Maailmanmestari Christian Coleman ulos olympialaisista? 2 vuoden panna uhkaa!

schedule 17 kesäkuun 2020 - 10:43
person Marko Ollonqvist

Pikajuoksun maailmanmestari Christian Coleman ulos olympialaisista? Häntä ei välttämättä nähdä mahdollisesti ensi vuonna järjestettävissä Tokion olympialaisissa.

Viime vuonna Dohassa järjestetyissä MM-kisoissa 100 metrin maailmanmestariksi ajalla 9,76 juossut Yhdysvaltain Christian Coleman saattaa seurata yleisurheilukisoja seuraavat kaksi vuotta katsomon puolelta, mukaan lukien ensi vuoden Tokion olympialaiset, mikäli niitä nyt ylipäätään järjestetään.

Coleman ilmoitti, että Kansainvälisen yleisurheiluliiton itsenäinen tutkiva yksikkö AIU syyttää häntä maantieteellisen sijaintinsa ilmoittamiseen liittyvästä laiminlyönnistä; toisin sanoen hän ei ole ollut antamassa dopingtestiä siellä, missä hänen olisi pitänyt olla, ja koska kyseessä on kolmas kerta viimeisten 12 kuukauden sisään, uhkaa häntä kahden vuoden kilpailukielto.

24-vuotias Coleman ei kuitenkaan pysty käsittämään Kansainvälisen yleisurheiluliiton toimia kyseisen säännön kanssa.

Coleman oli etukäteen ilmoittanut olevansa 9. joulukuuta kotonaan ja niin hän on ollutkin, mutta ei fyysisesti talossaan, vaan viiden minuutin ajomatkan päässä sijaitsevassa ostoskeskuksessa tekemässä joululahjaostoksia.

– Älkää väittäkö minun “missaneen” testin, mikäli hiiviskelette ovelleni (parkkeerasitte autonne portin ulkopuolelle ja kävelitte läpi… siitä ei ole mitään rekordia, että olisitte edes olleet kotonani) tietämättäni, Coleman kirjoittaa pitkässä kirjeessään, jonka hän julkaisi sosiaalisessa mediassa.

– Minulle on soitettu kirjaimellisesti jokaisena kertana aiemmin, kun minut on testattu… Miksi ihmeessä AIU ei ole käskenyt hänen soittaa minulle? Minä koen, että tuo joulukuun 9. päivä oli tarkoituksenmukainen yritys saada minut missaamaan testin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun 24-vuotias pikamatkojen juoksutykki on pulassa saman säännön kanssa. Hän oli joutua samaiseen kahden vuoden kieltoon jo ennen Dohan MM-kisoja, mutta lopulta hän selvisi tilanteesta säikähdyksellä, kun yksi kerroista olikin tapahtunut kaksi kuukautta luultua aikaisemmin.

Useat urheilijat ovat kritisoineet kyseistä sääntöä ja sen toimivuutta; urheilijoiden täytyy tietää epäinhimillisen ajoissa, missä he tulevat minäkin päivänä olemaan, eikä heillä ole mitään tietoa siitä, milloin testaaja tulee.

Tässä Colemanin avoin kirje kokonaisuudessaan:

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord