U20: Saksa – Tsekki

schedule 27 joulukuun 2021 - 20:48
person Joel Sallinen

Saksa ja Tsekki jahtaavat U20-turnauksen avausvoittoaan, sillä molemmat hävisivät ottelunsa eilen.

Saksalta vahva esitys Suomea vastaan

Saksa pelasi eilen Suomea vastaan äärimmäisen tasaisen ottelun, vaikka toisessa erässä se olikin hieman helisemässä. Varsinkin Saksan maalilla pelannut Nikita Quapp oli äärimmäisen hyvä. Suomen kahdelle ensimmäiselle maalille nuori maalivahti ei yksinkertaisesti mahtanut mitään, sillä sen verran ohjurit auttoivat noissa maaleissa.

Ensimmäisessä ottelussa paistoi jännitys, mutta Suomi joutui tiiviisti puolustavan Saksan kanssa kohtuullisen tiukkaan tilanteeseen. Varsinkin Saksan ykköskenttä Florian Eliaksen johdolla oli Saksan parhaita.

Toisessa erässä Saksa joutui tuuliajolle, mutta vastaavasti viimeisessä erässä Saksa hallitsi peliä täysin. Vain yksittäinen nukahdus omissa kostautui ja Suomi ratkaisi ottelun nimiinsä 3-1 lukemin. Ennen turnausta ottelusta olisi voinut odottaa jopa suurimaalisempaa, mutta molemmat joukkueet pysyivät hyvin poissa maalipaikoilta ensimmäisen erän jälkeen.

Tsekki pysyi hyvin Kanadan kyydissä

Tsekin ja Kanadan mittelö oli heti alusta asti ilotulitusta. Ensimmäinen erä päättyi peräti 3-3 lukemiin. Toisessa erässä kuitenkin Tsekki putosi täysin kyydistä. Jan Mysakin ja Michail Hradekin samanaikaset jäähyt jo valmiiksi alivoimalla kostautuivat lujaa. Kanada rokotti ensin viidellä kolmea vastaan ja heti perään reilun minuutin päästä. Molemmista maaleista vastasi viime kesän ykkösvaraus Owen Power.

Tuosta Tsekki ei enää toipunut. Se ei toisen erän toisella puolikkaalla saanut mitään aikaan. Vaikka kolmannessa erässä Tsekki pääsikin vielä peliin mukaan, ei joukkue oikein tahtonut maalipaikoille päästä. Kanada viimeisteli lukemat 3-6 vielä viimeisen erän jälkimmäisellä puolikkaalla.

Tsekin maalilla pelannut Jakub Malek pelasi ajoittain todella hyvin, mutta osa Kanadan maaleista olisi kyllä pitänyt olla otettavissa.

Luvassa varmasti rauhallisempi ottelu

Alkujännitys ja ensimmäiset pelit ovat takana. Tämä ottelu on molemmille todella tärkeä. Vaikka Itävalta onkin todennäköinen putoaja lohkosta, ei kumpikaan näistä joukkueista varmasti halua B-lohkon ykköstä vastaansa. Saksalla voi olla ottelussa yllätyksen paikka, jos se pystyy maalivahti Quappin johdolla pitämään lukemat vähämaalisina.

Tsekki osoitti pystyvyytensä maalintekoon ensimmäisessä erässä, mutta sen jälkeen meno olikin hiljaisempaa. Kanadan puolustus oli hieman unisena ensimmäisessä erässä ja tästä syystä Tsekki pääsi helposti paikoille. Nyt molemmat joukkueet omaavat hyvät maalivahdit ja sektoriin tuskin tänään helposti pääsee. Vaikka ottelusta odotetaan maalirikasta, tarjotaan alle kuuden maalin esitykselle pelikelpoista kerrointa.

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Alle 6 maalia
2/3

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.84
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.80
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.80
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.80
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.79
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.71
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.71
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.71
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.71
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa