MLB: Tigers – Indians | Intiaanit viimeistä kertaa tiikerijahdissa

schedule 4 huhtikuun 2021 - 16:13
person Joni Hakala

Viimeistä viedään ensimmäisten otteluparien osalta. Niin myös tämä ottelupari pistetään tänään poikki. Detroit Tigers kohtaa Cleveland Indiansin  kello 20.10 alkavassa ottelussa.

Tigers on voittanut hieman yllättäen kaksi edellistä ottelua. Ensimmäinen ottelu päättyi luvuin 3-2 ja toinen luvuin 5-2. Indians on kuitenkin näistä kahdesta joukkueesta selvästi parempi, jonka takia en usko joukkueen häviävän kolmea ottelua peräkkäin Tigersin kaltaiselle joukkueelle. Se on mahdotonta!

Tigers, sarjan yksi heikoimmista joukkueista. Jälleenrakennus pahasti kesken. Joukkuetta ei tulla näkemään vielä moneen vuoteen pudotuspeleissä.

Indiansilla hiukan samanlainen tilanne, kuin Tigersilla. Jälleenrakennus pahasti kesken. Indiansin onneksi joukkueella on paljon laadukkaampi rosteri, kuin vastustajalla. Eddie Rosario ja José Ramírez kaltaisia pelimiehiä ei vastustajalta löydy yhtään.

Kummulla tänään kotijoukkueelta aloittaa Tarik Skubal. Tigersin huonoin aloittava syöttäjä arvioiden mukaan. Vastassa virkaveli Aaron Civale. Nuorehko syöttäjä, joka on osoittanut kahden viime kauden aikana olevansa tämän sarjan tasoinen syöttäjä. Arvioitu olevan joukkueen kolmanneksi paras aloittava syöttäjä. todellinen syöttäjä etu siis tämän päivän ottelussa intiaaneilla.

Laadukkaampi joukkue, laadukkaampi syöttäjä ja todennäköisyydet ovat intiaanien puolella. Voiko mikään mennä vikaan?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Cleveland evenad Indians
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.80
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.80
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.80
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.76
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.76
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.76
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.76
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.76
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa