Valioliiga: Fulham – West Ham | Hammers yllättävän pieni ennakkosuosikki

schedule 6 helmikuun 2021 - 17:48
person Niklas Sallinen

Lontoon paikallisessa yhteen ottavat viidentenä oleva West Ham ja putoamisrajan väärällä puolella keikkuva Fulham.

Fulhamin edellisestä voitosta vierähtänyt hetki

Fulham on juhlinut voittoa viimeksi liigassa marraskuun lopulla Leicesteriä vastaan. West Bromvichia vastaan kaksi kierrosta sitten voitto oli jo tavoitettavissa, mutta tiimi lopetti pelaamisen siirryttyään 1-0 johtoon. Lopulta peli päättyi 2-2, kun Fulham pisti taas vaihteen silmään vasta 15 minuuttia ennen pelin loppumista. Koko tammikuun aikana joukkue keräsi kaikkiaan kolme pistettä ja teki 4 maalia. Pudotusviiva on myös nyt karannut jo kahdeksan pisteen päähän, joten voittojen tielle pitäisi palata.

West Hamille tappio olisi todellinen takaisku

West Ham on tehynt todellisen uroteon tällä kaudella, kun se on vieläkin kärkitaistelussa mukana. Viimeiseen kuuteen liigapeliin joukkueelle on jäänyt käteen viisi voittoa ja ainoa tappio tullut erittäin hyvin pelanneelle Liverpoolille. Tiimin ykköstykkinä on yllättäen toiminut tsekkiläinen Tomas Soucek, joka on tähän mennessä tehnyt kahdeksan maalia liigassa. Toisiksi tehokkaimpia ovat olleet tiimin hyökkääjät Michail Antonio ja Jarrod Bowen jolla kummallakin on tällä hetkellä viisi maalia mieheen.

Tilastollisesti ei ole hankala nähdä miksi West Ham on tähän peliin suosikki ja kertoimessa on hyvin paljon ilmaa tällä hetkellä. Joukkueiden tasoerot ovat valtavat tällä hetkellä ja jos West Ham haaveilee Euroopasta tämmöistä peliä ei saa hävitä.

Pelivalintamme: West Ham
Panostus: 2/3

@ 2.08 Unibet

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord