Veikkausliiga: FC Lahti – SJK

schedule 4 heinäkuun 2021 - 15:28
person Joel Sallinen

Lahti ja SJK kohtaavat sunnuntain ylemmän keskikastin mittelössä. SJK on saanut pelistään vihdoin jotain irti ja onkin viimeiseen neljään peliin onnistunut nappaamaan kolme voittoa. Lahti tulee otteluun vastaavasti kuuden ottelun tappiottomassa putkessa. Molemmat joukkueet ovat hyvin mukana mitalitaistossa lähellä kauden puoliväliä.

SJK:lle maalinteko on ollut yllättävän vaikeaa tällä kaudella. Se on kymmenessä pelissä onnistunut tekemään vain kymmenen maalia ja näistäkin kolme tuli edellisessä ottelussa MIFKiä vastaan. Lahdella on vastaavasti pienoinen suvantovaihe maalinteon kanssa, sillä se on kolmeen edelliseen peliin onnistunut vain kahdesti maalinteossa, mutta se on päästänyt vain saman määrän maaleja.

Molemmat joukkueet ovat puolustaneet tällä kaudella hyvin. SJK:ta vastaan vastustajat eivät kertaakaan ole tällä kaudella tehneet yli kahta maalia. Lahdella vastaavasti tilillään on vain yksi lipsahdus, kun KuPS takoi joukkueen verkkoon neljä maalia kauden toisessa ottelussa.

Lahti joutuu jälleen lähtemään otteluun ilman puolustuksen johtajaa Teemu Penninkangasta. Sivussa ovat myös Viljami Isotalo ja Altin Zeqiri. SJK lähtee otteluun käytännössä terveällä joukkueella. Mehmet Hetemaj ja Jude Arthur ovat ottelusta kuitenkin sivussa.

Lahti on ollut vakuuttava kotikentällään jo vuosia. Se on menettänyt vain neljä pistettä viidessä pelaamassaan kotiottelussa tällä kaudella. Vaikka SJK onnistuikin saarelaisia vastaan tehokkaasti maalinteossa, ei MIFK ole tällä hetkellä minkäänlainen mittari millekään joukkueelle. Myöskään Ilves ei SJK:ta vastaan esittänyt oikein mitään, joten järkyttävän suurista voitoista ei joukkueen kohdalla voida puhua. SJK:lla on maalinteon kanssa sen verran paljon ongelmia, että on vaikea nähdä joukkueen nappaavan tästä ottelusta kolme pistettä.

Lahti lähtee otteluun papereissamme suosikkina. Pienoinen tasurin pelko ottelussa kuitenkin on ja tästä syystä valintamme osuu Lahdelle Tasapeli ei vetoa -kohteeseen.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Lahti DNB
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.87
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.87
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.87
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.81
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.81
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.81
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.81
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 3-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 90 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Kierrätys on 1x talletuksen summa + 3x talletus- ja bonussumma
2) Kaikki voitot menevät bonuslompakkoon kunnes kierrätys on valmis
3) Minimikerroin singleissä 1.60, monen kohteen lapuissa vähintään yhden pitää olla 1.60 kertoimella
4) Vain ensimmäinen veto ottelua kohden kierrättä bonusta

1.80
100€ / 100% 3x T+B | 1.60
help Pelaa