50 pistettä! Oliwer Kaskea viedään NHL:ään – “Yksi Euroopan parhaista”

schedule 10 maaliskuun 2019 - 04:37
person Marko Ollonqvist

Pelicans-puolustaja Oliwer Kaskea viedään NHL:ään ensi kaudeksi, eikä ihme: 23-vuotias suomalaispeluri ylsi lauantain Liiga-kierroksella 50 tehopisteeseen.

Jos olisit ennen kuluvan kauden alkua tehnyt katugallupin, ja kysynyt ihmisiltä mitä he tietävät Oliwer Kaskesta, tuskin kovinkaan moni olisi osannut antaa kovinkaan kummoista vastausta.

Tämän viimeisiä vetelevän Liiga-kauden jälkeen melkoisen moni osaisi: Pelicans-puolustaja nimittäin paukautti lauantain Liiga-kierroksella kuluvan kauden osalta tehopisteen numero 50. Kaiken kaikkiaan hänellä on kasassa 57 ottelusta tehot 18+32=50.

Kuvaavaa tälle hurjalle saavutukselle on se, että 2000-luvun aikana ainoastaan yksi Liiga-puolustaja on kyennyt samaan – kaudella 2006-07 Helsingin IFK:n paidassa tasan 50 pistettä tehnyt Cory Murphy, jota pidetään yhtenä Liiga-historian parhaista ulkomaalaisvahvistuksista.

Ei siis tarvitse olla ihmeissään, jos – ja kun – Kaskea ei enää kuluvan kauden jälkeen Liiga-jäillä nähdä. Tämän väitteen konkretisoi se, että Kaski nostettiin jääkiekkoraamatuksi nimetyn The Hockey Newsin listaukseen eurooppalaispelaajista, jotka saatetaan hyvinkin nähdä ensi kaudella NHL:ssä.

– Kaski on noussut nopeasti yhdeksi Euroopan parhaista kahden suunnan puolustajista, mitä tulee NHL:n ulkopuolella pelaaviin pelaajiin, The Hockey Newsin toimittaja Steven Ellis kirjoittaa.

– Kaskella, jolla on kokemusta Pohjois-Amerikasta, pelattuaan NCAA:ssa (Yhdysvaltain yliopistosarja), on kokoa ja hän ei epäröi lähteä tukemaan hyökkäyksiä erinomaisella rannelaukauksellaan. 23-vuotiaana pelaajana Kaski tulee saamaan paljon huomiota ennen NHL:n harjoitusleirien alkua.

Mikäli Kaski onnistuu tekemään kahdessa jäljellä olevassa ottelussa kolme pistettä, nousee hän Pekka Rautakallion ja Brian Rafalskin rinnalle, mitä tulee Liigan historian yhden kauden piste-ennätykseen puolustajien osalta.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
JUTIN RILLI: Karsintasarjalle painetta – Espoo ja TUTO takaisin Liiga-kartalle!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord