Valko-Venäjä Premier League: FC Minsk – Bate Borisov | Isot maalijuhlat odotettavissa

schedule 12 huhtikuun 2020 - 11:40
person Ville Pursiainen

Valko-Venäjällä nähdään isojen joukkueiden kohtaaminen, kun FC Minsk haastaa kautensa epätasaisesti aloittaneen BATE Borisovin. Ottelu alkaa jo klo 15.00.

FC Minskin kauden aloitus on ollut lupauksia herättävä. Joukkue on sarjassa kolmantena kolmen kierroksen jälkeen. Voittoja sillä on kasassa kaksi ja tappioita yksi. Minsk on onnistunut loistavasti maalinteossa, sillä joukkue on tehnyt osumia kahden osuman keskiarvolla, joka on samaa tahtia kuin sarjan kärkikaksikolla. Ottelut ovat olleet vauhdikkaita ja tapahtumarikkaita, sillä joukkueen omassa päässä on myös ollut säpinää päästettyjen maalien muodossa, joukkue on päästänyt viisi osumaa toistaiseksi kauden aikana.

Viimeiseen kuuteen otteluun Minsk on hävinnyt vain kerran, ja viisi viimeisintä kotiottelua ovat sujuneet tappioitta. Kovana kotijoukkueena tunnettu Minsk onkin kotistadionillaan vaikea kaadettava, valtaosa joukkueen pisteistä tulee nimenomaan hyvistä esityksistä kotikentällä.

BATE on pitkään ollut Valko-Venäjän jalkapallon lippulaiva, Mestarien liigassakin useaan otteeseen esiintynyt joukkue on suomalaisille ehkäpä se tunnetuin seurajoukkue Valko-Venäjältä. Kulunut kausi ei ole alkanut joukkueelta kovinkaan kaksisesti, kolmen pelatun ottelun jälkeen joukkueen saldo on kaksi tappiota ja yksi voitto. Maalinteko on tökkinyt (yksi tehty maali per peri) ja omissa on soinut liian usein.

BATE on hävinnyt kolme vierasottelua peräkkäin ja neljäskin on lähellä, sillä vahvana kotijoukkueen tunnettu Minsk ei ole helppo vastustaja. BATE tulee varmasti parantamaan kauden mittaan ja nousemaan lähemmäs sarjan kärkeä, joukkue on täynnä laadukkaita pelaajia joiden katse on Euroopassa.

Ottelusta on odotettavissa maalirikas kohtaaminen. Minsk on varmasti ylisuorittanut kauden alussa ja BATEn kone käynnistyy suurseuralle tutulla viiveellä. Ottelun voittajan veikkaaminen on vaikeaa, sillä lähtökohdat ovat haastavat, eikä vähiten Minskin kotiedun vuoksi. Joukkueet ovat olleet maalirikkaimpien joukossa avauskierrosten aikana, joten uskotaan maali-iloittelun jatkuvan. BATE on ollut joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa viime vuodet niskan päällä, mutta nyt otteluun lähdetään todella ympäripyöreistä asetelmista.

Pelivalinnat | Panostus

Yli 2.5 maalia | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,98

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord