Valioliiga: Everton – Burnley

schedule 13 syyskuun 2021 - 13:09
person Niklas Sallinen

Valioliigassa väännetään vielä maanantai-iltana yksi kamppailu, kun Burnley on matkannut Evertonin vieraaksi. Peli käynnistyy Suomen aikaa 22:00.

Benitezin alku olisi voinut mennä huonommin

Evertonin pre-season ei liikaa lupaillut, mutta kolmen kierroksen jälkeen seitsemän pistettä ei ole huono saavutus. Loukkaantumiset kuitenkin koettelevat joukkuetta, kun James Rodriguez sekä Fabian Delph ovat varmuudella pelistä sivussa. Myös ykköshyökkääjä Dominic Calwert-Lewinin kunto on vielä kysymysmerkki. 24-vuotias jätti maajoukkuepelit väliin murtuneen varpaan vuoksi ja joukkueen valmentaja Rafa Benitez on sanonut hyökkääjän treenanneen sen kanssa. Vaikka Calwert-Lewin pelaisi niin Burnleyn puolustusta vastaan tulee olemaan tiukka ilta.

Burnley metsästää avausvoittoaan

Burnleyn kausi ei ole alkanut parhaalla tavalla, kun saldona on kolmen pelin jälkeen vain yksi piste. Sean Dychen miehistö on kuitenkin puolustuspäässä erittäin kova ja esimerkiksi Liverpoolia vastaan omissa kolisi vain kahdesti. Lyonista hankittu Maxwel Cornet saatetaan myös nähdä tänään pelikunnossa ja voisi olla mielenkiintoinen lisä Burnleyn hyökkäykseen. Varmoja poissaolijoita ovat Connor RobertsDale Stephens sekä Kevin Long.

Maaleilla tuskin mässäillään

Burnleyn ollessa mukana niin maaleja ei liikaa ikinä oleteta, mutta varsinkin tämän kaksikon kamppailuissa ne ovat aina vähissä. Edelliseen viimeiseen viiteen keskinäiseen kohtaamiseen vain kerran on nähty yli kaksi maalia ja tällöinkin vain kolme. Dyche osaa tappaa pelin hyvin ja Evertonilla tulee mitä todennäköisimmin olemaan hyvin vaisu ilta hyökkäyspäässä. Lapulle lyödään alle 2.5 maalia tänään.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Maalit: Alle 2.5
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.77
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.77
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.77
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.77
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.76
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.76
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.76
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.75
25 euron
riskitön veto
help Pelaa