Liiga: Kärpät – Ilves

schedule 5 tammikuun 2022 - 13:12
person Joel Sallinen

Liigan kärkipään taistossa kohtaavat tänään Raksilassa Kärpät ja Ilves. Joukkueet ovat toisena ja kolmantena tasapisteissä, mutta Kärpillä on kolme ottelu enemmän pelattuna.

Joulutauko toi järkeä Kärppien tekemiseen

Tauon jälkeen Kärpät on napannut kolmesta ottelusta kuusi pistettä. Ainoa tappio tuli äärimmäisen tiukassa ottelussa Jukureita vastaan Raksilassa, kun Jukurit meni vasta kolmannessa erässä 0-1 johtoon. Joakim Rhodin teki puolitoista minuuttia ennen loppua tyhjään maaliin ratkaisulta näyttäneen osuman, mutta vain puoli minuuttia myöhemmin Ville Leskinen toi Kärpät vielä ylivoimalla maalin päähän. Tasoihin Kärpät ei enää onnistunut nousemaan.

Ennen uudenvuoden vaihdetta Kärpät haki täyden pistepotin jäähyilevän HPK:n kustannuksella Hämeenlinnasta. Vaikka HPK voititkin ottelussa laukaukset kohti maalia, olivat muuten laukaisutilastot kovin tasaiset.

Kärpät saa takaisin puolustukseen nuoren tähtensä Topi Niemelän kesken jääneiden U20-kisojen ansiosta. Tänään maalilla aloittava Stanislav Galimov on myös ohittanut suvantovaiheensa ja ollut yli 95% varma torjuja edelliseen neljään starttiin. Noissa neljässä startissa taakseen hän on päästänyt vain viisi maalia.

Ilves tarvitsee vauhtia ja onnistumisia

Ilveksen olisi pitänyt voittaa Lukko selvin lukemin vuoden viimeisessä ottelussa, mutta joukkue menetti viimeisen vartin aikana kahden maalin johtonsa ja lopulta Sebastian Repo sinetöi kaksi pistettä raumalaisille helposti maalin edestä. Aleksi Elorinteen 1-3 johtomaalin jälkeen joukkue lopetti täysin pelaamisen ja antoi Lukon painella ottelussa tasoihin. Ottelua leimasi Ilveksen maalipaikkojen tuhlailu. Joukkue oli nokikkain maalivahdin kanssa kourallisen kertoja, mutta kiekko ei vain yksinkertaisesti maaliin löytänyt.

Ilveksen kokoonpano on jälleen samanlainen, kuin se on ollut muutaman edellisen ottelun. U20-kisoissa ollut Leo Lööf ei tänään ole kokoonpanossa ollenkaan. Ilves ei ole saanut käytännössä mitään tehoja irti Petri Kontiolan johtamalta ykköskentältä. Edelliseen seitsemään peliin Kontiola ja Antti Saarela ovat tehneet maalin mieheen, mutta siinä kentän käytännössä kaikki tehot ovatkin olleet.

Maalissa aloittava Marek Langhamer on tehnyt vahvan paluun loukkaantumisen jälkeen. Vaikka kahteen starttiin on päässytkin viisi maalia taakse, on niistä saanut pääsääntöisesti pakistoa kiittää. Koska tänään aloittaa kaksi vahvaa maalivahtia, ei välttämättä suurta maalimäärää tulla tänään näkemään.

Alle 4 maalia
1/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

3.70
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

Tasainen peli luvassa

Pelistä voi odottaa kovin tasaista ja vähämaalista tällä kertaa. Ilveksen suunnanmuutospeli on ollut hieman heikkoa pari edellistä peliä paria poikkeusta lukuunottamatta. Kärpät vastaavasti on jälleen tukkinut tutusti omalta alueelta sektorin ja sieltä maaleja ei helposti pääse tekemään. Molemmat maalivahdit ovat sarjan ehdotonta kärkitasoa ja se pitää ottelun varmasti tasaisena.

Ottelun kertoimissa tasabookki ei olisi mitenkään väärin. Tämä tarjoaa Kärppien moneyline-kohteelle pienoista ylikerrointa. Kärpät on suvantovaiheen jälkeen parantanut huomattavasti peliään. Ei sillä, että Ilves olisi pitkään huonosti pelannut, mutta Raumalla nähdyn tasoisia nukahduksia ei saisi tapahtua.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Kärpät ml
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.04
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.04
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.04
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.95
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.90
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.87
25 euron
riskitön veto
help Pelaa