Perutaanko Bahrainin F1-osakilpailu? Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2011

schedule 28 maaliskuun 2019 - 05:44
person Marko Ollonqvist

Perutaanko Bahrainin F1-osakilpailu? Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2011 ja nyt ihmisoikeusjärjestöt vaativat samaa tälle vuodelle.

F1-sirkus siirtyy kauden 2019 toisen osakilpailun muodossa tulevana viikonloppuna Bahrainiin.

Tällä hetkellä kilpailun ympärillä on kuitenkin melkoinen kohu, joka liittyy aktivisti Najah Yusufin vangitsemiseen. F1-sarjan aikomuksena on suorittaa omat tutkimukset Yusufin kohtalosta, mutta mikäli Bahrainin valtio ei anna sarjalle oikeutta tähän, vaativat ihmisoikeusjärjestöt autourheilun kuninkuusluokkaa jättämään väliin kilpailun.

Yusuf tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen hänen vuonna 2017 Facebookissa esittämästään kritiikistä: hänen kerrotaan kirjoittaneen muun muassa “sanon ei Bahrainin maaperällä ajettavalle F1-osakilpailulle, sillä se on vain keino maata hallitsevalle al-Khalifan perheelle kiillottaa rikosrekisteriään ihmisoikeusloukkausten osalta”.

Yusuf kertoo joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi ennen kuin hänet pakotettiin allekirjoittamaan valmiiksi täytetty tunnustus.

– Jokainen hetki, jonka vietän vankilassa, tahraa Formula 1:en mainetta – sarja on hylännyt sitoutumisensa sananvapauden suhteen ja antanut oikeusmurhan tapahtua heidän nimissään, Yusuf kirjoitti The Guardianissa julkaistussa kolumnissa.

Järjestöt vetoavat tällä hetkellä kuljettajiin, ja erityisesti viisinkertaiseen maailmanmestariin Lewis Hamiltoniin, sillä Bahrainissa on ylipäätään pidätetty useita hallintojärjestelmää kritisoineita ihmisiä.

– Mikäli F1-sarja ei reagoi, meidän täytyy puhua Lewis Hamiltonin kaltaisille ihmisille. Meidän täytyy katsoa häntä silmiin ja sanoa: “Onko mielestäsi soveliasta seisoa podiumilla ja tienata miljoonia puntia, jotka on revitty Yusufin selkänahasta? Vajaan 24 kilometrin päässä radasta joku istuu vankilassa. Sinulla Lewis on moraalinen vastuu toimia, mikäli pomosi eivät tee niin. Et voi voittaa MM-titteleitä ihmisoikeuksien varjolla ja vierailla maissa, jotka käyttävät ihmisiä hyväksi, tajuamatta, että sinulla on moraalinen vastuu”, Yusufin puolesta puhuva Lord Scriven kertoo The Guardianille.

Mercedeksen suunnalta näihin puheisiin on vastattu seuraavasti.

– F1-sarjaan kuuluvana tallina, Mercedes on sopimuksen myötä velvoitettu osallistumaan kaikkiin osakilpailuihin, jotka on merkitty FIA:n ja F1:en markkinoinnillisten oikeuksien haltijan toimesta kalenteriin.

F1-pomot yllättyneitä vaatimuksista

Scriven vaatii, että F1-sarjan edustajat päästään vierailemaan Yusufin luona vankilassa ja esittämään tälle kysymyksiä tutkintaan liittyen.

– Heidät tulee päästää vankilaan asianajajan kanssa. Mikäli Bahrainin valtio kieltää tämän, sen pitäisi riittää siihen, että F1-pomot toteavat “Me emme kilpaile sunnuntaina”. Tässä puhutaan systemaattisesta ihmisoikeuksien rikkomisesta, jotka ovat ympäröineet myös F1-sarjaa vuodesta 2012 lähtien.

– On täysin hyväksymätöntä, että F1 jatkaa tällaista. Heidän siis tulee kieltäytyä ajamasta, mikäli heitä estetään tekemästä tutkimuksia. Bahrainin viranomaisille on syytä tehdä selväksi, ettei tämä ole mikään peli, vaan tässä on kyse ihmiselämistä.

Bahrainin GP peruttiin vuonna 2011 valtavien mielenosoitusten seurauksena ja kyseinen F1-kausi aloitettiin kyseisen maan sijaan Australiasta. Myös seuraavana vuonna tilanne oli sama, mutta tuolloin kilpailu päätettiin ajaa täysin normaalisti.

F1-sarja sitoutui vuonna 2015 ihmisoikeuksien puolestapuhujaksi, mutta sarjan tiedotteessa kerrottiin, ettei heillä ole aikomusta vierailla vankilassa.

– Me olemme yllättyneitä siitä, että asian puolesta kampanjoivat esittävät julkisia vaatimuksia F1-sarjaa kohtaan vankilassa vierailemisen suhteen. Keskustellessamme aiemmin näiden ihmisten kanssa, tällaisia vaatimuksia ei nostettu missään vaiheessa esiin – sen sijaan he olivat tyytyväisiä taustalla tehtäviin toimiin ja suunnitelmiimme, joista kerroimme heille.

– Kaiken kukkuraksi nämä kampanjoivat ihmiset hyväksyivät tarjouksemme suorittaa osan toimenpiteistä kaikessa hiljaisuudessa. Me kaikki olimme samaa mieltä siitä, että julkisen keskustelun käymisestä tässä kohtaa olisi vain haittaa. Olemme pitäneet sovituista asioista kiinni.

Protestoijat ovat Scrivenin johdolla kirjoittaneet kirjeen myös FIA-pomo Jean Todtille.

Mikäli edessä on samanlaiset mielenosoitukset kuin vuonna 2011, on täysin mahdollista, että kilpailu tullaan vielä perumaan, joskin tällä hetkellä F1-sarjan pomot vaikuttavat melkoisen haluttomilta tähän.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
JUTIN RILLI: Pudotuspeliparit syynissä – tuleeko yllätyksiä?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord