Roger Federer jälleen polvileikkaukseen – Ei osallistu US Openiin

schedule 15 elokuun 2021 - 22:14
person Joel Sallinen

Roger Federer ilmoitti Instagram-tilillään olevansa kuukausia sivussa tenniskentiltä. Federer on kärsinyt polviongelmista, joiden takia hän kävi kahdesti leikkauksessa vuoden 2020 aikana ja oli näiden leikkausten ansiosta sivussa vuoden verran.

Federer on onnistunut osallistumaan vain viiteen turnaukseen tänä vuonna ja hän nappasi näissä yhdeksän voittoa. 40-vuotias sveitsiläinen joutui perumaan osallistumisensa Tokion Olympialaisiin, sekä molempiin Masters-turnauksiin, jotka pelataan elokuussa.

– En ole pystynyt tekemään aikoihin mitään polveni takia. Wimbledonin jälkeen minun piti ensin käsitellä asioita. Tällä viikolla tapaan lääkärini ja tiimini. Käymme läpi mitä tapahtuu seuraavaksi, sillä monia kysymyksiä on ilmassa, kertoi Federer aiemmin haastattelussaan Blickille.

Uran jatkosta kysyttäessä Federer kertoi haluavansa antaa itselleen vielä pienen toivonkipinän paluusta kentille tulevaisuudessa.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord