Jääkiekon MM-kisat 2021 Latvia

Jääkiekon MM-kisat 2021 Latvia

MITEN PELATAAN? | VIHJEET | LEIJONIEN KOKOONPANO | SUOMEN PELIT | MISTÄ NÄKEE? | TIEBREAK-SÄÄNTÖ | LOHKOT & KOKOONPANOT | OTTELUOHJELMA | FAQ

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut pelataan tänä vuonna Latviassa 21.5-6.6.2021. Kisojen isäntä kaupunkina toimii Riika. Turnaukseen osallistuu kuusitoista joukkuetta.

Alunperin kisat piti pelata jaettuna Valko-venäjän Minskin ja Latvian Riikan välillä. Valko-venäjän poliittinen tilanne kuitenkin meni niin huonoksi, että maa menetti kisäisännyyden.

Tälle sivulle päivitetään joukkueiden kokoonpanot, kun ne julkaistaan viimeisen EHT -turnauksen jälkeen. Suomi lähtee turnaukseen hallitsevana maailmanmestarina ja mitalipelit ovat vähimmäistavoitteena tähtäimessä tälläkin kertaa.

Vuoden 2021 jääkiekon mm-kisoihin nousivat B-sarjasta Kazakstan ja Valko-Venäjä. Vuoden 2019 todellinen yllättäjä Iso-Britannia nähdään myös näissä kisoissa.

Miten jääkiekon MM-kisat pelataan?

Turnaus pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa. Pistelasku menee niin, että voitosta saa kolme pistettä ja voitosta jatkoajalla tai voittolaukauksilla kaksi pistettä. Jatkoajalla ja voittolaukauksilla tulleesta tappiosta saa yhden pisteen.

Lohkosta etenee neljä parasta puolivälieriin, jossa A-lohkon ja B-lohkon paras kohtaa toisen lohkon neljänneksi sijoittuneen ja niin edelleen. Molempien lohkojen viimeinen joukkue tippuu suoraan 1-divisioonaan.

Jääkiekon MM-kisat: Ennakko podcastina

Kuuntele tunnin mittainen Statistit-podcast, jossa aiheena Jääkiekon MM-kisojen ennakko. Jakso löytyy myös Googlen ja Applen palveluista!

Booker
Ehdot

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Saat 100% ilmaisvedon ensimmäisen talletuksen mukaan, mikä hyvitetään tilillesi, kun kierrätysehdot ovat täytetty.
2) 5-kertainen kierrätys 1,50 kertoimella singelt, yhdistelmät 1,70 kerroin (Esim 100€ = 500€ kierrätys)
3) Vain ensimmäinen veto kohteeseen hyväksytään kierrätykseen.
4) Jos alkuperäinen talletus hävitään, uusi talletus ja vetoja vaaditaan kierrätysehtojen täyttämiseksi.
5) Ansaittu ilmaisvetobonus voidaan asettaa vain yhdistelmäkohteisiin sisältäen vähintään kolme kohdetta. Kerroinvaatimuksia ei ole.
6) Vain ratkaistut vedot lasketaan mukaan kierrätysvaatimuksiin.

3
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

Täysin riskitön
25€ veto!
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

Täysin riskitön 25€ veto – Jos et osu ensimmäistä vetoa, voit nostaa cashbackin tilillesi!
1) Jos et tuplaa talletustasi vuorokauden sisällä, saat 48h sisään kierrätysvapaan cashbackin
2) Lyö urheiluveto 2.00 kertoimella 24h sisällä talletuksesta
3) Suurin hyvitettävä summa on 25€
4) Sinun tulee pelata talletuksesi kokonaan

4
Täysin riskitön
25€ veto!
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

5
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

6
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

7
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

8
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

betinia

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

9
betinia
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 3-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 90 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Kierrätys on 1x talletuksen summa + 3x talletus- ja bonussumma
2) Kaikki voitot menevät bonuslompakkoon kunnes kierrätys on valmis
3) Minimikerroin singleissä 1.60, monen kohteen lapuissa vähintään yhden pitää olla 1.60 kertoimella
4) Vain ensimmäinen veto ottelua kohden kierrättä bonusta

10
100€ / 100% 3x T+B | 1.60
help Pelaa

50 € / 200 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.5
Bonus voimassa: 100 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

Valitse joku 50€ / 200% tai 150€ / 100% bonus!
– Maksimipanos on lunastetun bonuksen määrä
– Vain ensimmäinen veto yhteen urheilutapahtumaan lasketaan kierrätykseen

11
50€ / 200% 5x T+B | 1.50
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

12
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

122 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.40
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 1 €
verovapaa

1) Valitse talletusta tehdessäsi vedonlyönnin bonuslompakko
2) Bonus tulee kierrättää 5x yhdistelmävedoissa joissa on vähintään kolme valintaa
3) Jokaisen valinnan pitää olla vähintään 1.40 kertoimella
4) Bonuksia ei voi lunastaa kryptovaluutoilla

13
122€ / 100% 5x B | 1.40
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

14
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

15
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

betzest logo

100 € / 200 % bonus
Kierrätys: 15-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

PELKÄLLÄ REKISTERÖITYMISELLÄ 5 EUROA PELIRAHAA
1) Asian Handicap ja Draw no-bet-vedonlyöntilajit eivät kelpaa liikevaihtoon.
2) Vedot, joiden vedonlyöntikerroin on 2.0 tai alle, eivät kerrytä bonuksen kierrätysvaatimusta.
3) Järjestelmä- tai monivedot eivät lukeudu kierrätysvaatimuksen täyttöön.

16
betzest logo
100€ / 200% 15x B | 2.00
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

17
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

betwinner logo urheiluvedot

130 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.40
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 1 €
verovapaa

1) Käytä talletuskoodia UVCOM ja saat 100% 130€ bonuksen!
2) Bonus on pelattavissa vain triploilla, joissa yksittäisen kohteen kerroin on minimissään 1.40.

18
betwinner logo urheiluvedot
130€ / 100% 5x B | 1.40
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

19
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

20
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

21
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

Jääkiekon MM-kisat: Vihjeet

Parhaat pitkävetovihjeet Jääkiekon MM-kisat löydät Urheiluvetojen sivulta. Jokaiselle kisapäivälle on tarjolla parhaat pelattavat vihjeet parhain kertoimin.

Jääkiekon MM-kisat: Parhaat kampanjat

Urheiluvedot.com on kasannut parhaat vedonlyöntikampanjat Jääkiekon MM-kisoihin vuodelle 2021. Lunasta itsellesi rahan arvoiset edut alta!

Suomen otteluohjelma MM-kisoissa

Suomi pelaa Jääkiekon mm-kisat B-lohkossa. Suomen kisaurakka alkaa turnauksen toisena päivänä.

22.05. klo 16.15. Suomi – USA
23.05. klo 16.15 Kazakstan – Suomi
25.05. klo 20.15 Suomi – Norja
27.05. klo 20.15 Suomi – Italia
29.05. klo 20.15 Saksa – Suomi
30.05. klo 20.15 Suomi – Latvia
01.06. klo 12.15 Kanada – Suomi

Jääkiekon MM-kisat, mistä näkee?

Leijonien ottelut ovat nähtävissä ilmaiseksi MTV3-kanavalta. Turnauksen muut ottelut on nähtävistä Cmore-palvelusta.

Nordicbet näyttää kaikki Jääkiekon MM-kisat ottelut suorana!

Nordicbet tarjoaa suomalaisille vedonlyöjille todellisen lahjan, sillä kaikki Jääkiekon MM-kisat -ottelut on katsottavissa Nordicbet TV:stä! Lähetykset ovat mobiililaitteelle optimoituja. MM-kisojen lisäksi tarjonnasta löytyy niin La Ligan loppuhuipennus kuin kaikki NBA-matsitkin.

Katso Jääkiekon MM-kisat

Miten lohkot ratkaistaan tasatilanteessa?

Jääkiekon MM-kisat historiassa on nähty kiperiä tilanteita lohkovaiheen lopussa. Tasapisteissä joukkueiden sijoitukset ratkaistaan seuraavasti.

  1. Keskinäisten otteluiden pisteet
  2. Keskinäisten otteluiden maaliero
  3. Keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit
  4. Tulos lohkon parasta joukkuetta vastaan
  5. Tulos lohkon toiseksi parasta joukkuetta vastaan
  6. Ennen ranking-sijoitus ennen kisoja

Leijonien kokoonpano MM-kisoissa 2021

Leijonien joukkue vahvistettiin lauantaina 15.5. Tsekin EHT-turnauksen jälkeen. Jääkiekon mm-kisat Suom pelaa seuraavalla kokoonpanolla.

Maalivahdit

29 Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
31 Juvonen Janne, Leksands IF, SHL *
45 Olkinuora Jussi, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Puolustajat

2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
3 Määttä Olli, Los Angeles Kings, NHL
6 Sund Tony, HC Davos, NLA *
7 Kaski Oliwer, Avangard Omsk, KHL
39 Nousiainen Kim, KalPa Kuopio *
40 Lindbohm Petteri, EHC Biel, NLA
50 Koivisto Miika, Växjö Lakers HC, SHL
52 Seppälä Mikael, KalPa Kuopio *
55 Ohtamaa Atte, Lokomotiv Jaroslavl, KHL
61 Rindell Axel, Jukurit Mikkeli *

Hyökkääjät

12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki, KHL
13 Ruohomaa Mikael, Sibir Novosibirsk, KHL *
15 Lundell Anton, HIFK Helsinki *
20 Ojamäki Niko, Linköping HC, SHL
21 Innala Jere, HPK Hämeenlinna *
22 Ruotsalainen Arttu, Buffalo Sabres, NHL *
24 Björninen Hannes, Pelicans Lahti *
25 Karjalainen Jere, HK Sochi, KHL*
27 Kontiola Petri, HPK Hämeenlinna
38 Turunen Teemu, HC Davos, NLA *
47 Tiivola Peter, Ässät Pori *
48 Puustinen Valtteri, HPK Hämeenlinna *
76 Sallinen Jere, HIFK Helsinki
80 Mäenalanen Saku, Jokerit Helsinki, KHL
81 Pakarinen Iiro, Jokerit Helsinki, KHL

* Miesten arvoturnauksen ensikertalainen

Jääkiekon MM-kisat lohkot ja kokoonpanot

Riikassa pelattavat jääkiekon mm-kisat järjestetään kahdessa lohkossa, joissa kummassakin on kahdeksan joukkuetta. Molemmat lohkot pelaavat ottelunsa omassa hallissaan. Lohko A pelaa ottelunsa Olympic Sports Centressä ja Lohko B pelaa ottelunsa Riika-Areenalla. Leijonat pelaavat ottelunsa B-lohkossa. Lohkon neljä parasta jatkaa pudotuspeleihin, joissa puolivälierät pelataan vielä kahdessa hallissa. Jääkiekon MM-kisat huipentuvat sunnuntaina 6.6.2021 Riika-Areenassa pelattavaan finaaliin.

Lohko A

Venäjä
Ruotsi
Tšekki
Sveitsi
Slovakia
Tanska
Valko-Venäjä
Iso-Britannia

Venäjä

Edelliset jääkiekon mm-kisat päättiyvät Itäisen naapurimme osalta pronssipeliin 0-1 välierätappion jälkeen Suomelle. Venäjä hoiti kuitenkin Tšekin voittolaukauksilla lukemin 3-2 ja pääsivät pokkaamaan pronssimitalit kaulaansa. Maalla ei ole kisoissa kuin yksi tavoite ja se on kultainen. Materiaalin leveys on järkyttävä, mutta tähtien yhteispelaaminen on puuttunut monena vuonna ja se tulee olemaan jatkossakin suurin haaste valmennusjohdolle. Materiaali kestää, mutta entä pääkoppa?

Maalivahdit:
Ivan Bocharov, Dynamo Moscow
Ivan Fedotov, Traktor Chelyabinsk
Alexander Samonov, SKA Saint Petersburg

Puolustajat:
Artyom Zub, Ottawa Senators
Vladislav Gavrikov, Columbus Blue Jackets
Igor Ozhiganov, SKA Saint Petersburg
Alexey Marchenko, Lokomotiv Yaroslavl
Nikita Zadorov, Chicago Blackhawks
Rushan Rafikov, Lokomotiv Yaroslavl
Nikita Nesterov, Calgary Flames
Grigory Dronov, Metallurg Magnitogorsk
Ivan Provorov, Philadelphia Flyers

Hyökkääjät:
Ivan Morozov, SKA Saint Petersburg
Dmitri Voronkov, Ak Bars Kazan
Pavel Karnaukhov, CSKA Moscow
Konstantin Okulov, CSKA Moscow
Mikhail Grigorenko, Columbus Blue Jackets
Evgeny Timkin, SKA Saint Petersburg
Artyom Shvets-Rogovoy, SKA Saint Petersburg
Anton Slepyshev, CSKA Moscow
Anton Burdasov, SKA Saint Petersburg
Emil Galimov, SKA Saint Petersburg
Vladislav Kamenev, SKA Saint Petersburg
Maxim Shalunov, CSKA Moscow
Alexander Barabanov, San Jose Sharks
Andrei Kuzmenko, SKA Saint Petersburg
Sergey Tolchinsky, Avangard Omsk

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Ruotsi

Ruotsin edelliset kisat päättyivät katastrofiin, kun melkein täydellä NHL-miehityksellä kisoihin lähtenyt Tre Kronor tippui leikistä jo puolivälierissä Suomea vastaan. Kahtena edellisvuotena mestaruutta juhlineille joukkueelle tämä oli todella huono suoritus, vaikka hävisivät tuolloin tulevalle mestarille. Tre Kronor pyrkii varmasti parantamaan, mutta mikä on Johan Garpenlövin miehitys keväällä edellisen fiaskon jälkeen?

Maalivahdit:
Viktor Fasth, Växjö Lakers HC
Samuel Ersson, Brynäs IF
Adam Reideborn, AK Bars Kazan

Puolustajat:
Klas Dahlbeck, CSKA Moskva
Henrik Tömmernes, Genève-Servette HC
Lawrence Pilut, Traktor Chelyabinsk
Jesper Sellgren, Frölunda HC
Nils Lundkvist, Luleå HF
Magnus Nygren, HC Davos
Albert Johansson, Färjestad BK
Viktor Lööv, Jokerit
Jonathan Pudas, Jokerit

Hyökkääjät:
Adrian Kempe, Los Angeles Kings
Max Friberg, Frölunda HC
Pontus Holmberg, Växjö Lakers HC
Pär Lindholm, Skellefteå AIK
Oscar Lindberg, Dynamo Moskva
Jesper Frödén, Skellefteå AIK
Mario Kempe, CSKA Moskva
Isac Lundeström, Anaheim Ducks
Andreas Wingerli, Skellefteå AIK
Carl Klingberg, EV Zug
Filip Hållander, Luleå HF
Marcus Sörensen, San Jose Sharks
Rickard Rakell, Anaheim Ducks
Victor Olofsson, Buffalo Sabres
Dennis Rasmussen, Metallurg Magnitogorsk

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Tšekki

Tšekin maajoukkue hävisi pronssiottelun 2019 ja palasi Bratislavasta tyhjin käsin kotiin. Kolme edellistä vuotta olivat kuitenkin päättyneet jo puolivälieriin, joten hienoisen parannuksen joukkue teki etenemällä välieriin. Kanada oli kuitenkin liikaa ja tie vei pronssiotteluun Venäjää vastaan. Tšekki on viime vuosina kärsinyt kapeasta materiaalista ja mitalipeleihin selviäminen on ollut joukkueelle hyvä saavutus.

Maalivahdit:
Šimon Hrubec, Omsk
Petr Kváča, Liberec
Roman Will, Čeljabinsk

Puolustajat:
David Musil, Třinec
David Sklenička, Jokerit
Libor Šulák, Kärpät
Andrej Šustr, Kunlun
Ondřej Vitásek, Liberec
Michal Moravčík, Tappara
Filip Hronek, Detroit
Libor Hájek, NY Rangers
Lukáš Klok, Lukko

Hyökkääjät:
Adam Musil, Liberec
Radan Lenc, Liberec
Matěj Stránský, Třinec
Michal Špaček, Třinec
Matěj Blümel, Pardubice
Tomáš Zohorna, Pardubice
Jakub Flek, Karlovy Vary
Robin Hanzl, Spartak Moskova
Lukáš Radil, Spartak Moskova
Jiří Sekáč, Omsk
Jiří Smejkal, Tappara
Filip Zadina, Detroit
Jakub Vrána, Detroit
Filip Chytil, NY Rangers
Jan Kovář, Zug
Dominik Kubalík, Chicago

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Sveitsi

Vuoden aiempi finaalitappio ei enää siivittänyt uuteen yllätykseen 2019 jääkiekon MM-kisoissa. Vastustaja oli toki puolivälierässä Kanada, mutta Sveitsi johti tuotakin ottelua viimeiselle sekunnille, kunnes Damon Severson tasoitti ottelun Kanadalle. Sveitsi oli siis todella lähellä välieriä. Joukkue on aina paha vastustaja, sillä se pelaa aktiivista kiekkoa ja puolustaa tiiviisti omaa päätä. Joukkue lähtee jälleen haastamaan suurmaita ja sillä on edellytykset yllättää jälleen yksi isoista.

Maalivahdit:
Reto Berra, HC Fribourg-Gottéron
Melvin Nyffeler, SC Rapperswil-Jona Lakers
Leonardo Genoni, EV Zug

Puolustajat:
Santeri Alatalo, EV Zug
Raphael Diaz, EV Zug
Tobias Geisser, EV Zug
Mirco Müller, Leksands IF
Lukas Frick, HC Lausanne
Michael Fora, HC Ambri-Piotta
Romain Loeffel, HC Lugano
Ramon Untersander, SC Bern
Janis Jerome Moser, EHC Biel
Fabian Heldner, Lausanne HC
Jonas Siegenthaler, New Jersey Devils

Hyökkääjät:
Vincent Praplan, SC Bern
Andres Ambuhl, HC Davos
Nico Hischier, New Jersey Devils
Gregory Hofmann, EV Zug
Philipp Kurashev, Chicago Blackhawks
Timo Meier, San Jose Sharks
Noah Rod, Genève-Servette HC
Dario Simion, EV Zug
Tristan Scherwey, SC Bern
Fabrice Herzog, HC Davos
Enzo Corvi, HC Davos
Joel Vermin, Geneve-Servette HC
Sven Andrighetto, ZSC Lions
Christoph Bertschy, Lausanne
Killian Mottet, HC Fribourg-Gottéron

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Slovakia

Maa on rämpinyt viime vuodet oikein urakalla, sillä joukkue on jäänyt kuusi kertaa lohkovaiheeseen. Se on omiaan kertomaan maan pelaaja tuotannon tyrehtymisestä. Joukkue on yltänyt edellisen kerran mitaleille 2012, jolloin se oli finaalissa asti. Tulevaan turnaukseen voidaan odottaa samanlaista suoritusta, sillä merkittäviä parannuksi ei ole näköpiirissä.

Maalivahdit:
Julius Hudacek, Spartak Moscow
Branislav Kondrad, HC Olomouc
Adam Huska, Hartford Wolf Pack

Puolustajat:
Adam Janosik, IK Oskarshamn
Mario Grman, SaiPa
Simon Nemec, HK Nitra
Samuel Knazko, HC TPS
Martin Buzko, Dynamo Pardubice
Martin Gernat, Ocelairi Trinec
Mislav Rosandic, Bili Tygri Liberec
Daniel Gachulinec, HC 07 Detva
Marek Daloga, Dynamo Pardubice
Michal Ivan, HKM Zvolen

Hyökkääjät:
Michal Kristof, Oulun Kärpät
Robert Lantosi, Providence Bruins
David Buc, Bratislava Capitals
Matus Sukei, Sparta Prague
Adam Liska, Severstal Cherepovets
Marek Hrivik, Leksands IF
Peter Chelarik, Leksands IF
Milos Roman, Ocelairi Trinec
Juraj Slafkovsky, HC TPS
Martin Fasko-Rudas, Banska Bystrica
Adrian Holesinsky, HK Nitra
Milos Kelemen, HKM Zvolen
Kristian Pospisil, Lukko
Pavol Skalicky, Lukko
Marian Studenic, Binghamton Devils

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Tanska

Juutit ovat Slovakian tavoin samalla osastolla. Parhaat pelaajat ovat hyviä kansainvälisen tason suorittajia, mutta eteneminen mitaleille vaatii suuria ihmeitä. Tanskan kiekkoilu on mennyt valtavasti eteenpäin, mutta joukkueen syvyys ei edelleenkään täytä kansainvälisiä mittoja menestymisen suhteen. Joukkue pelaa taitotason rajoilla, mutta se on tuottanut 2010 -luvulla vain kaksi esiintymistä puolivälierissä.

Maalivahdit:
Sebastian Dahm, EC KAC
Frederik Dichow, Aalborg Pirates
Georg Sorensen, Odense Bulldogs

Puolustajat:
Matias Lassen, Malmö Redhawks
Markus Lauridsen, Malmö Redhawks
Oliver Lauridsen, Malmö Redhawks
Jesper Jensen, Malmö Redhawks
Oliver Larsen, IK Oskarshamn
Nicholas Jensen, Dusseldorfer EG
Emil Kristensen, Schwenninger Wild Wings
Anders Krogsgaard, Fischtown Pinguins
Malte Setkov, AIK IF

Hyökkääjät:

Frederik Storm, ERC Ingolstadt
Nicklas Jensen, Jokerit
Julian Jakobsen, Aalborg Pirates
Morten Poulsen, Herning Blue Fox
Jesper Jensen, Frederikshavn White Hawks
Mathias Bau Hansen, Herning Blue Fox
Nicolai Meyer, Ässät
Mathias From, Dusseldorfer EG
Mikkel Bödker, HC Lugano
Nick Olesen, IK Oskarshamn
Niklas Andersen, Fischtown Pinguins
Matthias Asperup, Herlev Eagles
Christopher Frederiksen, Frederikshavn White Hawks
Niclas Hardt, Rungsted Seier Capital
Felix Scheel, Esbjerg Energy
Christian Wejse, Esbjerg Energy

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Valko-Venäjä

Valko-Venäjä piipahti viime vuonna yhden tason alempana, kun se putosi vuoden 2018 jälkeen MM-kisojen 1. divisioonan puolelle. Joukkue kuitenkin taisteli itsensä takaisin päätasolle. Helpot ei tule jääkiekon MM-kisat olemaan taaskaan, mutta joukkue pystyy taistelemaan paikastaan, sillä samassa lohkossa pelaavat Iso-Britannia, Tanska ja Slovakia ovat täysin kaadettavissa, mikäli paras miehistä saadaan kasaan.

Maalivahdit:
Danny Taylor, Dinamo Minsk
Konstantin Shostak, Severstal Cherepovets
Alexei Kolosov, Dinamo Minsk

Puolustajat:
Vladislav Yeryomenko, Dinamo Minsk
Stepan Falkovsky, Dinamo Minsk
Nick Bailen, Traktor Chelyabinsk
Yevgeni Lisovets, Salavat Yulaev Ufa
Kristian Khenkel, AK Bars Kazan
Andrei Antonov, Yunost Minsk
Dmitri Znakharenko, Dinamo Minsk
Dmitry Korobov, Salavat Yulaev Ufa
Ilya Shinkevich, Dinamo Minsk
Ilya Solovyov, Dinamo Minsk

Hyökkääjät:
Stanislav Lopachuk, Yunost Minsk
Igor Martynov, Dinamo Minsk
Sergei Drozd, Yunost Minsk
Artem Demkov, Dinamo Minsk
Geoff Platt, Salavat Yulaev Ufa
Francis Pare, Avangard Omsk
Nikita Komarov, Avangard Omsk
German Nesterov, HK Gomel
Sergei Kostitsyn, Bratislava Capitals
Shane Prince, Avtomobilist Yekaterinburg
Ilya Usov, Dinamo Minsk
Andrei Belevich, Torpedo Nizhny Novgorod
Vladislav Kodola, Severstal Cherepovets

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Iso-Britannia

Joukkueen ainoa tavoite täyttyi edellisissä kisoissa, kun se vältti putoamisen 1.divisioonan puolelle. Ranskaa vastaan käyty karsinta oli yksi kisojen viihdyttävimmistä otteluista seurata, sillä Britit järjestivät melkoisen yllätyksen. EIHL:n taso on sen verran noussut, että joukkue voi säilyttää paikkansa uudelleen. Se vaatii kuitenkin maksimisuoritusta jälleen.

Maalivahdit:
Ben Bowns – Nottingham Panthers
Jordan Hedley – Coventry Blaze
Jackson Whistle – Nottingham Panthers

Puolustajat:
David Clements – Coventry Blaze
Dallas Ehrhardt – Manchester Storm
Mark Garside – Nottingham Panthers
Sam Jones – Sheffield Steelers
Evan Mosey – EHC Freiburg
Ben O’Connor – Sheffield Steeldogs
David Phillips – Sheffield Steelers
Josh Tetlow – Nottingham Panthers

Hyökkääjät:
Ollie Betteridge – Nottingham Panthers
Brendan Connolly – Sheffield Steelers
Ben Davies – Manchester Storm
Robert Dowd – Sheffield Steelers
Sam Duggan – Coventry Blaze
Luke Ferrara – Coventry Blaze
Mike Hammond – Coventry Blaze
Lewis Hook – Nottingham Panthers
Liam Kirk – Sheffield Steelers
Robert Lachowicz – Nottingham Panthers
Ben Lake – Manchester Storm
Ciaran Long – Manchester Storm
Matthew Myers – Sheffield Steelers
Brett Perlini – Nottingham Panthers
Jonathan Phillips – Sheffield Steelers
Ross Venus – Coventry Blaze

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Lohko B

Suomi
Kanada
Yhdysvallat
Saksa
Italia
Latvia
Norja
Kazakstan

Suomi

Suomi järjesti yhden suurimmista arvokisayllätyksistä, kun se kaatoi Ruotsin puolivälierissä, Venäjän välierässä ja vielä Kanadan finaalissa. Suomen kiekkoilu on ollut hyvässä nosteessa ja tällaiset onnistumiset ruokkivat entisestään menestykseen. Jos jotain kiekkofanit oppivat edellisistä kisoista, niin se on että vähemmän nimettömällä joukkueelle voidaan edetä päätyyn asti. Mitalipelit ovat Suomelle aina tavoite, vaikka muilla olisi kaikki kovimmat pelaajat mukana. Suomen systeemillä on edelleen mahdollisuus ulosmitata potentiaalinsa uudestaan Jukka Jalosen johdolla.

Maalivahdit
29 Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
31 Juvonen Janne, Leksands IF, SHL
45 Olkinuora Jussi, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Puolustajat
2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
3 Määttä Olli, Los Angeles Kings, NHL
6 Sund Tony, HC Davos, NLA
7 Kaski Oliwer, Avangard Omsk, KHL
39 Nousiainen Kim, KalPa Kuopio
40 Lindbohm Petteri, EHC Biel, NLA
50 Koivisto Miika, Växjö Lakers HC, SHL
52 Seppälä Mikael, KalPa Kuopio
55 Ohtamaa Atte, Lokomotiv Jaroslavl, KHL
61 Rindell Axel, Jukurit Mikkeli

Hyökkääjät:
12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki, KHL
13 Ruohomaa Mikael, Sibir Novosibirsk, KHL
15 Lundell Anton, HIFK Helsinki
20 Ojamäki Niko, Linköping HC, SHL
21 Innala Jere, HPK Hämeenlinna
22 Ruotsalainen Arttu, Buffalo Sabres, NHL
24 Björninen Hannes, Pelicans Lahti
25 Karjalainen Jere, HK Sochi, KHL
27 Kontiola Petri, HPK Hämeenlinna
38 Turunen Teemu, HC Davos, NLA
47 Tiivola Peter, Ässät Pori
48 Puustinen Valtteri, HPK Hämeenlinna
76 Sallinen Jere, HIFK Helsinki
80 Mäenalanen Saku, Jokerit Helsinki, KHL
81 Pakarinen Iiro, Jokerit Helsinki, KHL

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Kanada

Jääkiekon jättiläisiin lukeutuva Kanada taipui edellisten kisojen finaalissa Suomelle. Joukkue on ollut viitenä vuotena putkeen mitalipeleissä ja saldona on kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. Joukkue on perinteisesti suorittanut kovalla tasolla, vaikka suurimmat nimi miehet yleensä jättävät kisat väliin. Kanadan tasoiselta kiekkomaalta voidaan aina odottaa mitalia ja sitä se varmasti lähtee metsästämään tuleviin kisoihin.

Maalivahdit:
Adin Hill – Arizona Coyotes
Darcy Kuemper – Arizona Coyotes
Michael DiPietro – Vancouver Canucks

Puolustajat:
Kevin Bahl – New Jersey Devils
Nicolas Beaudin – Chicago Blackhawks
Mario Ferraro – San Jose Sharks
Colin Miller – Buffalo Sabres
Owen Power – University of Michigan
Braden Schneider – New York Rangers
Troy Stecher – Detroit Red Wings
Sean Walker – Los Angeles Kings

Hyökkääjät:
Jaret Anderson-Dolan – Los Angeles Kings
Connor Brown – Ottawa Senators
Michael Bunting – Arizona Coyotes
Maxime Comtois – Anahemi Ducks
Justin Danfroth – Columbus Blue Jackets
Dillon Dube – Calgary Flames
Liam Foudy – Columbus Blue Jackets
Brandon Hagel – Chicago Blackhawks
Adam Henrique – Anahemi Ducks
Andrew Mangiapane – Calgary Flames
Nick Paul – Ottawa Senators
Cole Perfetti – Winnipeg Jets
Brandon Pirri – Chicago Blackhawks
Gabriel Vilardi – Los Angeles Kings

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Yhdysvallat

Edelliset jääkiekon MM-kisat olivat pettymys Yhdysvalloille. Yhdysvallat voitti Suomen jatkoajalla lohkovaiheessa, mutta urakka päättyi puolivälierissä Venäjää vastaan 4-3 tappioon. Tuo on joukkueelle turhankin tuttu sijoitus, sillä pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana joukkue on hävinnyt puolivälierissä viisi kertaa ja kirkkain mitali on pronssia. Joukkue ei ole kertaakaan voittanut maailmanmestaruutta ja pronssi on joukkueen kirkkain mitali kautta aikojen. Joukkueen otteita on leimannut runsaat kieltäytymiset joukkueesta, sekä asenne, joka keskittyy enemmän surffailuun, kuin itse pelaamiseen.

Maalivahdit:
Jake Oettinger, Dallas Stars
Anthony Stolarz, Anaheim Ducks
Cal Petersen, Los Angeles Kings

Puolustajat:
Ryan Shea, Texas Stars
Matt Roy, Los Angeles Kings
Connor Mackey, Calgary Flames
Adam Clendening, Cleveland Monsters
Chris Wideman, Torpedo Nizhny Novgorod
Matt Tennyson, New Jersey Devils
Zac Jones, New York Rangers
Matt Hellickson, Binghamton Devils
Christian Wolanin, Los Angeles Kings

Hyökkääjät:
Matty Beniers, University of Michigan
Brian Boyle, Free agent
Trevor Moore, Los Angeles Kings
Ryan Donato, San Jose Sharks
Jack Drury, Växjö Lakers
Jason Robertson, Dallas Stars
Kevin Rooney, New York Rangers
Sasha Chmelevski, San Jose Sharks
Colin Blackwell, New York Rangers
Eric Robinson, Columbus Blue Jackets
Kevin Labanc, San Jose Sharks
Tage Thompson, Buffalo Sabres
Conor Garland, Arizona Coyotes
Justin Abdelkader, EV Zug

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Saksa

Saksa yllätti alkulohko vaiheessa Suomen ja eteni puolivälieriin, mutta tie nousi pystyyn Tšekkiä vastaan. Saksa on nostanut tasoaan selvästi ja sai edellisiin kisoihin valtavan avun NHL:n puolelta kun Edmonton Oilersin Leon Draisaitl liittyi joukkueeseen. Saksa on ollut edellisen kerran mitalipeleissä vuonna 2010, kun joukkue hävisi pronssiottelun. Tulee kiusaamaan isompia, mutta mitalia ei ilman suuria apuja ole tulossa.

Maalivahdit:
Niklas Treutle, Thomas Sabo Ice Tigers
Mathias Niederberger, Eisbären Berlin
Felix Brueckmann, Adler Mannheim

Puolustajat:
Dominik Bittner, Grizzlys Wolfsburg
Korbinian Holzer, Avtomobilist Yekaterinburg
Leon Gawanke, Manitoba Moose
Marco Nowak, Düsseldorfer EG
Fabio Wagner, ERC Ingolstadt
Jonas Müller, Adler Mannheim
Moritz Seider, Rögle BK
Marcel Brandt, Straubing Tigers
Moritz Müller, Kölner Haie

Hyökkääjät:
Maximilian Kastner, EHC Red Bull München
Tobias Rieder, Buffalo Sabres
Stefan Loibl, Adler Mannheim
Nico Krämmer, Adler Mannheim
Matthias Plachta, Adler Mannheim
John Peterka, Eisbären Berlin
Tom Kühnhackl, Bridgeport Islanders
Lean Bergmann, San Jose Sharks
Markus Eisenschmid, Adler Mannheim
Lukas Reichel, Eisbären Berlin
Daniel Fischbuch, Düsseldorfer EG
Leonhard Pföderl, Eisbären Berlin
Marcel Noebels, Adler Mannheim
Frederik Tiffels, Kölner Haie
Andreas Eder, Straubing Tigers

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Italia

Saapasmaan joukkue on seilannut divarin ja päätason välissä. Nousua on seurannut aina tippuminen divarin puolelle. Tämä on käynyt toteen lähes jokaisena vuotena, mutta edellisissä kisoissa joukkue onnistui välttämään karsinnat Iso-Britannian ja Ranskan jouduttua selvittämään välejään niissä karkeloissa. Taistelu jääkiekon MM-kisat -paikasta ylimmällä tasolla jatkuu ja rumia tappiota on jälleen luvassa. Lohko on kuitenkin heille suotuisa, sillä mahdollisuudet pitää paikka on olemassa. 

Maalivahdit:
Damian Clara, Red Bull Salzburg U20
Davide Fadani, Lugano
Justin Fazio, Bolzano

Puolustajat:
Lorenzo Casetti, Asiago
Gregorio Gios, Fassa
Daniel Glira, Valpusteria
Stefano Marchetti, Asiago
Phil Pietroniro, Cortina
Sebastiano Soracreppa, Thurgau
Peter Spornberger, Freiburg

Hyökkääjät:
Raphael Andergassen, Valpusteria
Anthony Bardaro, Bolzano
Ivan Deluca, Bolzano
Daniel Frank, Bolzano
Luca Frigo, Bolzano
Thomas Galimberti, Appiano
Stefano Giliati, Bolzano
Peter Hochkofler, Red Bull Salzburg
Marco Magnabosco, Asiago
Angelo Miceli, Bolzano
Alex Petan, Fehervar
Simon Pitschieler, Bolzano
Marco Rosa, Asiago

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Latvia

Latvian joukkue on selvinnyt kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana puolivälieriin asti. Muuten joukkue on aina jäänyt lohkonsa häntäpäähän. Joukkueen taso riittää pitämään nenän pinnalla, eikä joukkue ole ollut kuin kerran tänä aikana karsinnoissa. Käytännössä Dinamo Riian pelaajista koostuva joukkue ei pärjää isommilleen, mutta helppoa voittoa heistä ei silti saa ikinä. Latvian pelaajamateriaali on parantunut, josta osoituksena NHL -pelaajien kasvanut määrä.

Maalivahdit:
Janis Kalnins
Matiss Kivlenieks
Ivars Punnenovs

Puolustajat:
Uvis Janis Balinskis
Oskars Cibulskis
Ralfs Freibergs
Janis Jaks
Arturs Kulda
Kristians Rubins
Gunars Skvorcovs
Kristaps Sotnieks
Kristaps Zile

Hyökkääjät:
Rodrigo Abols
Oskars Batna
Maris Bicevskis
Rihards Bukarts
Roberts Bukarts
Lauris Darzins
Kaspars Daugavins
Andris Dzerins
Martins Dzierkals
Miks Indrasis
Martins Karsums
Ronalds Kenins
Renars Krastenbergs
Rihards Marenis
Gints Meija
Mikelis Redlihs

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Norja

Pohjoisen naapurin sijoitukset myötäilevät pitkälti Latvian ja Slovakian tasoa. Joukkue ei pääse lohkostaan jatkoon, mutta ei ole karsinut paikastaan 2007 kisojen jälkeen. Tulevat kisat tarjoavat joukkueelle mahtavan mahdollisuuden, sillä samassa lohkossa pelaavat Italia, Latvia ja Kazakstan. Norjalla on nyt aito mahdollisuus murtautua puolivälieriin, mutta se toki vaatii parempien kompurointia hieman. Norja on parantanut vuosi vuodelta otteitaan ja on vakiinnuttanut paikkansa ylimmällä tasolla.

Maalivahdit:
Jonas Arntzen, Örebro
Henrik Haukeland, Farjestad
Henrik Holm, Stavanger

Puolustajat:
Christian Bull, Krefeld
Jonas Holos, Linkjöping
Christian Kåsastul, AIK
Emil Lilleberg, Sparta
Max Krogdahl, Frisk Asker
Kristian Ostby, Stavanger
Ole Julian Bjorgvik Holm, Cleveland Monsters
Stefan Espeland, EC Salzburg
Erlend Lesund, Rögle

Hyökkääjät:
Erlend Lesund, Rögle
Andreas Heier, Stjernen
Magnus Brekke Henriksen, VIF
Ludvig Hoff, Stavanger
Tommy Kristiansen, Stavanger
Tobias Lindström, VIF
Ken Andre Olimb, Düsseldorfer EG
Thomas Valkvae Olsen, FA
Martin Roymark, VIF
Eirik Ostrem Salsten, Storhamar
Samuel Solem, AIK
Mathias Trettenes, La-Chaux-de-Fonds
Michael Haga, Djurgården
Mathias Emilio Pettersen, Stockton Heat
Sondre Olden, La-Chaux-de-Fonds
Mats Rosseli Olsen, Frölunda
Mathis Olimb, Grizzlys Wolfsburg

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Kazakstan

Kazakstan on ollut Italian tapaan sarjatasojen välisessä hississä useasti. Joukkue onnistui muutaman vuoden divari reissun jälkeen nousemaan korkeimmalle tasolle, mutta kovin lupaavia kisoja heiltä ei voi odottaa. Joukkue taistelee Italian kanssa luultavasti siitä, kumpi joutuu karsimaan toisen lohkon viimeistä vastaan. Vaikeat kisat tiedossa.

Maalivahdit:
Henrik Karlsson, Barys Nur-Sultan
Nikita Boyarkin, Saryarka Karagandy
Andrei Shutov, Torpedo Ust-Kamenogorsk

Puolustajat:
Yegor Shalapov, Barys Nur-Sultan
Jesse Blacker, Avtomobilist Yekaterinburg
Valeri Orekhov, Barys Nur-Sultan
Darren Dietz, Barys Nur-Sultan
Ivan Stepanenko, Beibarys Atyrau
Viktor Svedberg, Barys Nur-Sultan
Samat Daniyar, Barys Nur-Sultan
Alexei Maklyukov, Metallurg Magnitogorsk
Kirill Polokhov, HC Tambov

Hyökkääjät:
Nikita Mikhailis, Barys Nur-Sultan
Curtis Valk, Barys Nur-Sultan
Sayan Daniyar, Nomad Nur-Sultan
Pavel Akolzin, Metallurg Magnitogorsk
Kirill Panyukov, Barys Nur-Sultan
Artyom Likhotnikov, Torpedo Ust-Kamenogorsk
Kirill Savitsky, Torpedo Ust-Kamenogorsk
Roman Starchenko, Barys Nur-Sultan
Alexander Shin, Torpedo Ust-Kamenogorsk
Dmitri Gurkov, Nomad Nur-Sultan
Evgeni Rymarev, Yugra Khanty-Mansiysk
Anton Sagadeyev, Barys Nur-Sultan
Dmitri Shevchenko, Barys Nur-Sultan
Alikhan Asetov, Barys Nur-Sultan
Arkady Shestakov, Barys Nur-Sultan
Yegor Petukhov, Barys Nur-Sultan

Palaa joukkueisiin | Palaa sivun alkuun

Otteluohjelma ja tulokset

Jääkiekon MM-kisat alkavat molempien lohkojen osalta perjantaina 21.5., mutta Suomi aloittaa kisaurakkansa lauantaina 22.5. klo 16:15 ottelulla USA:ta vastaan. Turnauksen runkosarja kestää 1.6. asti ja pudotuspelit käynnistyvät torstaina 3.6.2021.

Otteluohjelma Lohko-A

Perjantai 21.5.
16.15 Venäjä-Tshekki 4-3
20.15 Valko-Venäjä-Slovakia 2-5

Lauantai 22.5
12.15 Tanska-Ruotsi 4-3
16.15 Iso-Britannia-Venäjä 1-7
20.15 Tshekki-Sveitsi 2-5

Sunnuntai 23.5.
12.15 Iso-Britannia-Slovakia 1-2
16.15 Ruotsi-Valko-Venäjä 0-1
20.15 Tanska-Sveitsi 0-1

Maanantai 24.5. 
16.15 Slovakia-Venäjä
20.15 Tshekki-Valko-Venäjä

Tiistai 25.5. 
16.15 Iso-Britannia-Tanska
20.15 Sveitsi-Ruotsi

Keskiviikko 26.5.
16.15 Venäjä-Tanska
20.15 Valko-Venäjä-Iso-Britannia

Torstai 27.5.
16.15 Sveitsi-Slovakia
20.15 Ruotsi-Tshekki

Perjantai 28.5.
16.15 Ruotsi-Iso-Britannia
20.15 Tanska-Valko-Venäjä

Lauantai 29.5. 
12.15 Tshekki-Iso-Britannia
16.15 Sveitsi-Venäjä
20.15 Slovakia-Tanska

Sunnuntai 30.5. 
16.15 Valko-Venäjä-Sveitsi
20.15 Ruotsi-Slovakia

Maanantai 31.5.
16.15 Tshekki-Tanska
20.15 Venäjä-Ruotsi

Tiistai 1.6.
12.15 Sveitsi-Iso-Britannia
16.15 Slovakia-Tshekki
20.15 Venäjä-Valko-Venäjä

Pudotuspelit

To 3.6. Puolivälierät 
16.15
16.15
20.15
20.15

La 5.6 Välierät
14.15
18.15

Su 6.6 Mitaliottelut 
15.15 Pronssi
20.15 Kulta

Otteluohjelma Lohko B

Perjantai 21.5.
16.15 Saksa-Italia 9-4
20.15 Kanada-Latvia 0-2

Lauantai 22.5.
12.15 Norja-Saksa 1-5
16.15 Suomi-Yhdysvallat 2-1
20.15 Latvia-Kazakstan 2-3 (vl.)

Sunnuntai 23.5.
12.15 Norja-Italia 4-1
16.15 Kazakstan-Suomi 2-1 (vl.)
20.15 Kanada-Yhdysvallat 1-5

Maanantai 24.5.
16.15 Latvia-Italia
20.15 Saksa-Kanada

Tiistai 25.5.
16.15 Yhdysvallat-Kazakstan
20.15 Suomi-Norja

Keskiviikko 26.5.
16.15 Kazakstan-Saksa
20.15 Kanada-Norja

Torstai 27.5.
16.15 Yhdysvallat-Latvia
20.15 Suomi-Italia

Perjantai 28.5.
16.15 Kazakstan-Kanada
20.15 Latvia-Norja

Lauantai 29.5.
12.15 Italia-Kazakstan
16.15 Norja-Yhdysvallat
20.15 Saksa-Suomi

Sunnuntai 30.5.
16.15 Italia-Kanada
20.15 Suomi-Latvia

Maanantai 31.5.
16.15 Yhdysvallat-Saksa
20.15 Norja-Kazakstan

Tiistai 1.6.12.15
12:15 Kanada-Suomi
16.15 Italia-Yhdysvallat
20.15 Saksa-Latvia

Usein kysytyt kysymykset

Koska jääkiekon MM-kisat alkavat?

Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina 21.5.2021. Suomen osalta kisat alkavat lauantaina Yhdysvaltoja vastaan klo 16:15.

Missä MM-kisat 2021 pelataan?

MM-kisat pelataan Latviassa Riikan kaupungissa. Ottelut pelataan Riika-areena ja Olympic Sports Centressä.

Monelta jääkiekon MM-finaali alkaa?

Jääkiekon MM-finaali pelataan sunnuntaina 6.6.2021 klo 20:15.