Veikkausliiga: FC Inter – IFK Mariehamn

schedule 8 kesäkuu 2021 - 11:30
person Joni Hakala

Torstaina pelataan jälleen Veikkausliigaa. FC Inter saa vieraita Ahvenanmaalta. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 18:00.

Torstaina pelattavassa ottelussa kohtaavat kaksi todella hieman eri vireistä joukkuetta. Inter jatkaa sarjan parhaimpien joukkueiden joukossa, unelmanaan voittaa pytty tämän kauden jälkeen. Joukkue on pelannut kuusi kamppailua, voittoja tullut peräti viisi ja tappioita yksi.

Vastaavasti vierasjoukkueen lento ei ole ollut niin hyvää. Joukkue on pelannut tällä kaudella viisi kamppailua. Viidestä kamppailusta joukkue on hakenut kaksi voittoa ja kolme tappiota. Joukkue voitti kaksi kauden ensimmäistä ottelua, sen jälkeen on tullut Lukas Syberyjskin johtaman joukkueen pukukoppiin lunta oikein  toden teolla. Joukkue on peräti kolmen ottelun tappioputkessa tällä hetkellä.

Tähän peliin ei älyttömästi kertoimien puolesta pelattavaa ole, mutta kyllä siellä kuitenkin yksi pelattava kohde löytyi. Muutaman kerran jo Interin pelatessa vihjattu molemmat joukkueet tekevät maalin toimii myös tässä pelissä. Ja tässä perustelut siihen:

  • Inter tekee useamman maalin tässä ottelussa. Se on varma. Joukkue on iskenyt kuuteen otteluun peräti 12 maalia.
  • Lisäksi inter on iskenyt jokaisessa pelaamassaan ottelussa maalin
  • Interin puolustus on päästänyt viidessä edellisessä pelissä omiin vähintään yhden maalin.
  • IFK Mariehamnin hyökkäys on parhaimmillaan todella laadukas.
  • Vahid Hambo alkaa olemaan pelikunnossa. Se nostaa maaliolettamusta heti. Nähdään todennäköisesti avauksessa.
  • Veritas alkaa olemaan hyvässä kunnossa pelata.

Lähdetään katsomaan mitä Turun ilta tuo tullessaan. Toivotaan, että se on katsojille mukavaa katseltavaa ja maaleja nähtäisiin paljon.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
BTTS
2/3

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.90
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.87
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.87
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.87
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

10€ | 1.50
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talleta vähintään 10€, lyö tämän jälkeen minimi 1€ veto kertoimella 1.50 tai suurempi

2) Saat tämän jälkeen 10€ ilmaisvedon ilman nettovoiton kierrätysvaatimusta

1.87
10€ | 1.50
help Pelaa

50 € / 200 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Järjestelmävetoja, ilmaisvetoja, riskittömiä vetoja, lunastettuja (cashout) vetoja, mitätöityjä vetoja tai virtuaalivetoja ei huomioida bonuksen kierrätyksessä.

2) Toinen vaihe on lunastettavissa, kunhan pelaaja on ensin käyttänyt ensimmäisen vaiheen bonuksen. Toisen talletuksen suuruus määrittää toisen tervetulotarjouksen sisällön:

3) Vähintään 25 € kertalletuksella 10 € ilmaisveto sekä 25 käteiskierrosta peliin Sweet Bonanza

4) Vähintään 50 € kertatalletuksella 20 € ilmaisveto sekä 100 käteiskierrosta peliin Sweet Bonanza

5) Toisen talletuksen edut aktivoituvat, kun olet panostanut tallettamasi summan kertaalleen kasinolla/vedonlyönnissä.

1.87
50€ / 200% 8x T+B | 1.50
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Järjestelmävedot eivät täytä bonuksen kierrätysehtoja.

1.87
100€ / 100% 6x B | 1.50
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Järjestelmävedot eivät täytä bonuksen kierrätysehtoja.
2) Toiselle talletukselle saat 50%/50€ bonuksen ja sen kierrätyksen jälkeen tallettamalla 10€ saat 20€ ilmaisvedon mobiiliin.

 

1.87
100€ / 100% 6x B | 1.50
help Pelaa

Coolbet

150 € / 100 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Bonuskoodi: COOL150
1) Bonusrahaa voi käyttää Rakenna oma veto -tuotteessa, mutta se ei kierrätä bonusta
2) Useamman kohteen sisältävä veto, tai järjestelmäveto, jossa yksittäinen kohde on alle 1,50, voidaan laskea mukaan kierrätysvaatimuksiin, kunhan vetokupongin kokonaiskerroin on vähintään 1,50

Voit myös lunastaa 10 eurolla 50€ pelirahaa koodilla 4XBONUS

1.87
Coolbet
150€ / 100% 6x B | 1.50
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.4
Bonus voimassa: 35 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 30 € / veto
verovapaa

1) Yhdistetyt Pre- ja Live-vedot eivät kierrätä bonusta
2) Bonusraha on käytettävissä kaikissa tuotteissa, paitsi Pokerissa.
3) Maksimipanostus 30% bonussummasta (Esim. 100€ bonuksella maksimipanos 30€)

1.82
100€ / 100% 4x B | 1.40
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.82
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Saat ensimmäisen vetosi suuruisen ilmaisvedon, kun ensimmäinen vetosi on ratkennut ja olet pelannut vedon vähintään 1.80 kertoimella.
2) Ilmaisvedon voi käyttää mihin vedonlyöntiin tahansa, ennen ottelua, livevetona ja millä laitteella vetoa haluatkin lyödä. Löydät ilmaisvedon pelikupongilta bonustoarjousten alta.
3) Ilmaisveto on voimassa 7 päivää siitä, kun se on merkitty pelaajan pelitillle

1.82
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

mr green logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

Lunasta 100€ ilmaisveto lyömällä panokset pienemmissä osissa!
1) Pelaajan on asetettava talletuksensa arvosta vetoja vähintään 1.5 kertoimilla ilmaisvedon lunastaakseen.
2) Ilmaisveto hyvitetään, kun sen lunastamiseksi tehdyt vedot on ratkaistu.
3) Pelaaja voi lunastaa korkeintaan 100€ ilmaisvedon.
4) Ilmaisvetoa ei voi käyttää Bet Builder -vetona.
5) Ilmaisvedon voi käyttää vain mobiililaitteella.

1.82
mr green logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.82
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

25€ vedolla
50€ freebet
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 25 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Aktivoidaksesi ilmaisvetobonuksesi, aseta vähintään 25 € arvoinen veto mihin tahansa ennakko tai live-vedonlyöntikohteeseen. Mikäli panostat enemmän kuin 25 €, saat silti vain 50 € ilmaisvedon.
2) Saat automaattisesti ilmaisvedon, kun siihen oikeuttava veto on ratkaistu.
3) Ilmaisvetosi tulee saataville Arvoesineet-sivullesi, kun oikeuttava vetosi on ratkaistu. Valitse ensin nimesi päävalikosta ja tämän jälkeen ’Arvoesineet’ -sivun ylälaidasta.

1.82
casumo
25€ vedolla
50€ freebet
help Pelaa