Liiga: HIFK – Kärpät | Isännät parempia jokaisella osa-alueella

schedule 20 huhtikuun 2021 - 12:53
person Joel Sallinen

Eilisessä ottelussa nähtiin hyvinkin pirteä HIFK. Vaikka Kärpät aloitti ottelun hieman paremmin, pääsi HIFK todella nopeasti kiinni pelirytmiin ja jätti oululaiset vain osallistumaan otteluun. Paikkoja ottelussa oli molemmilla tarpeeksi, mutta maalien tekeminen hieman takkusi. Meidänkin vihjaama yli 4,5 maalia tuli perille vasta viimeisellä minuutilla Frans Tuohimaan järkyttävällä hörpyllä.

Sarjan odotuksissa oli Kärppien parempi pelituntuman näkyminen enemmän, mutta helsinkiläiset olivat hyvin nopeasti kiinni asian ytimessä. Tunnetta ei ottelusta puuttunut, siltä parit väkivaltaisuusjäähyt ottelussa tuomittiin. HIFK koki myös ottelussa kovia, kun Mikko Kousa loukkasi polvensa ja on tänään sivussa. Kousan tilalle nousee Rony Ahonen ykköspariin ja Miro Karjalainen nousee ottelussa seiskapakiksi. Karjalaiselle voi tulla myöhemmin ottelussa hyvinkin käyttöä, jos eilisen kaltainen nahina jatkuu.

Kärpät joutuvat tekemään tänään tuhottomasti töitä, jotta he pystyisivät ottelussa pelaamaan edes hieman samalla tasolla kuin helsinkiläiset. Yhdessä vuorokaudessa käännöksen tekeminen on ehdottoman haastavaa.

HIFK onnistui eilen pakottamaan Kärpät laukomaan todella vaikeista paikoista ja tämä selittääkin sen faktan, että peräti 45% Kärppien vedoista ohjautui ohi maalista.

Helsinkiläisillä on vielä rosterista mittaamatta potentiaalia tuhottomasti tehojen muodossa. Eilen nimittäin maaleista vastasivat Micke-Max Åsten kahdesti ja Teemu Tallberg yhdesti. HIFK:n tähtikaarti loisti siis kiikaritehoilla ottelussa. Kun he onnistuvat tänään, onnistuu myös HIFK. Vaikka Kousa puuttuu puolustuksesta, eilen joukkueiden ero oli yksinkertaisesti niin suuri, ettei Kärpät ilman suurta muutosta haasta tänään ottelussa vieläkään.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
HIFK
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.05
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.05
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.00
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa