MM-kisat: USA – Kanada

schedule 4 kesäkuun 2021 - 17:16
person Joni Hakala

Jääkiekon MM-kisat ovat edenneet todella kutkuttaviin välieriin. Nyt on niiden pelien aika, kun erotetaan pelimiehet ja poikaset toisistaan. Kenellä on suurin halu voittaa? neljä maata on edennyt näissä kisoissa välierä vaiheeseen. Joukkueet ovat Suomi, Saksa, USA ja Kanada. Ensimmäisessä ottelussa kohtaavat rakkaat viholliset USA ja Kanada. Kumpi menee finaaliin ja kumpi kokee pettymyksen? Se selviää lauantaina. Ottelu alkaa kello 14:15.

Kotijoukkueeksi merkatun Yhdysvaltojen kisat ovat olleet todellinen menestys ainakin tähän asti. Joukkue koki avauspelissä tappion suomelle luvuin 2-1, jonka jälkeen joukkue ei ole menettänyt pistettäkään peräti kuuteen otteluun. Joukkue taisteli oikeutetusti Suomen kanssa lohkonsa voitosta ja mielestäni myös voitti sen niin kuin pitikin. Peli oli todella laadukasta ja tehokasta parhaimmillaan.

Ensimmäisessä jatkopelissä joukkue pudotti Slovakia selvin lukemin numeroin 6-1, eikä pelissä mielestäni Slovakialla mitään saumaa ollut. Kokenut Brian Boyle avasi Yhdysvaltojen maalihanat ensimmäisessä erässä, joka jälkeen seurasi melkein heti perään kaksi maalia. Joukkue pääsi siis erätauolle 3-0 johdossa ja peli oli pelattu.

Yhdysvallat ovat kärsineet kisojen aikana loukkaantumisista. Viimeisimmän tiedon mukaan poissa välierästä ovat ainakin Justin Abdelkader, Matthew Beniers ja maalivahti Anthony Stolarz. Etenkin kahden ensimmäisenä mainitun herrasmiehen panoksen puuttuminen ei voi olla näkymättä Kanada kamppailussa.

Vierasjoukkue Kanada on yllättänyt varmasti kaikki tässä turnauksessa. Kisojen mittapuulla laadukkaalla joukkueella kisoihin lähtenyt joukkue tuntui tulleen pitämään vaan kivaa miesten reissua Latviaan. Joukkue hävisi kolme ensimmäistä peliään, ja monen silmissä joukkue oli jo pelattu ulos jatkopeleistä. Toisin kävi. Tulokset pomppivat joukkueen kannalta mahtavasti ja oma peli alkoi samalla löytyä. Edelliseen viiteen peliin joukkue on hävinnyt vain yhden ja senkin Suomi vei vasta rankkareilla alkusarjassa pelatussa ottelussa.

Kanada kaatoi puolivälierässä hieman yllättäen Venäjän. Euroopan tähdistä koottu joukkue, höysteenä vielä Vladimir Tarasenkon ja Sergei Bobrovskyn kaltaisilla pelimiehillä. Kanada pudotti Venäjän jatkoajalla luvuin 2-1. Voittomaalista vastasi vähemmän yllättäen joukkueen supertähti Andrew Mangiapane.

Tästä tulee todella tiukka ottelu. Mielestäni voimasuhteet ovat tasan 50-50, ja kumpi vaan voi tämän ottelun voittaa. Itse valitsen Kanadan moneyline voiton omalle kupongille. Perusteluina se, että Yhdysvallat kärsii loukkaantumisista, joka takia tietyt pelaajat ovat joutuneet hieman kovempaan rasitukseen. Lisäksi Kanadan henki ja usko ovat todellakin tapissa äärimmäisen kovan Venäjä voiton jälkeen. Kanada tullaan näkemään finaalissa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Kanada ML
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.10
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.10
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.10
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.10
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.10
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.10
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.04
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa