KHL: Admiral Vladivostok – Automobilist Jekaterinburg

schedule 25 marraskuun 2021 - 22:41
person Joonas Hakala

Huomenna pelataan kaksi aamupeliä. Otetaan näistä kantaa siihen myöhempänä alkavaan otteluun. Huomenna toisensa aamulla kello 11:30 kohtaavat Admi ja Jeka.

Sarjan heikoin

Kotijoukkue Admiralin kausi on ollut odotetun surkea. Joukkue jätti viime kauden kokonaan pelaamatta. Covid-19 jälkeen tulleiden seurausten vuoksi pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kauden jättämättä pelaaminen tuo lisää vaikeuksia aina uuteen kauteen. Joukkueen rakentaminen täysin nollasta, johon vielä lisätään Admiralin pieni budjetti, joka on yksi sarjan pienimmistä.

Joukkueen kausi on ollut odotetun vaikea. Pelejä  on pelattuna 32 kappaletta. Voittoja on kerättynä vain vaivaiset viisi.  Joukkue on tällä kaudella pystynyt jotenkin haastamana keskikastin joukkueita, mutta Andriyevskyn joukkue on saanut pääsääntöisesti  todella kylmää kyytiä selvästi itseään paremmilta jengeiltä. Yksi ok kenttä ei vaan riitä tähän sarjaan. Huomenna aamulla vastassa on jälleen tätä joukkuetta huomattavasti laadukkaampi jengi.

Nyt kaivataan rutiinia

Isäntien joukkue on heikentynyt jonkin verran edellisistä kausista, jonka seurauksena äärimmäisen kova tasoisessa Itäisessä konferenssissa menestyminen voi olla todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Joukkueelta kuitenkin löytyy todella laadukkaita pelaajia. Mainitsemisen arvoisia esimerkiksi Stephane Da Costa jaRyan Spooner. Joukkueen maalivahti tilanne on kuitenkin ehkä se suutin kysymysmerkki. Kaksikko Vladimir Galkin ja Dmitri Shikin ovat jakaneet vetovastuun. Galkin on vasta 21-vuotias nuori kaveri, joka on ollut joukkueen kolmosveskari edelliset kaudet pelaten vain muutaman pelin kaudessa ylhäällä. Shikin vastaavasti on pelannut urallaan vain sarjan surkeimpien jengien maalilla.

Joukkue löytyy tällä hetkellä vasta Itäisen konferenssin sijalta kahdeksan. Tämä on hienoinen yllätys, kun joukkueen edellä on muun muassa Neftehimik ja Sibir. Mutta niin kuin ylemmässä kappaleessa totesin, joukkue ei ole sitä, mitä se oli esimerkiksi vuosi kaksi sitten. Tällä materiaalilla kuitenkin huominen peli tulee voittaa, jos ei ottelun alussa totaalisesti nukuta.

Kotijoukkueella ei vain riitä

Jekaterinburgin peli on kokonaisvaltaisempaa ja valmiimpaa kuin kotijoukkueen. Myös pelaajamateriaali on huomattavasti kotijoukkuetta laadukkaampi. Hyvällä kertoimella napataan ei niin hyvä vireinen Jeka kiinni! On näiden joukkueiden materiaali ero niin suuri.

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Jekaterinburg
2.5/3

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.76
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.75
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.75
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.75
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.72
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.69
Parhaat
kertoimet
help Pelaa