NHL: Seattle Kraken – Edmonton Oilers

schedule 18 joulukuun 2021 - 11:16
person Valtteri Ronkainen

NHL-kiekkoa pelataan jälleen ensi yönä, vaikkakin koronan takia pelejä ollaan jouduttu jonkin verran siirtelemään. Omassa vihjeessäni matkataan Seattlen kotihalliin Climate Pledge Arenalle, jossa Seattle Kraken kohtaa Edmonton Oilersin. Kiekko tippuu jäähän Suomen aikaan klo 05.00.

Seattlessa hommat pahasti vaiheessa

Seattle Krakenin ensimmäinen kausi NHL:ssä on ollut vaikea. Joukkue löytyy Tyynenmeren viimeiseltä sijalta, ja eroaa seuraavana olevaan on jo seitsemän pistettä. Mielestäni joukkuetta kasattaessa kaikki ei ole mennyt putkeen. Kautta ollaan pelattu ensimmäinen kolmannes, ja edelleen joukkueesta puuttuu ratkaisupelaajat. Krakenin vire on myös varsin heikko. Viimeisestä viidestä ottelusta vain yksi voitto, ja vastustajatkaan eivät ole olleet NHL:n parhaimmasta päästä.

Joukkueen parhaimpana pistemiehinä ovat toimineet Jaden Schwartz ja Jordan Eberle. Molemmilla hyökkääjillä on kasassa 19 tehopistettä. Kertoo monelta osin kuinka kapea joukkueen hyökkäysakseli on, kun parhaana pistemiehenä viilettävät kaverit Eberle ja Schwartz. Raahelaisella Joonas Donskoilla on yhä maalitili avaamatta tällä kaudella. Maalisyöttöjä Donskoilla on kumminkin komeat 14 kappaletta.

Seattlen poppoo on päästänyt 29 otteluun peräti 103 maalia. Näillä tilastoilla ei yksinkertaisesti vain pelejä voiteta. Ennakkoon ajateltiin juurikin puolustuspelaamisen olevan Krakenin suurimpia vahvuuksia. Joukkueen ykkösmaalivahti Philipp Grubauer otteet eivät ole myöskään kehuja kerännyt. Grubauerin torjuntaprosentti on 88,24. Ensi yön ottelusta ovat sivussa Colin Blackwell, Yanni Gourde ja Riley Sheahan.

Painetaanko Edmontonissa paniikkinappulaa?

Edmonton Oilersin kausi alkoi erinomaisesti. Joukkue kulki voitosta voittoon, ja pelaamista oli erittäin kivaa katsella. Tällä hetkellä tämä on vain kaunis muisto. Joukkue otti elintärkeän voiton Columbus Blue Jacketsista viime matsissa, ja katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa. Oilers löytyy Tyynenmeren divisioonasta sijalta neljä, ja taistelee tiukasti pudotuspelipaikoista. Vielä kuukausi sitten pidin varmana Oilersin pudotuspelipaikkaa.

Edmonton Oilers on aika helppo analysoida. Joukkue elää täysin Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin varassa. Näin ei tietenkään saisi olla missään organisaatiossa. Viime viikkoina McDavid ja Draisaitl eivät ole pelanneet omalla tasollaan, ja se näkyy heti tuloksissa. Alemmista ketjuista ei vain löydy tarpeeksi laatua. Jesse Puljujärvi pelaa erinomaista kautta, ja onnistui viime ottelussa tekemään kaksi tärkeää ylivoimamaalia.

Oilersin puolustuspelaaminen tekee edelleen turhan paljon virheitä. Esimerkiksi Tyson Barrie on erinomainen kiekollinen puolustaja, mutta omassa päässä häntä viedään välillä tosi pahasti. Evan Bouchard on ollut positiivinen yllättäjä pakistossa. Nuoresta iästä huolimatta Bouchard pelaa hyvin kypsästi. Mikko Koskinen aloitti kautensa hyvin, mutta nyt Mikko on palannut vanhoille tavoilleen. Koskisella on uskomaton taito päästä kiekkoja sisään maalin takaa. Maalilla ensi yön ottelussa aloittanee kumminkin Stuart Skinner. Oilersilla on valitettavan paljon loukkaantumisia. Isoimmat poissaolijat ovat Ryan Nugent-Hopkins, Mike Smith, Kris Russell ja Josh Archibald.

Oilersin supertähdet heräävät

Vetokupongille laitetaan Edmonton Oilersin vierasvoitto jatkoaika ja rankkarit mukaan lukien. Coolbet tarjoaa mukavaa kerrointa tähän kohteeseen. Kotijoukkue Seattle Kraken on yksi NHL:n huonoimmista joukkueista, ja pidän heitä isona altavastaajana tässä ottelussa. Oilers osaa pelata jääkiekkoa, mutta epätasaisuus on joukkueen suurin riesa. Uskon McDavidin ja Draistalin heräävän pienestä talvikaamoksestaan, ja nakuttelevan jälleen isot pisteet taululle. Oilers hakee Krakenista vierasvoiton, jos joukkue pystyy pelaamaan vain omalla tasollaan.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Edmonton Oilers ML
2.5/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.80
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.80
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.77
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.77
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.77
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.76
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa