NFL: Buffalo Bills – Indianapolis Colts

schedule 21 marraskuun 2021 - 15:54
person Sampsa Ilmonen

Yksi alkuillan mielenkiintoisimmista otteluista pelataan Buffalossa kahden pudotuspeleihin pyrkivän joukkueen kesken.

Kertooko sarjataulukko oikeasti totuuden

Buffalo Bills on sarjataulukon mukaan yksi liigan kovimmista joukkueista, mutta allekirjoittanut uskaltaa väittää, että sarjataulukko huijaa tässä kohtaa hieman. Bills on kyllä ollut osan kaudesta hyvinkin vakuuttava, mutta usein nämä vakuuttavat esiintymiset on nähty heikkoja tai keskinkertaisia joukkueita vastaan. Tilastojen valossa Bills ei olekaan voittanut tällä kaudella voitollisista joukkueista kuin Kansas City Chiefsin. Tuonkin ottelun voiton arvoa vähentää se, että Chiefs oli noihin aikoihin todella sekaisin ollut porukka.

Bills on tämän valossa voittotilastoaan heikompi joukkue, joka on vain hyödyntänyt helpon sarjaohjelman lähes täydellisesti. Tämän iltainen ottelu on siitä syystä hyvin mielenkiintoinen, onhan vastaan asettuva Indianapolis Colts ollut viime viikkojen ajan kovassa nosteessa.

Vieraat parantavat peliään viikko viikolta

Pelinrakentaja Carson Wentz kärsi kesän aikana pienistä vammoista ja sen vuoksi Colts-hyökkäys ei päässyt hiomaan ajoituksiaan kesän harjoitusleirillä. Tämä näkyi selvästi Coltsin otteissa ensimmäisien viikkojen aikana, kauden mittaan kyseinen ongelma on kuitenkin poistunut ja samalla Colts hyökkäyksen tehot ovat alkavat parantumaan. Hurjinta tehojen nousussa on se, että laitahyökkääjä T.Y Hiltonia ei ole vielä saatu edes integroitua hyökkäykseen ja siitä huolimatta Colts on pystynyt tekemään hurjaa jälkeä. Hilton onkin vielä katsomaton lisäpala, jonka Colts saa käyttöönsä, kunhan tämä veteraani tähti saa itsensä jälleen terveiden kirjoihin.

Tehokkaasta hyökkäyksestä ei voi kuitenkaan kiittää pelkästään pelinrakentajaa ja laitahyökkääjiä, koska ilman toimivaa juoksuhyökkäystä ei myöskään heitto toimisi siihen malliin, johon se on nyt toiminut. Coltsin hyökkäyksen suurin tähti onkin ollut tällä kaudella keskushyökkääjä Jonathan Taylor, joka on juossut jo 937 jaardia ja 7 TD:tä. Taylorin arvoa joukkueelleen ei kuitenkaan voida mitata pelkästään tilastoja katsomalla, koska Taylorin arvoa lisää se, että nykyisellään herra vie jokaisella hyökkäysyrityksellä useamman puolustajan huomion itseensä ja sitä kautta muut pääsevät helpommalla.

Vedonlyöjiä hemmotellaan Vegasin suunnalta

Ottelun voittajan veikkaaminen on vaikeaa ja sen takia on jopa ihmeellistä, että vieraille tarjotaan kyseisessä tilanteessa yli seitsemän pisteen tasoitusta. Allekirjoittanut ei voikaan suositella kohteeseen mitään muuta kuin vieraiden isoa tasoitusta ja tulostimien käynnistämistä. Tänään nimittäin tulostetaan helppoa rahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Indianapolis Colts +7.5
3/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.86
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.84
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.84
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.84
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.81
25 euron
riskitön veto
help Pelaa