Jääkiekon nuorten MM-kisat on peruttu

schedule 29 joulukuun 2021 - 22:34
person Joni Hakala

Viimeisimmän tiedon mukaan jääkiekon nuorten MM-kisat keskeytetään, eikä niitä pelata loppuun.

Turnaus oli alkulohkovaiheessa. Turnaus alkoi 26. päivänä ja finaali oli määrä pelata Suomen aikaa torstaina 6. tammikuuta.

Kisat ajautuivat suuriin ongelmiin useiden koronavirustartuntojen ja peruttujen otteluiden vuoksi. Tiistain ja keskiviikon aikana peruttiin yhteensä kolme ottelua.

Myös Leijonien tämän päiväinen ottelu peruttiin. Joukkueen GM Kimmo Oikarainen kommentoi pelin perumista näin:

– Tietysti se oli alkuun rehellisyyden nimissä pettymys, koska pelaamaan tänne on tultu ja pelata haluaisimme. Aika pian jokainen ymmärsi tilanteen ja säännöt, joilla täällä mennään. Hetken juteltutamme totesimme, että aikataulutamme päivän uudelleen ja lähdemme harjoittelemaan kello 13. Teemme hyvän jääharjoituksen ja suuntaamme katseet kohti Kanada-ottelua, Oikarinen kertoo Yle Urheilulle.

Suomi ehti pelata turnauksessa kaksi ottelua. Saksa kaatui 3–1 ja Itävalta 7–1.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord