Liiga: Pelicans – JYP | Maalijuhlat tiedossa?

schedule 5 maaliskuun 2021 - 16:21
person Henri Mäenpää

Pelicans ja JYP kohtaavat toisensa toistamiseen tällä viikolla. Tiistain kohtaaminen päättyi kotijoukkue Pelicansin 7-1 murskavoittoon. JYP kävi tämän jälkeen keskiviikkona kasaamassa kotona rivinsä SaiPaa vastaan ottaen 4-2 voiton ja lähtee tänä iltana Lahden iltaan hakemaan revanssia.

JYP on voittanut viimeisestä viidestä ottelusta neljä ja ainoana tappiona on siis tuo tiistain selkäsauna. Joukkue on piristänyt otteitaan, mutta pudotuspeleihin joukkueella tulee armoton kiire. Piste-ero viivan päällä majailevaan Sportiin nähden on 16 pistettä ja tämän illan ottelusta ei kavennusta helposti tule.

Pelicans sai maalilleen takaisin Patrik Bartosakin ja tämä on omiaan kääntämään Pelicansin kurssia. Joukkue on pelannut ailahtelevasti ja Bartosakia korvannut Jasper Patrikainen suoriutui korkeintaan kohtalaisesti peleistä joita hänelle siunaantui. Bartosakin ollessa maalilla tämä ottelu kääntyy kotjoukkueen puoleen vahvasti, mutta heidän kerroin ei tietenkään ole enää pelattava.

Maalimäärien osalta tähän otteluun voi kuitenkin odottaa yli 5.5 maalia, sillä JYP pystyy tekemään ottelussa muutaman maalin ja Pelicansilta voi odottaa lukemia, joilla tuo linja ylittyy. JYPin maalilla aloittava Markus Ruusu on päästänyt 3.27 maalia ottelua kohden ja Pelicans tulee tässä pääsemään lukuisille paikoille häntä vastaan. Tämän vuoksi laitetaan overia lapulle.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Yli 5.5
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.94
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.94
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.94
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.84
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.84
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa