Liiga: TPS – HIFK

schedule 3 toukokuun 2021 - 13:24
person Joel Sallinen

TPS on tekemässä varsinaista yllätystä tämän vuoden välierissä. Yksi voitto ja joukkue etenee finaaleihin. Eilen nähtiin yritteliäs HIFK, mutta turkulaiset nappasivat ottelusta 3-0 voiton. Varsinkin maalivahti Karri Rämö loisti otteillaan. TPS onnistui toisessa ottelussa varastamaan kotiedun itselleen ja nyt joukkueen olisi syytä laittaa sarja katki, jos joukkue mielii finaaleihin.

TPS sai ensimmäisen ottelun jälkeen paremmin sarjan juonesta kiinni toisessa ottelussa ja varsinkin kahdessa edellisessä pelissä se on pystynyt hyvin pimentämään HIFK:n ykköskentän. Vastaavasti TPS:n nuori ykköskenttä Mikael Pyyhtiä – Juuso Pärssinen – Lauri Pajuniemi on ollut sarjassa todella pirteässä kunnossa. HIFK:n vahvuudet sarjassa piti olla myös työmiesosastolla ja ratkaisijoita piti löytyä myös alemmista kentistä. Näin ei sarjassa kuitenkaan ole käynyt. Alex Braodhurstin johtama kakkoskenttä on ollut HIFK:n parasta antia tässä sarjassa.

TPS on yksinkertaistanut peliään sarjan edetessä ja varsinkin turhia päädyssä tapahtuvia vääntöjä on syystäkin vältetty. Puolustuspelaaminen on tehostunut, vaikka virheitä vielä tulee. Onneksi kokenut Rämö on ollut sarjassa mies paikallaan, vaikka ensimmäisessä pelissä hieman huonoa onneakin kävi.

HIFK:n pitää saada tähän otteluun kaikki kentälliset pelituulelle, tai turkulaiset katkaisevat sarjan. Tänään nähdään varmasti tarkka ja vähämaalinen ottelu. Kuten podcastissamme totesimme, on TPS:llä tässä sarjassa vain voitettavaa. HIFK joutuu ensimmäistä kertaa koko kaudella selkä seinää vasten ja se saattaa johtaa yliyrittämiseen. Jos TPS pystyy pitämään ottelun alun hallinnassaan, pystyy se myös ottelun voittamaan. TPS:n voitosta saa tänään verrattain kovaa kerrointa kotihallissa. Varsinkin kun kaikki paineet ottelussa ovat vierasjoukkueella.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Tps ml
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.02
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.02
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.02
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.00
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

50 € / 200 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.5
Bonus voimassa: 100 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

Valitse joku 50€ / 200% tai 150€ / 100% bonus!
– Maksimipanos on lunastetun bonuksen määrä
– Vain ensimmäinen veto yhteen urheilutapahtumaan lasketaan kierrätykseen

1.98
50€ / 200% 5x T+B | 1.50
help Pelaa