KHL: Dynamo Moskova – Helsingin Jokerit

schedule 10 tammikuun 2022 - 15:27
person Joni Hakala

Jokerit matkustaa tänään Moskovaan ja kohtaa huomenna tiistaina Dynamo Moskovan. Kiekko putoaa jäähän kello 18:30

Kotijoukkue tappioputkessa

Vadim Shipachyov tähdittämä joukkue on tällä hetkellä kahden pelin tappioputkessa. Dynamon kausi on ollut kuitenkin todella vakuuttava. Se on yllättänyt ainakin allekirjoittaneen. Joukkueen rosteri on kuitenkin kapea, vaikka joukkueen kärki onkin sarjan parasta. Joukkuetta ei kuitenkaan voi verrata esimerkiksi Jokereiden laadukkaaseen joukkueeseen, kun otetaan kaikki neljä kenttää huomioon. Tällä hetkellä joukkueella ei sen suurempia poissaoloja ole. Mikhail Fisenko ja Vladislav Yefremov ovat poissa kokoonpanosta.

Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kaksi. Pisteitä kerättynä 64. Matseja pelattuna 47 kappaletta. Kyseinen pistemäärä oikeuttaa sijaan kaksi äärimmäisen tasaisessa läntisessä konferenssissa. Alexei Kudashov on tehnyt hyvää työtä joukkueen peräsimessä, mutta on mielenkiintoista nähdä jaksaako tämä joukkue painaa pitkälle kevääseen.

Jokerit voittoputkessa

Jokerit selvisivät koronasta aika helpolla. Pelaajia oli poissa joulun aikana, mutta tauko tuli varmasti sopivaan aikaan. Nyt joukkue on saanut oikeastaan kaikki pelaajansa takaisin. Vain Brian O`Neill oli ainakin vielä edellisessä matsissa poissa. Pitkäaikaispoissaoloista vain Henrik Haapala jatkaa sairastuvalla. Nyt joukkue on yltynyt komeaan kolmen matsin voittoputkeen. Joukkue on kaatanut voittoputken aikana Kunlunin, TsSKAn ja juuri Dynamon.

Lauri Marjamäen joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla neljä. Pelejä kasassa 16 kappaletta ja pisteitä plakkarissa 62. Kertoo siis jotain sarjan tasaisuudesta. Yksi peli vähemmän, kuin Dynamolla ja kaksi pistettä eroa. Varmasti koko joukkue ja organisaatio on tyytyväinen siitä, missä tällä hetkellä mennään.

Levon ansiosta jälleen ennakkosuosikki

Jokereilta jouduttiin perumaan jälleen yksi matsi koronatartuntojen vuoksi. Näen sen vain hyvänä asiana tiukassa otteluruuhkassa. Kotijoukkue on pelannut neljä matsia samassa ajassa, kuin Jokerit kaksi. Lisäksi Jokereilla on ollut edellisen pelin jälkeen peräti viisi lepopäivää. Kotijoukkueella vastaava luku on yksi. Jokereiden pakka on tällä hetkellä hyvässä kuosissa. Jokerit lapulle, mutta varmistellaan betsiä vielä hiukanML-kohteella ottelun tasaisuuden vuoksi.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Jokerit ML
1.5/3

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

2.13
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.08
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

mr green logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

Lunasta 100€ ilmaisveto lyömällä panokset pienemmissä osissa!
1) Pelaajan on asetettava talletuksensa arvosta vetoja vähintään 1.5 kertoimilla ilmaisvedon lunastaakseen.
2) Ilmaisveto hyvitetään, kun sen lunastamiseksi tehdyt vedot on ratkaistu.
3) Pelaaja voi lunastaa korkeintaan 100€ ilmaisvedon.
4) Ilmaisvetoa ei voi käyttää Bet Builder -vetona.
5) Ilmaisvedon voi käyttää vain mobiililaitteella.

2.08
mr green logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.08
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.08
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

2.07
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.05
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.05
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.05
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa