NHL: Carolina Hurricanes – Vegas Golden Knights

schedule 25 tammikuun 2022 - 16:15
person Valtteri Ronkainen

Tulevana yönä pelataan yhteensä kahdeksan NHL-ottelua. Omassa vihjeessäni keskitytään kahden suuren mestariehdokkaan väliseen mittelöön. Siipirikkoinen Vegas Golden Knights saapuu  PNC Arenalle Carolina Hurricanesin vieraaksi. Kiekko tippuu jäähän Suomen aikaan kello 02.00.

Carolinassa peli kulkee

Carolina Hurricanes on suorittanut läpi kauden vakuuttavalla tasolla. Joukkueen pistekeskiarvo on koko NHL:n toiseksi paras. Ei olisi mikään kauhean suuri yllätys, että Hurricanes olisi runkosarjan päätteeksi Itäisen konferenssin kärkipaikalla. Vaikka peliesitykset ovat hurmanneet NHL:n seuraajat, niin viime aikoina Hurricanes on pelannut pari totaalista ohipeliä. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkueella on silti komeat seitsemän voittoa.

Carolinan hyökkäyksen johtotähdet Sebastian Aho ja Andrei Svechnikov ovat olleet kovassa iskussa. Aholla on kasassa 35 otteluun 42 tehopistettä, ja on samalla joukkueen paras pistemies. Vahvassa vireessä olevan Teuvo Teräväisen pelaaminen ensi yön ottelussa on vielä epävarmaa, ja ykkösketjussa Ahon kanssa aloittanee kaksikko Nino Niederreiter ja Seth Jarvis. Hurricanesin hyökkäyksestä löytyy todella paljon laatua, ja myös alemmat ketjut pystyvät tekemään maaleja hyvällä tahdilla.

Viime aikoina Hurricanesin puolustuspelaaminen ei ole toiminut toimivalla tavalla. Hurricanes on kumminkin pystynyt aina parantamaan heikkojen esityksien jälkeen. Odotan Hurricanesilta aivan erilaista peli-ilmettä, kun viime ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan. Puolustaja Anthony DeAngelo pelaa todellista tykkikautta. Ongelmapelaajan maineessa oleva DeAngelo on NHL:n puolustajien pistepörssin sijalla kahdeksan. Maalille palaa ensi yönä Frederik Andersen, joka on ottanut Carolinassa selkeän ykkösmaalivahdin paikan esityksillään. Hurricanesin kokoonpanotilanne on erinomainen, sillä   mahdollisen Teräväisen puuttumisen lisäksi ottelusta on sivussa ainoastaan Jake Gardiner.

Vegasilla paljon poissaoloja

Vegas Golden Knights on kärsinyt paljon loukkaantumista tällä kaudella. Joukkue löytyy vaikeuksitta huolimatta Tyynenmeren divisioonan kärkipaikalta. Tämä kertoo myös jotain divisioonan tasosta, joka on todennäköisesti sarjan heikkotasoisin. Vegasin peliesitykset olivat kauden aikana parhaimmillaan silloin, kun joukkueen tähtipelaajat olivat ehjinä. Vegas otti tärkeän voiton viime yönä Washington Capitalsista jalkapallonumeroin 0-1. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Vegasilla on viisi voittoa.

Joukkueen parhaimmat hyökkäyspään pelaajat Max Pacioretty, Mark Stone ja Jack Eichel ovat loukkaantuneiden listalla. Buffalosta hankittu Eichelin debyyttiä odotetaan kuumeisesti, ja tähtisentteri onkin aloittanut jo kaukalossa harjoittelemisen. Ensi yönä ykkösketjun muodostaa kolmikko Mattias Janmark, William Karlsson ja Jonathan Marchessault. Eihän tuo ketju hirveästi kauhua herätä varsinkaan, kun puhutaan sarjan yhdestä suurimmasta mestarisuosikeista.

Vegasin puolustuspelaamisen taso on vaihdellut läpi kauden. Puolustusta johtaa yksi NHL:n parhaimmista puolustajista Alex Pietrangelo. Maalipuiden välissä aloittanee epätasaisesti pelannut Robin Lehner. Ensi yön ottelusta ovat sivussa Eichel, Stone, Pacioretty, Reilly Smith, Alec Martinez ja Zach Whitecloudin pelaaminen on vielä epävarmaa myös.

Carolinalla selkeä etu

Vetokupongille laitetaan Carolina Hurricanesin kotivoitto. Kertoimet ovat lähellä kahta, joka on mielestäni hyvin pelattava tähän kohteeseen. Carolina Hurricanes on ollut vahvassa vireessä, vaikkakin heikompiakin esityksiä olemme todistaneet. Yleinen suoritustaso on kumminkin heittämällä sarjan kärkipäätä. Hurricanesin on myös säästynyt loukkaantumisilta ja sairastumisilta varsin hyvin. Vegasissa tilanne ei ole yhtä hyvä. Joukkueen kärkipelaajat ovat poissa ottelusta, ja tämä näkyy huomattavasti peliesityksissä. Odotan ärsytetyn Hurrikaanien kaatavan siipirikkoiset Vegasin Ritarit.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Carolina Hurricanes
2.5/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.95
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.95
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.95
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.95
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.95
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.95
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.92
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.90
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.90
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.90
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.90
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa