Liiga: Ilves – Tappara

schedule 29 lokakuun 2021 - 13:03
person Joel Sallinen

Hakametsän viimeinen paikallispeli pelataan tänään täydessä hallissa. Ilves tulee otteluun viiden ottelun voittoputkessa, mutta kertoimissa tämä ei näy.

Ilves kertoimissa haastajana

Ilves on napannut viidestä edellisestä pelistä neljätoista pistettä. Toki ottelut ovat olleet suurimmaksi osaksi sarjan häntäpään joukkueita vastaan, mutta pelillisesti Ilves on suoriutunut ihan hyvin. Saipaa vastaan ajoittan oli ongelmia, mutta niistä selvittiin. Ilves poistui Lappeenrannasta kolmen pisteen kanssa. Ilveksen loukkaantumistilanne parani entisestään, kun Antti Saarela palaa tänään kokoonpanoon. Hän pelaa Balazs Sebokin ja Joonas Odenin kanssa kakkoskentässä. Oden saa vihdoin näytönpaikan, sillä mies on hyvistä otteista huolimatta ollut pienellä roolilla nelosen laidassa.

Maalissa nähdään tänään Vadim Zherenko, joka on voittanut neljä edellistä starttiaan. Venäläinen on ollut todella hyvällä tasolla läpi kauden, mutta vasta nyt voittoja on irronnut Ilves-paidassakin.

Tappara otteluun ohuella pakistolla

Tapparan suurimmat huolet tänään ovat puolustuksessa. Joukkueelta puuttuu kokoonpanosta neljä kärkipään puolustajaa. Veli-Matti Vittasmäki, Otso Rantakari, Casimir Jurgens ja Mikael Seppälä missaavat kaikki viimeisen paikallispelin Hakametsässä. Myös hyökkäyskentät on sekotettu edelliseen peliin aivan täysin. Ainoastaan Anton Levtchin kenttä on pysynyt koossa verrattuna edelliseen otteluun.

Tapparalla on ollut maalinteon kanssa ongelmia lähiaikoina. Sportia vastaan joukkue onnistui kolme kertaa, joista viimeinen tyhjään maaliin. Ilveksen tiivistynyttä puolustusta vastaan Tapparalla voi tulla haastava ottelu.

Ilveksen kerroin naurettavan suuri

Vaikka edellistä paikallispeliä Tappara hallitsi miten halusi, voitti silti Ilves ottelun 2-3 lukemin. Ilves on pelannut selkeästi paremman lokakuun loppupuolen, mutta silti joukkue saa peräti 3.50 kerrointa. Tapparan puolustus on paperilla todella heikko. Hakametsä on loppuunmyyty ja vaikka Tappara-fanejakin hallissa varmasti on, tulee metelistä vastaamaan Ilves-fanit.

Ottelun kertoimet pitäisi olla selkeästi tasaisemmat, varsinkin kun kokoonpanoja katsotaan. Ilveksen kertoimessa on sen verran reilusti ilmaa, että panostus on syytä nostaa 2,5/3 panoksen luokkaan.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Ilves
2.5/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

3.41
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Täysin riskitön
25€ veto!
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

Täysin riskitön 25€ veto – Jos et osu ensimmäistä vetoa, voit nostaa cashbackin tilillesi!
1) Jos et tuplaa talletustasi vuorokauden sisällä, saat 48h sisään kierrätysvapaan cashbackin
2) Lyö urheiluveto 2.00 kertoimella 24h sisällä talletuksesta
3) Suurin hyvitettävä summa on 25€
4) Sinun tulee pelata talletuksesi kokonaan

3.40
Täysin riskitön
25€ veto!
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

3.35
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

3.35
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

3.35
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

3.35
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa