Voimaluvut

Voimaluvut. Niiden tarkoitus on helpottaa todennäköisyyksien ja kertoimien laskemista sekä näin ollen myös vedonlyöntiä. Joka kaudelle tulee tehdä uusi voimataulukko, joka on samantyyppinen kuin sarjataulukkokin. Tässä pitää muistaa, että mitä enemmän pidät muuttuvia ja vaikuttavia tekijöitä mukana, niin sitä tarkemman luvun saat laskettua.

Tässä kappaleessa pidämme esimerkeissä mukana jääkiekon. Esimerkiksi NHL – kauden voimaluvut tulisi tehdä kesän aikana enne tulevaa kautta. Kesän aikana tulee siis kerätä ja analysoida todella kattava määrä dataa, tai oikeastaan kaikki, mitä voit joukkueesta vain kaivaa esille. Tätä kaikkea datamäärää käytetään esimerkiksi seuraavien asioiden arviointiin:

Maalivahtipeli
Puolustus
Hyökkäys
Joukkueen kemia, eli kyky pelata yhteen
Taktiikka
(Ylivoima- ja alivoimapelaaminen)

Kaikille näille osa-alueille tulisi asettaa oma voimalukunsa esimerkiksi asteikolla 1-6. Tämän jälkeen pystytkin laskemaan joukkueen perusvoimaluvun ynnäämällä kaikki yhteen. Tästä perusvoimaluvusta on todella paljon hyötyä tulevalla kaudella, mikäli arviosi on vain tarpeeksi tarkka. Kannattaa kuitenkin muistaa, mikäli haluat voimataulukon tehdä, että siihen kuluu todella paljon aikaa. Joukkueista tulee ottaa erittäin tarkasti selvää, jotta taulukko toimisi suuntaa-antavana apuvälineenä kauden aikana.

Ylivoima- ja alivoimapelaamisesta saat osviittaa esimerkiksi NHL-harjoitusotteluiden perusteella, joten saat viilailtua vielä omia lukujasi tarpeen vaatiessa. Voimalukutaulukon tekemiseen kuluu 100–120 tuntia, mutta kaikki menetetty aika on sen arvoista, sillä sen tekeminen auttaa sinua kuluvalla kaudella, ja arviointien osuessa nappiin, maksaa se itsensä takaisin moninkertaisesti.

Voimalukuja käytetään suoraan todennäköisyyksien laskemiseen, ja tätä kautta myös rajakertoimien ja odotusarvon asettamiseen. Tästä syystä voimaluvut ovat yksi osa-alue, mikä tulee olla hanskassa, mikäli todella haluat tästä ammattia tai vastaavaa haalia.

Kotivoima- ja vierasvoimaluvut

Perusvoimalukujen asettamisen jälkeen pystytään johtamaan joukkueille vielä erikseen kotivoimaluku ja vierasvoimaluku. Nämä voimaluvut asetetaan sen mukaan, mitä luulet kyseisen joukkueen pärjäävän kotona ja vieraissa. Tämän jälkeen voidaan laskea todennäköisyydet 1×2 – kohteille.

ESIMERKKI

Joukkueen A perusvoimaluku on 53, vieraissa se on 48 ja kotona puolestaan 57. Joukkueen B perusvoimaluku on puolestaan 50, vieraissa 44 ja kotona 56.

Todennäköisyydet voidaan näiden avulla laskea käyttämällä Joukkueen A kotivoimalukua sekä joukkueen B vierasvoimalukua laskemalla nämä aluksi yhteen. Eli 57+44=101.

Tästä otetaan tasapelille 19 yksikköä sadasta, joten 1-2 kohteisiin jää jaettavaksi 81 yksikköä.

Tästä Joukkue A saa siis 56,44 % (57/101=0,5644) ja Joukkue B saa loput eli 43,56 % (44/101=0,4356).

Eli tässä tapauksessa perusprosentit olisivat 46 % – 19 % – 35 %.

Miten kotivoima- ja vierasvoimaluvut sitten asetetaan?

Kotivoima- ja vierasvoimaluvut kannattaa tehdä edellisen kauden pisteiden perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että tulee jälleen yksi uusi kaava sisäistettäväksi.

Kaavassa on käytetty edellisen kauden runkosarjapisteitä. Kaikki pisteet sisältävät koti- sekä vieraspisteet.

Eli kun edellisen kauden pisteiden kautta on laskettu kotivoima- ja vierasvoimaluvut, niin päästään laskemaan ”todelliset todennäköisyydet”.

Edellisen kauden runkosarjan pisteitä kannattaa siitä syystä käyttää, jotta virhemarginaali olisi pienempi.

Vinkkejä ja vihjeitä

Virhearvioita sattuu kaikille, mutta on todella tärkeää, että nämä mahdolliset virhearviot havaitsee ajoissa. Mikäli valitsemasi ennakkosuosikki rypee suossa vaikkapa sijalla 20, ja liigajumboksi ennustamasi joukkue onkin kärkikahinoissa mukana 50 ottelun jälkeen, niin ovat arviot pettäneet pahasti, ja korjaaminen on todella liian myöhäistä.

Tarkkaile sarjataulukkoa kauden aikana, ja tee mahdolliset korjaukset ajoissa, sillä muuten ne kostautuvat kalliisti. Virheitä tekee jokainen, mutta kaikki eivät osaa niistä oppia. On tärkeää ottaa kaikki mahdollinen huomioon voimalukuja kyhätessä, jotta saadaan mahdollisimman tarkka ja vankka pohja tulevan kauden vetoja ajatellen. Pelkät voimaluvut eivät tietenkään riitä, vaan joudut silti punnitsemaan olosuhteita, kokoonpanoja ja poissaoloja kohteita miettiessä.

Virhearvioita sattuu itse kullekin, mutta on erityisen tärkeää, että nämä havaitsee ajoissa. Mikäli siis esimerkiksi valitsemasi mestarisuosikki rämpiikin kaudella vaikka sijalla 21, ja rupusakiksi rankkaamasi joukkue on kärkikahinoissa mukana 50 ottelun jälkeen, niin pahasti on metsään arvioiden kanssa menty, ja tässä vaiheessa on jo myöhäistä korjata tilannetta.

Ilmaiset pitkäveto vihjeet pääset lukemaan täältä!
Katsasta parhaat vedonlyöntibonukset 2021 täältä!