Valioliiga: Leicester – Manchester United

schedule 16 lokakuun 2021 - 12:24
person Niklas Sallinen

Lauantaina väännetään Valioliigaa jälleen urakalla ja Leicester saa Manchester Unitedin vieraaksi. Peli käynnistyy Suomen aikaa 17:00.

Jatkuvatko Leicesterin ongelmat?

Leicesterin kausi on käynnistynyt todella heikosti ja nyt seitsemän pelin jälkeen sijoitus on 13.. Eurooppa-liigassa ei myöskään sen paremmin suju, kun Leicester on tällä hetkellä lohkon jumbo vain yhdellä pisteellä. Edellistä voittoa Valioliigasta pitää hakea aina elokuun lopulta asti, kun Norwich kaatui 2-1. Joukkueen ykköstykki Jamie Vardy on kuitenkin ollut hyvässä tikissä tällä kaudella ja jakaakin parhaan maalintekijän ykkössijan Mohammed Salahin kanssa kuudella osumalla. Manulla on loukkaantumishuolia ja tässä voi olla iskun paikkaa Leicesterille. Oman alakerran poissaolot ovat kuitenkin myös pahoja, kun sivussa ovat varmuudella Wesley FofanaJames Justin, Wilfred Ndidi. Myös Jonny Evans ja Jannik Vestegaard ovat kysymysmerkkejä tässä kohtaa.

Miltä näyttää Manun puolustuspeli?

Manun kausi on mennyt hyvin Valioliigassa, kun sijoitus neljäs ja ykkössijaan on vain kaksi pistettä matkaa. Mestarien liigassa myös aukesi voittotili, kun Villarreal kaatui 2-1 myöhäisellä Cristiano Ronaldon osumalla. Alakerrassa on tänään muutama kysymysmerkki, kun Raphael Varane on varmuudella poissa ja Harry Maguire palasi vasta hetki sitten harjoitusvahvuuteen. Todennäköinen pakkipari tulee olemaan Bailly ja Lindelöf, joten mielenkiinnolla voidaan odottaa mihin kaksikko pystyy. Edinson Cavani ja Fred olivat maajoukkueiden matkassa ja eivät todennäköisesti tänään ole kokoonpanossa. Pitkään sivussa ollut Marcus Rashford palaa tänään joukkueen vahvuuteen, mutta kysymys on aloittaako 23-vuotias välittömästi.

Painetaanko tänään maaleja?

Molempien alakerrat ovat pienessä kaaoksessa ja maalintekijöitä löytyy. Ronaldo on Ronaldo ja jos apuja alkaa tulemaan muiltakin suunnilta niin Manchester United voi olla hyvinkin vaarallinen eteenpäin mentäessä. Vardy on löytänyt pelivireensä tälle kaudelle ja Manun kakkospakkiparia vastaan voisi maalia pitää hyvin todennäköisenä. Lapulle yli 2.5 maalia tähän kamppailuun.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Maalit: Yli 2.5
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.75
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.75
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.72
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.72
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.72
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa