KHL: Helsingin Jokerit – TsSKA Moskova

schedule 25 marraskuun 2021 - 10:28
person Joni Hakala

Perjantaina pelataan Helsingissä todellinen suurien kohtaaminen, kun TsSKA Moskova saapuu Jokerien vieraaksi. Ottelu alkaa kello 19:30

Jokerit konferenssin kärjessä

Lauri Marjamäen johtaman joukkueen alku on ollut erinomainen. Joukkue majailee sarjataulukon kärjessä, vaikkakin pienellä marginaalilla. 32 ottelusta joukkue on kerännyt 45 pistettä. Voittoja tilillä yhteensä 20. Tappioita on tullut 15, joista viisi jatkoilla. Joukkue on pystynyt pelaamaan erittäin tasaisen kauden ja suuremmilta ohipeleiltä on vältytty.

Jokerit pelasi viimeisen kerran keskiviikkona Lokomotivin vieraana erittäin tasaisen kamppailun. Ottelu päättyi lopulta jatkoilla kotijoukkueen juhliin luvuin 2-1. Jokereilla on paikkoja kyllä ratkaista peli useampaan otteeseen, mutta supertähtien poissaolot selvästi näkyivät tienkin viimeistelyssä. Poissa tuosta ottelusta oli esimerkiksi Nicklas Jensen ja Jordan Schroeder.

Moskova hengittää takana

Sergei Fedorovin Moskova saapuu Jokereiden vieraaksi. Jokereiden tavoin myös Moskovan kausi on ollut onnistunut. Sarjataulukossa moskovalaiset ovat läntisen konferenssin kolmantena kolme pistettä Jokereita perässä, kun molemmilla on takana 32 ottelua. 32 ottelusta joukkue on voittanut peräti  20. Tappioita 12, joista kaksi jatkoilla. Edellisestä 11 pelistään joukkue on voittanut kahdeksan ja jäänyt vain kahdesti ilman pisteitä.

Joukkue pelasi Jokereiden tavoin keskiviikkona. Etua matkustamisesta ei siis tule kumpaankaan suuntaan. Joukkue hävisi ehkä hieman yllättäen Severstalille luvuin 3-0

Kaksi äärimmäisen tasaista jengiä vastakkain

Joukkueet ovat todella samantyylisesti rakennettu. Kaksi hyvää neljän kentän joukkuetta. Hyvät veskarit. Ehkä vierasjoukkue Moskova on hieman paperilla parempi. Vierasjoukkueella ei isommin poissaoloja ole. Vastaavasti Jokereilla on Henrik Haapalan lisäksi ykköspakki Philip Holm. Nicklas Jensenin ja Jordan Schroederin pelaamisisesta ei varmuutta ole. Jälleen äärimmäisen tasainen matsi tulossa.

Moskovan ML kerroin houkuttaa

Tasainen matsi, joss vierasjoukkueella aavistuksen parempi rosteri. Siihen lisätään vielä vierasjoukkueen moneyline voiton kerroin, joka on  reilusti yli 2.20. Ei tässä oikein muuta järkevää vaihtoehtoa ole, kuin napata Moskovan moneyline.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
TsSKA Moskova ML
1.5/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.27
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.26
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.26
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.26
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.20
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.20
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.20
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.20
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.15
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.15
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa