NHL: Pittsburgh Penguins – Boston Bruins | Penguins vahvempi toistamiseen?

schedule 16 maaliskuun 2021 - 21:04
person Henri Mäenpää

Pittsburgh ja Boston ottavat toisistaan mittaa uudestaan tulevana yönä. Pittsburgh otti lopulta selvin 4-1 numeroin voiton edellisestä kamppailusta, vaikka Boston voitti ottelun laukaukset selvästi 26-43 lukemin. Varsinkin ensimmäisen erän alussa Bruins painosti voimakkaasti ja siirtyi ylivoimalla 0-1 johtoon, mutta Penguins kuittasi erän toisella puoliskolla lukemat Evan Rodriguesin ja Sidney Crosbyn maaleilla 2-1 taukolukemiin.

Penguins karkasi lopulta kahden maalin johtoon toisessa erässä Jevgeni Malkinin maalilla ja kolmannessa erässä Jake Guentzel naulasi viimeisen naulan tyhjään Bruins verkkoon. Penguinsin hurja kotitilasto kasvoi näin jälleen yhdellä voitolla. Penguins on nyt kerännyt viimeiseen viiteen otteluun kahdeksan pistettä kotiotteluistaan ja maaliero näissä on yhdeksän osumaa plussalla 20-11 lukemin.

Bruinsia ei voi yrityksen puutteesta syyttää, mutta tehottomuus vaivaa joukkuetta, kun viimeiseen viiteen joukkue on tehnyt vain kuusi maalia. Joukkueen ykkösvitjalta sopii odottaa jo enemmän tulevassa ottelussa, mutta tällä hetkellä Penguins pystyy kattamaan nuo mahdolliset onnistumiset.

Tulevana yönä Penguinsin osakkeita nostaa se, että Bruins passittaa maalille debyyttiotteluunsa Dan Vladarin. Vladar on pelannut AHL:n puolella tähän mennessä ihan hyvillä tilastoilla, mutta hyppy NHL-tasolle Penguinsin armoille on asia erikseen. Ottelusta saattaa hyvin tulla tiukempi maalien osalta, mutta Penguinsin kerroin on liikaa, varsinkin tähän asetelmaan nähden.

Penguinsin maalia vartioi ottelussa Casey DeSmith, joka on pelannut yhdeksän ottelua yli 90 torjuntaprosentilla ja 2.23 päästetyllä maalilla per peli. Penguinsin vire on ollut vakuuttava ja tämä ottelu tulee todennäköisesti päättymään lopulta heidän voittoonsa, joten laitetaan Penguins lapulle.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Pittsburgh Penguins ml
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.91
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.91
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.91
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.91
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.91
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.91
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa