Liiga: Sport – Jukurit

schedule 25 tammikuun 2022 - 12:38
person Joel Sallinen

Sport ja Jukurit kohtaavat jo toisen kerran vajaan kahden viikon sisään. Sportilla on edellisestä ottelusta jo viikko.

Sportin alkuvuosi jatkui haastein

Sport on pelannut vain kolme ottelua tammikuussa ja kasassa niistä on vain kolme pistettä. Yksi näistä tuli Jukureita vastaan, kun Sport nousi viimeisessä erässä kahden maalin takaa tasoihin. Lisäpiste matkasi kuitenkin Mikkeliin voittolaukausten jälkeen.

Sportin suoritustaso on ollut kovin mollivoittoista jo marraskuun alkupuolelta asti. Lähes kolmannekseen kaudesta joukkue ei ole voittanut kuin neljä peliä ja se on ollut vain kuudessa ottelussa pisteillä. Varsinkin maalinteko on tökkinyt pahemman kerran.

Sport pelasi edellisen ottelun viikko sitten Tampereella Tapparan vieraana ja tuosta ottelusta ei jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Isännät voittivat ottelun peräti 7-1. Sport oli ottelussa täysin vastaantulija. Se sai vain 12 laukausta koko ottelusta, joista yhdeksän ohjautui maalia kohden. Vastaavasti Tappara laukoi peräti 55 kertaa ottelussa, tosin niistä 24 ohi maalin.

Kenttäruletti on taas pyörinyt, mutta tuskin viikossa suuria on Vaasassa tapahtunut. Joukkue on toki vain kahdeksan pistettä kymmenestä sijasta, mutta paljon pitäisi muuttua, jotta kauden viimeisen kolmanneksen aikana Sport nousisi kilpailemaan pudotuspeleistä.

Maalissa tänään aloittaa Samuel Jukuri, joka on kuuteen otteluun päästänyt vain kymmenen maalia.

Jukurit kärkiviisikossa

Loistavasti jo pidempään pelannut Jukurit on tällä hetkellä sarjassa viidentenä ja vain yhdeksän pistettä sarjan kärjestä. Vaikka edelliseen viiteen peliin joukkue onkin hävinnyt kahdesti HPK:lle, on se pidemmällä aikavälillä ollut hyvin voittava joukkue. Lauantain ottelu JYPiä vastaan oli hyvin rutiininomainen suoritus, jonka Jukurit voitti Mikkelissä 5-2. Jukurit myllytti ottelussa läpi pelin, mutta pääsi myös JYP paikoille.

Jukurien pelirutiinin on paremmalla tasolla, sillä se on pystynyt tammikuun pelaamaan tasaisesti otteluita ja ei ole kärsinyt koronaongelmista.

Maalissa aloittava Oskari Salminen on hieman hapuillut edellisissä otteluissa, sillä hän on päästänyt kolmeen edelliseen starttiin peräti yhdeksän maalia. HPK-ottelussa hänet ammuttiin vaihtoon ensimmäisen erän jälkeen. Vaikka Salminen on hieman hapuillut, on Jukurien hyökkäyspeli ollut hyvissä uomissa ja pari turhaakin päästettyä maalia ei ole Jukurien peliä kaatanut.

Vieraat syystä suosikkina

Sportin peli on ollut jo pitkään karmeissa ongelmissa, kun taas Jukurit on ajoittain ollut Liigan paras joukkue. Sportin viikon tauolla tuskin on suurempaa merkitystä tässä otteluparissa. Kuten aiemmin todettua, Jukurien pelirytmi on selkeästi paremmalla mallilla ja joukkue voittaa vertailun jokaisella osa-alueella.

Vaikka Liigassa alle kahden kerroin vieraille ei kovin usein houkuta, on nyt joukkueiden tasoero sen verran suuri, että kerroin kelpaa ja panostustakin voi nostaa hieman korkeammalle.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Jukurit
3/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.95
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.95
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.94
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.90
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.90
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.90
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.90
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.90
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.90
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.90
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa