MLB: Chicago White Sox – Houston Astros

schedule 10 lokakuun 2021 - 11:20
person Joni Hakala

Pudotuspelit jatkuvat. White Sox lähtee ottelusarjaan vaikeista lähtökohdista. Astros on karannut ottelusarjassa jo 2-0 johtoon, nyt joukkueella tarjotaan mahdollisuutta katkaista sarja.

Edelliset ottelut

Astor on vienyt edellisiä otteluita. Ensimmäinen päättyi oikeutetusti isäntien voittoon, kun katsoo ottelutapahtumia ja tilastoja, tulosten lisäksi. Ottelu päättyi 6-1. Kotijoukkue osui palloon peräti kolme kertaa enemmän, kuin vieraat. Lisäksi kahden pesän lyöntejä Astros teki kaksi kappaletta ja vieraat nolla. Kunnareita Astros iski yhden vieraat nolla. Tärkeimpiä tilastoja tarkastellessa on selvää, että peli ei ollut edes tiukka vaan Astros voitti ansaitusti.

Toinen ottelu oli myös isäntien juhlaa. Ottelu päättyi luvuin 9-4. Tilastojen mukaan ottelu oli selvästi tasaisempi, mutta samoja ongelmia vierailla oli, Ei yhtään kahden pesän lyöntiä, eikä kunnaria. Ei tällaisilla statseilla vain voittaa otteluita.

Sukat hukassa

Sukilla on ihan kelvollinen joukkue kasassa. Yksilöt ovat todellisia supertähtiä, mutta onko joukkueen materiaali kuitenkin kapea? Mielestäni on. Tim Anderson ja Jose Abreun kaltaiset pelaajat ovat ehdottomasti sarjan eliittiä, mutta miten pelaajat seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän? Ei ainakaan minua vakuuta, etenkään, kun vastassa valtavan laaja kotijoukkue. Joukkue on tehnyt uutta tulemista sarjan huipulle. Viime kaudella floppi putoaminen Oaklandille, ja nyt vastassa on paljon pahempi karhu. Sukat olivat hukassa jo ensimmäisissä peleissä, eikä vaatimustaso ainakaan helpotu.

Astrokselle kelpaa vain mestaruus

Yksi sarjan suurimmista. Pelaajabudjetti valtava, joka tuo kovasti painetta menestykseen. Siihen on kuitenkin totuttu viimeisinä kausina Houstonissa. Joukkue pelasi äärimmäisen vakuuttavan runkosarjan, vaikka jonkin verran poissaoloja seuralla oli pitkin kautta. Kertoo ehkä jotain joukkueesta, että 152 peliin he nappasivat 95 voittoa, vaikka korona kiusasi ajoittain jengiä ja paljon muuta vastoinkäymistä oli mukana.

Yksi sarjan laadukkaimmista joukkueista, eikä turhaan. Etenkin lyöntipelissä äärimmäisen vaarallinen joukkue. Jose Altuven ja Alex Bregmanin johdolla tämä joukkue menee taas pitkälle!

Kumpu

Kotijoukkue asettaa syöttämään Dylan Ceasen. ERA  3.91 ja statsit 13-7. Vierailla syöttää Luis Garcia. ERA 3.30 JA STATSIT 11-8. Kaksi äärimmäisen tasaista syöttäjää vastakkain, eikä hirveitä eroja kummulta löydy.

Kausi pakettiin

Houston Astros on askeleen laadukkaampi joukkue. Lisäksi vieraiden vire on selvästi parempi, kuin isäntien. Sarja päättyy yöllä ja sukat pääsee kohti lomaa.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Houston Astros ML
1.5/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.06
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

2.05
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.00
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa