La Liga: Rayo Vallecano – Real Madrid

schedule 25 helmikuun 2022 - 22:52
person Valtteri Ronkainen

Espanjan liigassa pelataan lauantaina neljä ottelua. Omassa vihjeessäni keskitytään kamppailuun, jossa piskuinen Rayo Vallecano saa vastaansa sarjan kärjessä viilettävän Real Madridin. Lähtökohdat otteluun on hyvin selkeät, ja Vallecano on jättimäisen haasteen edessä. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 19.30.

Rayo Vallecano on taistellut hienosti

Rayo Vallecanon pelaamista on mukava katsella. Materiaali ei päätä huimaa, mutta taistelutahdosta homma ei ainakaan jää kiinni. Vallecano on pienestä budjetistaan huolimatta pelannut hyvin, ja löytyy sarjataulukon keskikastista sijalta 11. Alkukaudesta Vallecano hätyytteli jopa sarjan kärkisijoilla, mutta realiteetit ovat tulleet kauden aikana vastaan.

Viime viikot ovat olleet Vallecanolle vaikeita. Edellisestä viidestä La liigan ottelusta saldona neljä tappioita ja yksi tasapeli. Näissä viidessä ottelussa Vallecano on onnistunut vain kaksi kertaa maalinteossa. Joukkueen parhaimpina maalintekijöinä ovat olleet kokenut maaliruisku Radamel Falcao ja laituri Alvaro Garcia. Molemmilla on kasassa viisi maalia, joten mitään suurta ilotulitusta ei ole nähty keneltäkään. Hienoa on nähdä Falcao jälleen La liigassa, jossa hän aikoinaan teki kovaa jälkeä Atletico Madridin paidassa.

Huomisesta ottelusta tulee varmasti kovin haastava Vallecanolle. Real Madridia vastaan ei ole virheisiin varaa. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Real Madridin eduksi 2-1. Huomisesta ottelusta ovat sivussa Unai Lopez, Nikola Maras ja Martin Merquelanz.

Löytääkö Real Madrid tehonsa?

Real Madrid otti tärkeän kotivoiton viime viikonlopun ottelussa Alavesia vastaan lukemin 3.0. Etenkin henkisesti voitto oli tärkeä, sillä kahdessa edellisessä ottelussa Real Madrid oli jäänyt maaleitta. Villarrealia vastaan joukkue jäi maalittomaan tasapeliin, ja PSG:tä vastaan he kokivat katkeran 1-0 tappion otteluparin ensimmäisessä osassa Mestarien liigassa. La liigassa Sevilla hengittää kuuden pisteen päässä Realista, joten ylimielisyyteen ei missään nimessä ole varaa.

Karim Benzema alkaa kuntoutua parhaimpaan pelikuntoonsa, mikä on Realin hyökkäyspelaamiselle elintärkeä asia. Benzema johtaa La liigan tehopörssiä. Maaleja on kasassa 18 kappaletta ja maalisyöttöjäkin komeat yhdeksän. Realin toisella täsmäaseella Vinicius Jr:lla on meneillään hieman heikompi ajanjakso. Viime viikonloppuna “Vini” katkaisi kumminkin maalittoman putkensa vähemmän yllättäen Benzemanin tarjoilusta. Pahoista vammoista aikaisimpina vuosina kärsinyt Marco Asensio on äitynyt erinomaiseen pelivireeseen, ja on vakiinnuttamassa paikkaansa Madridin kuninkaallisten avauskokoonpanossa.

Huomisesta ottelusta puolustuksesta puuttuu loistavaa kautta pelaava David Alaba. Monitoimimies Nacho Fernandez saa todennäköisesti näytön paikan topparin paikalta Eder Militaon vieressä. Belgialainen kumiukko Thibaut Courtois antaa illasta toiseen joukkueellensa mahdollisuuden voittoon. Ilman hänen maagisia otteitaan Real tuskin olisi sarjan kärkipaikalla. Terveystilanne on Madridissa erinomainen. Ainoastaan Alaba puuttuu joukkueen pelaavasta kokoonpanosta.

Real Madridille tarjotaan mukavaa kerrointa

Vetokupongille raaputetaan Real Madridin vierasvoitto. Kertoimet liikkuvat hieman päälle 1,60, jota pidän varsin hyvänä tähän kohteeseen. Kotijoukkue Rayo Vallecanon alkukauden tuhkimotarina alkaa häipymään muistoista, ja pelaaminen ei ole vakuuttanut viime aikoina. Materiaali on yksi sarjan heikoimmista eikä heillä pitäisi olla kovinkaan suuria mahdollisuuksia suurta Real Madridia vastaan. Madridin valkoiset tarvitsevat ottelusta kolme pistettä. Kaikki tekijät puoltavat Realin voittoa. Terveystilanne on loistava, ja hyökkäyksen trio näyttää varsin pelottavalta. Keskikentän kokenut kolmikko Luka Modric, Casemiro ja Toni Kroos tulevat määräämään kuka ottelua määrää. Luotetaan Realiin lauantai-illan taistossa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Real Madrid
2.5/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.68
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.68
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.68
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.68
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.68
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.66
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.66
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.66
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.66
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.66
Parhaat
kertoimet
help Pelaa