Serie A: Genoa – Inter Milan

schedule 25 helmikuun 2022 - 14:36
person Valtteri Ronkainen

Perjantai-illalle on tarjolla herkullinen ottelu Serie A:ssa. Heikkoja otteita näyttänyt Inter Milan saapuu putoamistaistelussa olevan Genoan vieraaksi. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 22.00.

Genoa on matkalla sarjaporrasta alaspäin

Genoan kausi on ollut todella vaikea. Oikeastaan missään vaiheessa Genoa ei ole saanut peliänsä rullaamaan, ja matka jatkuu hyvin todennäköisesti ensi kaudella Serie B:ssä. Sarjataulukosta joukkue löytyy sijalta 19 ja takanaan heillä on ainoastaan Salernitana. Putoamisviivan yläpuolelle on eroa kuusi pistettä, joten jäljellä olevista 12 ottelusta voittoja on alettava tulemaan. Genoa on voittanut tällä kaudella sarjassa käsittämättömästi vain yhden ottelun. Tasapelejä joukkueella on peräti 13 kappaletta.

Maalinteko-ongelmat ovat suurin syy miksi Genoa ei pelejä pysty voittamaan. Saldona 26 ottelusta on vain 22 maalia. Keskushyökkääjä Mattia Destro on piettänyt yksin Genoan uskottavuutta pystyssä. Destro on tehnyt Serie A:ssa komeat yhdeksän maalia. Sarjan pohjalla olevassa joukkueessa tämä on hatunnoston arvoinen suoritus. Muut hyökkäyspään pelaajat ovat loistaneet enemmän poissaolollaan.

Puolustuspelaaminen on ollut ihan tyydyttävällä tasolla muutamaa todellista ohipelejä lukuun ottamatta. Edellisestä neljästä ottelusta Genoa on pelannut kaikissa tasapelin. Maaleja otteluissa on tullut yhteensä vain neljä kappaletta, joten kauheaa “sexy footballia” ei olla pelattu. Tämän iltaiseen otteluun Genoa saa vastaansa sarjan mestaruudesta taistelevan Interin. Odotan Genoan lyövän bussin parkkiin ja toivovan ihmettä. Varmuudella illan ottelusta on sivussa Mattia Bani.

Sulaako Inter vielä?

Inter Milanin viimeiset pari viikkoa ovat olleet kärsimystä. Mestarien liigassa Inter hävisi kotonaan Liverpoolille lukemin 0-2.  Lähtökohdat toiseen otteluun on vähintäänkin haastavat. Serie A:ssa edellisestä kolmesta ottelusta on saldona kaksi tappiota ja tasapeli. Nyt on Interillä selvästi ryhtiliikkeen paikka. Sarjan kärkikolmikko AC Milan, Inter Milan ja Napoli ovat hyvin tasaisessa ryppäässä. AC Milan johtaa sarjaa, mutta Inter ja Napoli ovat kahden pisteen päässä perässä. Interillä on myös yksi ottelu kilpakumppaneita vähemmän pelattuina.

Hyökkäyspään tähtien on nostettava tasoaan viime aikaisista esityksistä. Etenkin Lautaro Martinezin tehottomuus on vaivannut alkuvuodesta turhan paljon. En yllättyisi kovinkaan paljoa, jos ottelun aloittaisi kaksikko Edin Dzeko ja Alexis Sanchez. Tällä kaudella Interin peli on kulkenut viikosta toiseen hyvin, mutta viime aikojen esitykset ovat nostaneet epäilijät varpailleen. Puolustuspeli on ollut Interillä mielestäni yksi Euroopan parhaimmista. Siksi viime otteluissa nähnyt helpot maalit maalit ovat tulleet isona yllätyksenä. Myös kokenut maalivahti Samir Handanovic on saanut isoa kritiikkiä.

Tänään Interillä on pakkovoitto sarjan häntäpäässä olevasta Genoasta. Italian mestaruudesta käydään loppukaudesta tulikuuma kamppailu, joten enää ei ole varaa helppoihin pistemenetyksiin. Mielenkiinnolla odotan pystyykö Inter löytämään kadotetun itseluottamuksen perjantai-illan kamppailuun? Ottelusta ovat sivussa Joaquin Correa ja Robin Gosens.

Maalit tiukassa

Vetokupongille raapustetaan ottelussa alle kolme maalia. Kertoimet ovat mielestäni varsin pelattavat tähän kohteeseen. Kotijoukkue Genoan pelit ovat olleet todella vähämaalisia viime viikot, ja Genoan maalinteko on ollut läpi kauden todellista tervanjuontia. Genoa lähtee varmasti todella puolustusvoittoisella taktiikalla Interiä vastaan. Inter Milan on järisyttävä ennakkosuosikki illan otteluun. Viime aikoina meno on ollut varsin vaisua, ja tunnelma joukkueessa voi olla turhankin jännittynyt. Interin pitäisi pystyä pitämään Genoa pois maalipaikoilta. En usko Interin kumminkaan järjestävän varsinaisia maalijuhlia tämän hetkisellä vireellään.

 

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Alle 3 maalia
2/3

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.86
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.81
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.80
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.80
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.80
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.78
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.78
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa