Liiga: TPS – Kärpät | Jatkaako Kärpät tappioputkessa?

schedule 17 maaliskuun 2021 - 12:02
person Joel Sallinen

TPS saa tänään vieraita Oulusta. Joukkueiden vire on tällä hetkellä hyvin erilainen. TPS saapuu otteluun peräti seitsemän ottelun voittoputkessa, kun taas Kärpät on hävinnyt kaksi edellistä. Varsinkin Kärppien puolustuspelaaminen on ollut edellisessä kolmessa pelissä todella heikkoa. Vastustajat ovat tehneet peräti 12 maalia kolmeen edelliseen otteluun. Vielä kun otetaa huomioon, että joukkueet ovat olleet kahdesti HPK ja eilen Jukurit, on Kärpiltä tänään vaikea odottaa nopeaa käännöstä menossa. Varsinkin kun takana on vielä Mikkelistä noin viiden tunnin bussimatka Turkuun. Eilen kokoonpanosta poissa ollut Cody Kunyk palaa kokoonpanoon. Maalilla aloittavat TPS:llä Karri Rämö ja Kärpillä Patrik Rybar.

Ottelu on myös sarjataulukon kannalta todella tärkeä. TPS majailee sarjan kolmantena 89 pisteellä ja kaksi peliä vähemmän pelanneet Kärpät ovat vain kymmeneen pisteen päässä turkulaisista.

TPS:n voittoputken tulokset eivät toki ole olleet mitään todella erikoisia, sillä vastassa on åääsääntöisesti ollut selkeästi heikompia joukkueita. Eilinen peli Tapparaa vastaan oli kuitenkin turkulaisilta hyvä esitys ja aivan peruspelillä joukkue pysty voittamaan Tapparan lukemin 2-4. Kotiluolassa käytännössä mitään ei tarvitse muuttaa. TPS on syytä kuitenkin hyödyntää maalipaikkansa. Toki sen ei pitäisi olla tuhottoman vaikeeta, koska Kärppien oma pää on vuotanut edelliset pelit.

Vaikka joukkueiden kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet todella tasaisia, on vaikea ohittaa näin maittavaa TPS:n kotikerrointa. Varsinkin kun joukkueilla on viimeajat menneet tällä tavalla.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
TPS
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.30
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.30
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.25
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.25
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.25
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.25
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.14
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.14
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.14
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa