Liiga: HIFK – Tappara

schedule 14 tammikuun 2022 - 14:11
person Joel Sallinen

Liigan kärkipään kamppailussa kohtaavat tänään Tappara ja HIFK. Sarjan kolmantena majaileva Tappara on vain kolme pistettä HIFK:ta perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Tapparalla päällä todellinen liitokeli

Tapparan voittokulku alkoi Nokia Arenalla 0-7 voitolla Ilveksestä ja nyt voittoputki on jo peräti yhdeksän ottelun mittainen. Myös vieraskaukaloissa Tappara on ollut ilmiömäinen. Se on voittanut peräti 11 edellistä vieraspeliä ja jahtaa nyt Liiga-ennätystä. Helppo ottelu ei toki ole luvassa, mutta sen verran puhdasta suorittamista tamperelaisilta on nähty, ettei kohteen kertoimet anna oikein oikeutta.

Tappara lähtee terveellä nipulla päivän otteluun. Anton Levtchi johtaa Liigan pistepörssiä selkeällä erolla. 37 tehopistettä takonut pelaaja on jo viisi pistettä Petrus Palmua karkumatkalla ja hidastumista tehoissa ei ole näkyvissä. Levtchi on ainoa pelaaja, joka on onnistunut tekemään tällä kaudella yli pisteen per ottelu.

Maalissa tänään aloittaa Christian Heljanko, joka on eittämättä ollut tasaisin maalivahti koko Liigassa. 29 ottelussa päästettyjen maalien keskiarvo on vain 1.77 luokkaa. Vaikka joulukuussa nähtiinkin pari ohipeliä, ei herra ole joutunut kovin usein tällä kaudella kiekkoa kaivamaan selkänsä takaa.

HIFK vain keskikastia kotiluolassa

Nordiksella HIFK on napannut “vain” yhdeksän voittoa tällä kaudella 17 pelaamastaan ottelusta. Vaikka vieraissa peli onkin kulkenut mallikkaasti, on kotiluolassa tullu lähiaikoina tappioita mm. Ässiä ja KalPaa vastaan. Myös edellinen kotipeli oli päättyä nöyryytykseen, kun HIFK muni kolmen maalin johtonsa ja KalPa vei ottelun jatkoille. Lisäpiste jäi kuitenkin Helsinkiin.

Vaikka joukkueelta on nähtykin onnistumisia lähiaikoina laajaltakin rintamalta, on se silti ajoittain joutunut olemaan aivan liikaa Eetu Koivistoisen johtaman ykköskentän varassa. Ainakin tehojen puolesta.

Myös maalivahtiosasto on tällä kaudella ollut täynnä kysymysmerkkejä. Vaikka tänään aloittava Niilo Halonen onkin päästänyt alle kaksi maalia per ottelu, on miehen torjuntaprosentti vain vaivoin yli 90%. Vetoja kohti maalia tulee suhteellisen vähän, mutta torjuntavarmuus on ajoittain ollut kovinkin heikkoa.

Tasainen peli, mutta vieraiden kertoimessa arvoa

HIFK ja Tappara vääntävät usein kovin tasaisia otteluita. Vaikka Tappara onkin hyvin onnistunut maalinteossa edellisissä peleissä, ei HIFK:ta vastaan ole todellakaan helppo päästä sektoriin. Erikoistilannepelaaminen tulee ratkaisemaan tänään paljon. Ottelun viheltävät Kristian Vikman ja Antti Boman ovat ajoittain yllättävänkin jäähyherkkiä, jos sille linjalle lähtevät. Tästä syystä tänään nähdään varmasti hyvä määrä ylivoimaa.

Tappara on ollut nyt lähes kuudenneksen kaudesta Liigan paras joukkue ja vierasvoitosta tarjottava reilusti yli 2.50 kerroin ei ole mitenkään linjassa tamperelaisten esitysten kanssa. Varsinkin kun HIFK:n kotipelit ovat olleet ajoittain kovinkin ailahtelevia esitykseltään.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Tappara
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.70
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.70
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.70
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

2.68
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.65
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.65
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.65
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.55
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa