Philippe Coutinhon siirtyminen takaisin Valioliigaan hyvinkin mahdollista

schedule 10 maaliskuun 2019 - 17:22
person Teemu Sohkanen

Philippe Coutinhon siirtyminen takaisin Valioliigaan näyttäisin hyvinkin mahdolliselta, sillä brasilialaisen peli ei ole kulkenut La Ligassa odotetusti.

Philippe Coutinho tarkkailee mahdollisuutta palata takaisin Valioliigaan liittymällä Manchester Unitedin riveihin.

Mirrorin mukaan, 26-vuotias brasilialaistähti on jo puhunut mahdollisten uusien joukkuetoveriensa kanssa asiasta.

Coutinho ei ole pystynyt tuomaan Barcelonalle sitä syvyyttä, jonka vuoksi hänet hankittiin 135 miljoonalla eurolla Anfieldiltä Camp Noulle.

Tällä kaudella hän on saanut paljon kritiikkiä osakseen, sillä 25:ssä La Liga esiintymisessään hän on onnistunut tekemään vain neljä maalia ja alustamaan kaksi.

Mirror kertoo myös, että Coutinho olisi kertonut ystävilleen, että ei ole pystynyt asettumaan Camp Noulle, ja että hän ikävöi pelaamista Valioliigassa.

Paluu Liverpooliin näyttää hyvin epätodennäköiseltä sen vuoksi, että lähtö Anfieldiltä muuttui melkoiseksi sopaksi.

Myös pariisilaisjätti PSG oli kovasti brasilialaisen perään ennen kuin hän siirtyi Englannista Espanjaan. Ligue 1 mestareiden uskotaankin havittelevan häntä myös myöhemmin tulevaisuudessa.

Lue myös:
JUTIN RILLI: Karsintasarjalle painetta – Espoo ja TUTO takaisin Liiga-kartalle!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord