Veikkausliiga: FC Lahti – KuPS

schedule 10 toukokuun 2021 - 09:49
person Joni Hakala

Tiistaina pelataan jälleen kotimaista Veikkausliigaa. Kello 18.30 kohtaavat Lahti ja KuPS. Ottelu pelataan Lahdessa.

Kotijoukkue FC Lahti aloitti kauden upealla tavalla ottamalla todella laadukkaasta Interistä täyden pistepotin. Mielestäni joukkue ilmoitti jo tuon ensimmäisen pelin jälkeen olevansa mukana taistelemassa mitaleista tällä kaudella. Ottelu päättyi luvuin 2-1.

Lahden joukkuetta katsellessa itsellä nousee ainakin hymy huulille. Sekoitus kokenutta ja nuoruutta. Regueron, Arkivuon ja Lahden kaltaisia kokeneita kettuja estämässä vastustajan maaleja. Hyökkäyksessä nuorempaa Jasin-Amin Assehnoun kaltaista talenttia pistämässä palloa pussiin. Jotain myös Lahden maalitaidosta kertoo se, että joukkue sai vain kolme laukasta kohti maalia ja kaksi upposi sisään.

Vierasjoukkue KuPS lähtee otteluun mahtavan viikonlopun jälkeen. Joukkue kävi kaatamassa rangaistuspotkukilpailuun edenneessä finaalissa HJK:n. Kova suoritus kaataa Klubi, lisäksi kun ottaa huomioon, että joukkue pelasi melkein 60 minuuttia vajaalla. Aiemmin tällä kaudella kuopiolaiset ovat pelanneet Veikkausliigassa kaksi ottelua, joista tuloksena tasapeli ja tappio. KuPS ei ole avannut vielä maalitiliään.

Kaikki KuPSin pelit tällä kaudella katsoneena huolettaa yksi asia. Kuka tekee maalit? Mielestäni joukkue pystyy ihan hyvän määrän maaleja luomaan, kun ottaa huomioon, että siellä on Urho Nissilän kaltaista pelimiestä peliä tekemässä. Jotain kuitenkin pelistä uupuu, eikä hyökkääjä Santeri Haarala ole mielestään ihan onnistunut työssään kärjessä.

Lahdelle tarjotaan tähän kamppailuun todella hyviä kertoimia. KuPS:lla on pienimuotoinen apina selässä maalinteon kanssa. Lisäksi joukkue pelasi 120 minuuttia lauantaina pelatussa ottelussa. Se ei voi olla näkymättä. Eikä Sunnuntaina Simo Valakari tainnut laittaa poikia reenaamaan, vaan kotina podettiin ihan jotain muuta. Näillä perusteilla FC Lahti tasapeli mitätöi vedon on minun pelivalintani.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
FC Lahti DNB
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.60
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.60
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.60
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.45
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.45
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.45
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.45
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.40
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.40
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa