Liiga: TPS – Jukurit

schedule 2 helmikuun 2022 - 13:04
person Joel Sallinen

Sarjan kolmannelle sijalle noussut Jukurit lähtee tänään metsästämään täyttä pistepottia syöksykierteessä olevalta TPS:ltä.

Jukurit harvinaisen tappion jälkeen voittojen tielle

Jukurit nappasi eilen Raumalta mukaansa kaksi pistettä jatkoajan jälkeen. Kohtuullisen tasaisessa ottelussa Jukurit oli hieman niskan päällä ja se katkaisi Lukon jo 11 ottelun pituseksi venyneen voittoputken. Maalinteko oli kuitenkin jälleen Jukureille yllättävän vaikeaa. Kahteen otteluun se on laukonut peräti yli 70 kertaa maalia kohti, mutta silti tehnyt vain kaksi maalia, kun eilinen jatkoaika lasketaan mukaan.

Maalissa Oskari Salminen on hoitanut hommansa erittäin mallikkaasti, mutta nyt joukkueen hyökkäyksen pitäisi taas pikkuhiljaa herätä. Jukurit on suoriutunut sarjassa kuitenkin yli 2,70 maalin keskiarvon. Vaikka ruuti on ollut märkää, ei valmentaja Olli Jokinen ole nähnyt syytä muuttaa ketjukoostumuksia tämän illan otteluun.

Tänään onneksi joukkueella on kaikki mahdollisuudet isompaankin maalisaldoon, sillä TPS on ollut kovin heikko joukkue jo pidemmän aikaa. Joukkue on voittanut vain kaksi ottelua edellisestä 12 ottelusta ja ajoittain verkko on omissa soinut turhankin aktiivisesti. Jukurien on aika avata ketsuppipurkki oikein kunnolla.

Jukurit yli 3,5 maalia
1/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

3.65
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

TPS rämpii

Turkulaiset ovat joulukuun alun jälkeen romahtaneet sarjan kärkisijoilta jo peräti seitsemänneksi ja se on vain kolme pistettä kymppisijasta karkumatkalla. Edes Juuso Pärssisen paluu joukkueeseen ei ole auttanut käytännössä mitään. Maalinteko on ajoittan karmeaa myrkkyä ja pelillisesti joukkue on solmussa. Kahteen edelliseen otteluun se on saanut luotua vain 41 vetoa kohti maalia ja tehnyt molemmissa otteluissa yhden maalin.

Tänään maalilla aloittava Eetu Anttila ei ole kahdessa edellisessä startissaan oikein vakuuttanut. Ilves ja Kärpät teki molemmat viisi maalia nuoren maalivahdin taakse. Vaikka hän pelasikin Lukko-ottelussa hyvän kolmannen erän, ei otteet ole olleet liian tasaisia. Tästäkin syystä Jukurien suuri maalimäärä puoltaa itseään tänään.

Paljon pitäisi TPS:llä tapahtua, että joukkue pystyisi säilyttämään edes pudotuspelipaikkansa loppukaudesta. 11. sija on vain kahdeksan pisteen päässä ja pelejä on vielä yli 20 jäljellä. Vaikka alkukausi meni reilusti yli materiaalin tason, on seurassa palattu jälleen todellisuuteen.

Kertoimista huolimatta vieraat suosikkina

TPS on tällä hetkellä yksi sarjan kehnoimpia joukkueita, kun vastaavasti Jukurit on ollut jo pitkään yksi sarjan kärkitason joukkueista. Vaikka vieraiden maalinteko on ajoittain hieman tökkinytkin, voidaan nyt odottaa Jukureilta jo normaalia suoritusta. Vielä kun Salminen hoitaa oman tonttinsa, ei pitäisi kotijoukkueen tässä paljoa yli yhtä maalia tehdä.

Vieraiden kertoimelle on vaikea löytää perusteita, sillä sen pitäisi olla reilusti lähempänä kahta. Todennäköisesti 0-3 tappio Pelicansille vääristää kertoimia. Tuota ottelua kuitenkin Jukurit hallitsi aivan täysin nollasaldosta huolimatta. Tästä syystä panoskin nostetaan maksimiin, sillä tälläistä valueta ei kannata jättää pöydälle.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Jukurit
3/3

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.70
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.65
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.65
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.65
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.65
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.65
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.65
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.61
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

2.61
25 euron
riskitön veto
help Pelaa