KHL: SKA Pietari – TsSKA Moskova | Halki, poikki ja pinoon!

schedule 8 huhtikuun 2021 - 11:34
person Joonas Hakala

Game 4, ja sarja on tänään katkolla ensimmäistä kertaa moskovalaisille. TsSKA on pystynyt kukistamaan Pietarin SKAn kaikissa kolmessa pudotuspeli-kohtaamisessa. Ottelut ovat päättyneet TsSKAn hyväksi lukemin 3-0, 2-0 ja 2-5. TsSKA on ollut tässä otteluparissa aivan ylivoimainen, joka ikisessä ottelussa! Tästä asioista ei ole nokan koputtamista kenelläkään.

SKAn selkäranka on jo katkennut. TsSKA on osoittanut ylivoimaisuutensa jokaisessa edellisessä kolmessa kohtaamisessa. TsSKA on vienyt maalit lukemin 10-2. Tämä luku pudotuspeleissä on jotain aivan käsittämätöntä. Näin iso tasoeron ei todellakaan pitänyt olla. SKA saa jälleen pohtia, kumman maalivahdeistansa jäälle laittaa. Pudotuspelisarjan aloittanut Magnus Hellberg pommitettiin vaihtoon ensimmäisessä ottelussa ajassa 20:00. Alexander Samonov pystyi seisomaan SKA maalin edessä 127:24 minuuttia, jonka jälkeen Valeri Bragin sai tarpeekseen myös Samonovista. Hellberg komennettiin takaisin maalille. Hellberg ei päästänyt ottelussa numero kolme ainuttakaan maalia, joten voidaan olettaa, että Hellberg aloittaa pelin numero neljä SKAn veräjän vartijana. Mutta kuinka kauan hän saa maalin suulla seisoa?

Poissaolot ovat samat, kuin joukkueiden aikaisemmissakin kohtaamisissa. Mitään mainitsemisen arvoista, tällä puolella ei siis ole edelleenkään. Red Army katkaisee tänään ottelusarjan, sitä voidaan pitää todella todennäköisenä. Todennäköisempänä kuin bookkerit kertoimineen antavat ymmärtää. TsSKAn ylivoimaisuus ja vahva vire, muita perusteluita ei tarvita, TsSKAn voitan vinkkaamiseksi. Sarja katkeaa tänään!

Seuratkaa tänään herroja nimeltä Lars Johansson, pudotuspelien parasta maalivahtia ja Konstantin Okulovia, pudotuspelien parasta ja tehokkainta pelaajaa.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
TsSKA Moskova, ML
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.72
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.72
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.72
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa