Liiga: KalPa – Tappara

schedule 23 huhtikuun 2021 - 14:20
person Henri Mäenpää

KalPa ja Tappara kohtaavat sarjan neljännessä kohtaamisessa. Tappara siirtyi eilisellä 2-1 voitolla myös 2-1 johtoon otteluvoitoissa ja tänään sarja on katkolla Kuopiossa. KalPan tehottomuus on suurin syy, miksi tämä sarja on tällä hetkellä miten se on. Joukkue laittaa täysin tasaväkisesti Tapparalle kampoihin, mutta kiekko ei uppoa ja omissa kiekko pomppii ihmeen kaupalla sisään.

Odotuksissa oli maalimäärien puolesta vähämaalinen ottelusarja ja kaksi peliä kolmesta ovat sitä olleetkin. KalPan tehottomuus varsinkin pitää numerot poikkeuksetta matalina, eikä Tapparakaan ole onnistunut lukuisista paikoistaan huolimatta. Paikkoja siunaantuu siis molemmille, mutta niiden käyttäminen on sitten eri juttu.

Maalivahtien osalta on nähty mahtava taistelu, kun Cristian Heljanko ja Eero Kilpeläinen ovat mitanneet paremmuuttaan. Varsinkaan toisessa pelissä ei olisi nähty jatkoaikaa ilman Heljangon pelastuksia ja Kilpeläinen on tehnyt suurinpiirtein voitavansa siihen nähden, että mies ei maaleja joukkueellensa helposti pysty tekemään. Kilpeläiselle on tullut enemmän virheitä, mutta toisaalta hyökkäyksestä tulee niin ohuesti apuja, että miestä on vaikea syyttää.

Heljanko ja Kilpeläinen pitävät todennäköisesti tänäänkin lukemat siedettävinä ja nyt alle 4.5 maalin kerroin on todella pelikelpoinen. Tämä ottelu on molemmille haasteellinen, sillä Tappara yrittää katkaista sarjan ja KalPa pyrkii siirtämään ratkaisun Tampereelle. Tämä poikii varmasti tiettyä varovaisuutta vierasjoukkueen osalta ja KalPa taas laittanee loput energiat likoon.

Kokoonpanojen puolesta KalPalta on pois pelikieltojen takia Henri Knuutinen ja Juuso Könönen. Tapparalta puolestaan on poissa edelleen Kristian Kuusela, Kristian Tanus ja Blake Parlett.

Alle 4.5 maalia on asetelmaan nähden hyvä veto, sillä tämä ottelu tuskin repeää Tampereen ottelun kaltaiseksi iloitteluksi.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Alle 4.5 maalia
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.87
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.87
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.87
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

1.75
200€ / 100% 5x T+B | 2.00

Bonus voimassa: pv

betinia

50 € / 200 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.5
Bonus voimassa: 100 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

Valitse joku 50€ / 200% tai 150€ / 100% bonus!
– Maksimipanos on lunastetun bonuksen määrä
– Vain ensimmäinen veto yhteen urheilutapahtumaan lasketaan kierrätykseen

1.74
50€ / 200% 5x T+B | 1.50
help Pelaa