EFL Cup: Liverpool – Arsenal

schedule 13 tammikuun 2022 - 14:50
person Niklas Sallinen

Tämän kaksikon avauspeli piti pelata jo viime viikolla, mutta koronan vuoksi ottelua jouduttiin siirtämään. Tämän päivän ottelu väännetään Anfieldillä ja viikon päästä Liverpool matkaa Emirates Stadiumille. Illan kamppailu käynnistyy 21:45.

Kotijoukkue ilman ykköshyökkääjiään

Liverpool on viime vuodet vienyt Valioliigassa Arsenalia kuin litran mittaa, mutta illan kamppailussa tilanne ei ole helppo. AFCONiin on matkannut kärkipäästä Mohammed SalahSadio Mane sekä keskikentältä Naby Keita. Todennäköinen kolmen kärki on tänään siis Diogo JotaRoberto Firmino ja Takumi Minamino. Kolmikko ei ole huono, mutta ei todellakaan sillä tasolla mitä yleensä Liverpoolilta nähdään. Muuten sairastupa on kuitenkin tyhjentynyt hyvin ja varsinkin alakerta on oletetusti ykkösnimiä täynnä. Alisson on parantunut koronasta ja palaa todennäköisesti tolppien väliin. Sivussa ovat yhtä Harvey ElliottNat PhillipsThiago sekä isolla todennäköisyydellä Divock Origi.

Arsenalilla alla karmaiseva esitys

Arsenal lähti FA Cup otteluunsa Nottingham Forestia vastaan allaan erittäin hyvä peli Manchester Cityä vastaan. 2-1 tappiosta huolimatta Arsenal näytti erittäin vahvoja otteita ja lähti selvänä ennakkosuosikkina sunnuntain kamppailuun. Peli oli kuitenkin täysi katastroofi ja Arsenal laukoi lopulta pelissä nolla kertaa maalia kohti. Nottingham otti lopulta ansaitun 1-0 voiton Lewis Grabbanin iskettyä voittomaali vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua. Liverpoolin puolustus ei todellakaan tule päästämään Arsenalia helpommalla ja lisää päänvaivaa tuo pelinrakentajien huhutut puuttumiset. Sekä Martin Odegaard, että Emile Smith-Rowe ovat kysymysmerkki illan kamppailuun. Takehiro Tomiyasu on myös oletetusti sivussa ja Arsenalilta ei löydy kunnon korvaajaa oikean laitapakin tontille. Granit Xhakan pelikunto on myös kysymysmerkki keskikentän kärsittyä koronasta. Muita poissaolijoita ovat AFCONiin matkannet Pierre-Emerick AubameyangMohamed ElnenyNicolas Pepe sekä Thomas Partey.

Anfield aina kamala paikka vieraille

Vaikka Liverpool on ilman kahta huippuhyökkäjää niin ei se silti huonossa tilanteessa ole illan kamppailuun. Anfield ei ole yhdellekkään joukkueelle helppo paikka matkata ja Arsenalilta on tänään sivussa runsaasti luovuutta hyökkäyksestä. Odegaardin ja Smith-Rowen pelatessa pelin voisi kääntää Arsenalin DNB:n suuntaan, mutta nyt on vaikea nähdä vieraiden todellisia mahdollisuuksia. Liverpoolin seuraava peli on myös Brentfordia vastaan eli Jurgen Kloppilla ei ole mitään syytä säästellä ykköstähtiään. Kotijoukkueen nykykerroin on vielä pelattava ja sunnuntain jälkeen on pakko siihen suuntaan taipua.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Liverpool
2/3

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.81
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.78
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.78
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.78
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.78
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.75
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.74
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.74
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa