Valioliiga: Southampton – Tottenham

schedule 28 joulukuun 2021 - 11:14
person Valtteri Ronkainen

Valioliigassa pelataan jälleen tänään. Tälle päivälle löytyy mielenkiintoinen ottelu, kun vahvassa nosteessa oleva Tottenham saapuu St. Mary’s Stadiumille Sourhamptonin vieraaksi. Ottelu pyörähtää käyntiin kello 17.00.

Southamptonin kausi on edennyt tasaisesti

Vuodesta toiseen Southampton taistelee sarjan alemmassa keskikastissa. Joukkue nousi Valioliigaan kaudeksi 2012/2013, ja on siitä asti pitänyt paikkansa Englannin korkeimmalla tasolla. Southampton on sijalla 14 tällä hetkellä Valioliigassa. Joukkue otti tapaninpäivänä todella komean vierasvoiton West Hamin vieraana lukemin 2-3. Edellistä voittoa saadaankin hakea aina marraskuun alusta.

Southamptonin suurin tähti on ehdottomasti James Ward-Prowse. Loistavan potkutekniikan omaava keskikenttäpelaaja on täräyttänyt pallon neljä kertaa maaliverkkoon tällä kaudella Valioliigassa. Saa nähdä siirtyykö Ward-Prowse kesällä isompiin ympyröihin. Vasta 20-vuotias albanialainen Armando Broja on noussut myös parrasvaloihin. Broja on niin ikään onnistunut neljä kertaa maalinteossa. Viime ottelussa nähtiin myös pitkästä aikaa avauksessa kokenut Theo Walcott, jonka vauhti on kyllä hidastunut viime vuosina.

Southamptonin puolustus on mielestäni varsin kapea, vaikkakin toppari Mohammed Salisu on pelannut loistavasti tällä kaudella. Salisulla on ikää vasta 22-vuotta, joten tästä kaverista voi kuoriutua vielä kovan luokan tekijä. Tämän päivän ottelussa Southampton saa vastaansa kovassa vireessä olevan Tottenhamin. Puolustuksen pitää olla iskussa, jos joukkue mielii taistella pisteistä. Ottelusta ovat sivussa Lyanco, Alex McCarthy, Jack Stephens ja Nathan Tella.

Tottenham is back

Antonio Conte on valmentanut Tottenhamia kuudessa Valioliiga-ottelussa. Näistä saldona on neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Voittamiseen tottunut valmentaja on aloittanut projektinsa loistavasti. Tottenham on noussut sarjassa jo viidenneksi. Joukkueella on myös kolme ottelua vähemmän kuin muilla kärkijoukkueilla lukuun ottamatta Liverpoolia, jolla on myös yksi rästiottelu pelaamatta. Tottenham on vahvassa nousussa, ja he ovat nostaneet itsensä mielenkiintoiseksi seurattavaksi.

Viime viikonloppuna kaatui Crystal Palace kotonaan lukemin 3-0. Maaleista vastasi kärkikolmikko Harry Kane, Heung-Min Son ja Lucas Moura. Hyökkäyspelaaminen oli kaikin puolin hyvin vapautuneen näköistä. Harry Kane on saanut viime otteluissa tärkeitä onnistumisia, ja uskonkin Kanen parantavan otteitaan rutkasti alkukaudesta. Lucas Mouralta nähtiin tapaninpäivänä mahtava peliesitys. Mouran uralla suurin ongelma on ollut epätasaiset otteet. Parhaimmillaan brasilialainen kiituri on jatkuva riesa vastustajan puolustukselle.

Päävalmentaja Conte on saanut puolustuspelaamiseen kuntoon. Kuudessa viimeisessä ottelussa Tottenham on päästänyt vain neljä maalia. Maalivahti Hugo Lloris kuuluu edelleen sarjan parhaimpiin torjujiin. Tottenham on siirtynyt kolmen topparin linjaan, joka onkin näyttänyt hyvältä systeemiltä. Tämän päivän ottelussa Tottenhamilla on jälleen mahtava tilaisuus kartuttaa pistetiliään. Ainoa tavoite on kolme pistettä. Ottelusta ovat sivussa Christian Romero, Ryan Sessegnon ja Giovani Lo Celso.

Tottenhamin kerroin houkuttelee

Vetokupongille laitetaan Tottenhamin vierasvoitto. Kertoimet ovat mielestäni todella pelattavat, kun otetaan huomioon joukkueiden voimasuhteet. Southamptonin materiaali häviää jokaisella osa-alueella Tottenhamille. Eikä Southamptonin peliesityksetkään ole kauheasti vakuuttaneet. Tottenham on loistavassa iskussa, ja puolustus on ollut todella jämäkkä. Hyökkäyksestä löytyy kaksikko Kane ja Son, jotka aiheuttavat todella hikisen iltapäivän Southamptonin puolustukselle.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Tottenham
2/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.06
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.05
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

2.01
25 euron
riskitön veto
help Pelaa