Kommentti: F1-piireissä kuhisee – Lance Stroll isänsä siivellä Mercedekselle?

schedule 16 toukokuun 2020 - 08:12
person Marko Ollonqvist

F1-maailmassa on tapahtunut hurjasti tällä viikolla ja lisä saattaa olla tulossa: päätyykö Lance Stroll isän siivellä Mercedekselle?

On täysin mahdollista, että sekä Sebastian Vettel että Valtteri Bottas ovat heinäkuussa Itävallasta käynnistyvän kauden jälkeenä ukkona F1:stä.

Vettel jättää Ferrarin kuluvan kauden jälkeen ja ainoa avoinna oleva – edes jollain tasolla merkittävä – tallipaikka on Renaultilla ja sekin olisi tällä tietoa menossa jo F1-sarjan taakseen jättäneelle espanjalaiskonkari Fernando Alonsolle. Bottaksen sopimus on puolestaan katkolla tämän kauden jälkeen, eikä hänen jatkostaan Mercedeksellä ole mitään takeita.

Lähtökohtaisena ajatuksena on pidetty sitä, että joko Bottas jatkaa Mercedeksen leivissä tai sitten hänen paikkansa ottaa Vettel, mutta taustalla saattaa muhia melkoinen yllätys.

***

F1-piireissä kiirii tällä hetkellä huhu, ja varsin vahva sellainen, että Daimler Group olisi myymässä Mercedeksen.

Daimler on korvamerkinnyt Mercedeksen F1-projektiin vuosittaisella tasolla 300 miljoonaa euroa, mutta se ei ole yrityksen mukaan enää paikkansapitävä luku: toisin sanoen budjetit paukkuvat ja tästä syystä Daimlerin odotetaan asettavan Mercedeksen myyntiin.

Mitä todennäköisimmin tuleva ostaja tulee olemaan sijoittajaryhmä ja tässä kohtaa esiin astuu kaksikko Lawrence Stroll & Toto Wolff. Kaksikosta Stroll osti Aston Martinin itselleen ja Wolffin on puolestaan huhuttu siirtyvän hyvän ystävänsä mukana kyseiselle autovalmistajalle. Lisäksi myös Wolff on ostanut Aston Martinin osakkeita, mikä vain vahvistaa näitä huhuja entisestään. Wolffin ja Strollin uskotaan olevan erittäin kiinnostuneita ostamaan Mercedes Daimlerilta ja yhdistämään Aston Martinin mukaan projektiin.

Kuten jokainen F1-sarjaa seuraava varmasti hyvin tietää, Lawrence Stroll on ostanut pojalleen Lance Strollille tallipaikan toisensa perään. Ensiksi hän rahoitti poikansa siirron Williamsille ja sen jälkeen hän osti Force India -tallin, joka tunnetaan nykyisin Racing Pointina, ja vei Lancen mukanaan sinne.

Ei siis ole ollenkaan kaukaa haettua, että Lance Stroll siirtyisi isänsä mukana jälleen seuraavaan talliin, mikäli hän päättää yhdessä Wolffin kanssa ostaa Mercedeksen.

***

Monet F1-fanit vieroksuvat näitä sarjaan kuuluvia ostettavia kuljettajien paikkoja, koska se tarkoittaa sitä, että mukana eivät ole kaikki maailman parhaat kuljettajat.

Siinä kohtaa, jos Lance Stroll siirtyy isänsä mukana Mercedekselle, siirrytään tällä saralla kuitenkin täysin uusiin sfääreihin, sillä aivan huipputallien osalta kuljettajien paikat eivät ole olleet ainakaan ennemmin käytännössä ottaen ostettavissa.

Sarjan uskottavuus on viimeisen vuosikymmenen aikana ottanut melkoisesti fanien silmissä osumaa ja monet ovat vieraantuneet lajin parista, ja jos tällainen edellä mainittu skenaario kuljettajamarkkinoiden osalta toteutuu, mitä todennäköisimmin se tekee vain entisestään hallaa F1:lle.

Toivotaan siis, että näin ei tule käymään, mutta ennusmerkit viittaavat ikävästi siihen, että Strollin siirtyminen Mersulle on edessä ennemmin tai myöhemmin ja sillä ei ole mitään tekemistä hänen taitotasonsa kanssa, vaikka 21-vuotias kanadalainen ei olekaan niin huono kuljettaja kuin hänen kuviteltiin olevan siinä vaiheessa, kun isäukko osti ensimmäistä kertaa hänelle tallipaikan.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord