MM-karsinnat: Tshekki – Belgia | Kertoimet päälaellaan

schedule 26 maaliskuun 2021 - 15:35
person Niklas Sallinen

Tshekki ja Belgia ottavat sunnuntai-iltana yhteen E-lohkon taistossa. Molemmat nappasivat avausvoitot runsasmaalisissa peleissä ja tänään luotetaan jälleen maalien syntymiseen.

Viro sai keskiviikkona kyytiä

Keskiviikkona Tshekki avasi karsintaurakkansa Viroa vastaan. Joukkue oli ennen peliäkin selvä ennakkosuosikki, mutta pisti pelissä todellisen vaihteen silmään. Viro avasi maalinteon Rauno Sappisen osumalla 12. minalla, mutta tämän jälkeen oli Tshekin vuoro ottaa johto. Vieraat iskivät kuusi maalia peräjälkeen ennenkuin Viro kavensi pelin loppuminuuteilla lopputulokseksi 6-2 Tshekin hyväksi. Joukkueen ykköstykki oli West Hamissa yhdeksän maalia tällä kaudella iskenyt Tomas Soucek. Keskikenttä iski pelissä hattutempun. Muista maaleista vastasivat Patrik Schick, Antonin Barak ja Jakub Jankto.

Belgia ei antanut Walesille armoa

Belgia otti myös edellä mainitusti avausvoiton. Wales kaatui 3-1 lukemin ja Tshekin pelin tavoin vastustaja vastasi avausmaalista. Harry Wilson vastasi vieraiden ainokaisesta upean syöttelykuvion päätteeksi. Belgia otti kuitenkin avauspuolikkaalla vielä ohjat, kun Kevin De Bruyne ja Thorgan Hazard siirsivät joukkueen johtoon. Loppulukemat sinetöi Romelu Lukaku rangaistuspotkusta.

Pelin ennakkosuosikista ei ole kysymystä, mutta maalien valossa kertoimet ovat ainakin tällä hetkellä vielä hieman sekaisin. Yli 2.5 maalia saa erittäin pelattavaa kerrointa. Maaleja tuskin nähdään kahdeksaa kappaletta niinkuin Tshekin avauspelissä, mutta olisi todellinen ihme jos jäätäisiin lauantaina vain muutamaan osumaan.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Maalit: Yli 2.5
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.80
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.80
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.80
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.80
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.80
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.79
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.79
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa