Ruusuvuori Masters-turnauksessa jatkoon – seuraavana muuri vastassa

schedule 24 elokuun 2020 - 08:47
person Joonas Eriksson

Emil Ruusuvuori Masters-turnauksessa jatkoon! Suomalainen tennislupaus kaatoi Sebastian Kordan ATP Masters -turnauksessa New Yorkissa.

21-vuotias Emil Ruusuvuori kaatoi yhdysvaltalaispelaajan lukemin 2-1 (7–6, 4–6, 7–5.)

Ruusuvuoren peli ailahteli koko ottelun ajan, mutta lopulta nuorukainen sai käännettyä melkoisen vuoristorata -ottelun nimiinsä. Ensimmäinen erä meni suomalaiselle tiukasti vasta tiebreikissä, mutta toisen erän vei Grand Slam – turnauksen voittajan poika. Kolmannessa erässä näytti jo, että Ruusuvuoren turnaus on ohi, kun hän oli häviöllä lukemin 5-2. Lopulta suomalainen sisu kipusi esiin ja Ruusuvuori kampesi 7-5-voittoon häviämättä peliäkään.

Ottelu oli Ruusuvuorelle varsin vaikuttava kokemus tulevaisuuttaan nähden, mikäli hänen sanoihin on luottamista.

– Olin todella lähellä jo toisessa erässä, mutta epäonnistuin pahasti ja kadotin otteeni totaalisesti. Yksi urani pahimmista mokista, mutta samalla yksi urani parhaista nousuista. Aikamoinen vuoristorata koko ottelu. Vastustaja oli myös selvästi tehnyt kotiläksynsä ja pelasi hyvin. En pelannut niin hyvin kuin pystyin, mutta sain hoidettua homman, Ruusuvuori kommentoi Tennisliiton verkkosivuilla.

Turnauksen toisella kierroksella vastus kovenee hurjasti. Seuraavana vastassa on maailmanlistan 8. sijalla oleva  Matteo Berrettini.

– Olen harjoitellut hänen kanssaan kerran aiemmin. Varmasti kova ottelu tulossa. Tollasta kaveria vastaan ei paljoa puolustella – hän lyö todella kovaa, varsinkin kämmeneltä. Pyritään ottamaan ohjia omiin käsiin ja katsotaan kuinka käy, Ruusuvuori kertoi.

Kaksikon välinen ottelu käydään maanantaina kello 22.30.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord