Formula 1 – Kausiennakko 2021 | Miten käy Mersun dominanssin?

schedule 26 maaliskuun 2021 - 09:41
person Lassi Halminen

Kausi 2021 on tulossa ja riippumatta siitä, että suuret sääntömuutokset siirtyivät kaudelle 2022 niin on tälle kaudelle tulossa paljon muutoksia. Puheessa on ollut pitkälti lattioiden yksinkertaistaminen, mutta todellisuudessa aerodynaamista pitoa on rajoitettu mullakin tavoin. Lisäksi harjoituksia on lyhennetty, budjettikatto on napsunut ja tuulitunneliaika perustuu viime vuoden tuloksiin.

Tällä on vaikutusta tulevaisuudessa enemmän, mutta ei tämän vuoden tuloksiin vaikuta vielä kovinkaan paljoa, koska tallit varmasti panostavat enemmän ensi vuonna tuleviin suuriin muutoksiin. Keskikastissa käydään aivan todella tiukkaa kilpailua ja tiedossa on todennäköisesti tiukin kausi pitkään aikaan monella tapaa. Suuri osa talleista on suorituskyvyltään todella tasaväkisiä, joka tekee tämänkin kirjoittamisesta todella vaikeaa ja paikoitellen menenkin ehkä hieman enemmän mutulla kuin haluaisin. Varmaa on se, että 2021 kausi tulee olemaan hienoa katsottavaa ja tämän sukupolven autot saavat kunnon joutsenlaulunsa.

Ennakko kuunneltavissa myös seuraavissa palveluissa:

Jakso on kuunneltavissa myös Anchorissa, sekä myöhemmin illasta Googlen ja Applen podcast-palveluissa.

Anchor.fm
Apple
Google Podcast

Mercedes

Lewis Hamilton #44
Valtteri Bottas #77

Viime kaudella paljon puhuttanut DAS-järjestelmä on nyt kielletty. Sillä kuitenkaan ei todennäköisesti ole aivan hirveästi vaikutusta Mercedeksen suorituskykyyn suhteessa muihin, koska tieto sen kieltämisestä tuli jo aikaisessa vaiheessa viime kautta eli sen menettämisen haitat tuskin näkyvät oikeastaan. Kuitenkin hauskasti suuri osa aerosääntöjen muutoksista osuu takapään pitoon, kuten diffuusorin ja takajarrujen siivekkeiden lyhentäminen. Tämä varmasti vaikutti Mercedeksen epätasapaino-ongelmiin.

Nico Hülkenberg kommentoi viime vuoden Racing Pointtia hyvin äkäiseksi kääntyjäksi verrattuna 2019 Renaultiin, joten on loogista olettaa, että 2020 Mercedes oli etupäältään vahva auto. Keskimäärin tuo on hyvä asia, erityisesti suomalaisille kuskeille, jotka tuntuvat pitävän siitä, että auton perse hieman elää. Ainakin itse tykkäsin siitä enemmän.

Nyt kun aeroa on vähemmän takana ja auton runko on sama kuin viime vuonna niin on hyvinkin todennäköistä, että Mercedes ei ole täysin saanut kiinni tuota eroa pidossa ja lopputuloksena on auto, jossa perä voi lähteä alta. Aika näyttää miten tämä vaikuttaa vanhoilla renkailla, erityisesti Bottaksen ajossa, koska hän ei ole aivan yhtä hyvä säästämään renkaitaan kuin Hamilton. Hyvin vahvasti uskon kuitenkin Mercedeksen jatkavan tämän kauden ykkösenä, mutta kilpailu tulee olemaan tiukempaa.

Red Bull haastaa tosissaan ja mestaruuskamppailu todennäköisesti käydään Verstappenin ja Hamiltonin välillä. Takapään balanssiongelmat ei todennäköisesti aiheuta keskeytyksiä tai suuria pistemenetyksiä kummallekaan Hamiltonille tai Bottakselle, koska molemmat osaavat tuoda autoa erinomaisesti perä luisussa.

Red Bull

Max Verstappen #33
Sergio Perez #11

Red Bull vaikuttaisi saaneen autostaan enemmän ajettavan kuin viime vuonna. Aivan varmasti se on taas rakennettu Verstappenin ympärille, vaikka Perez todennäköisesti haastaa Verstappenia tosissaan. On mielenkiintoista nähdä miten Perez pärjää autolla, jolla on oikeasti mahdollista voittaa. Verstappen on kehittynyt raivonhallinnassaan viimeisen parin vuoden aikana, mutta edelleen reagoi niin tunteella asioihin ja selvästikään ei täysin osaa nollata tilanteita, että loppukaudesta ero Hamiltoniin voi lähteä karkaamaan. Hamilton on täysin yhtä häikäilemätön ratissa ja voi olla, että tämän parivaljakon välillä nähdään lentävää hiilikuitua.

Perez ei myöskään perinteisesti ole ihan hirveästi antanut ylimääräistä tilaa, eli on mahdollista, että Red Bullin jäsentenvälinen kilpailu tulee olemaan todella äkäistä. Red Bull todennäköisesti tulee toiseksi sarjassa, mutta Perez – Verstappen parivaljakko tarjoaa vuoden parhaita tilanteita katsojille.

Aston Martin (Racing Point)

Sebastian Vettel #5
Lance Stroll #18

Vanha Racing Point, vanha Force India, vanha Spyker, vanha Midland, vanha Jordan. Riippumatta mihin näistä vanhoista talleista miellät tämän tallin, on Aston onnistunut luomaan aivan järkyttävän määrän hypeä ympärilleen. Mielenkiintoisena huomiona on se, että Aston Martin on ainoa talli, joka on tuonut uuden rungon autolleen. Monet ratkaisut edelleen seuraavat ”pinkkiä mersua”, mutta joitakin ratkaisuja kokeillaan selvästi. Myös uudelleen motivoitunut Sebastian Vettel voi tuoda paljon inputtia autoon. Vettelillä on erittäin vahva työmoraali ja rutiini auton kehittämiseen, vaikkei se Ferrarilla välttämättä näkynytkään, eli Aston voi oikeasti yllättää.

Aston Martin siis todennäköisesti ottaa kolmannen sijan. Stroll tulee nappaamaan yhden tai pari podiumia, kun edessä olevat riehuvat, mutta epätasainen aika-ajo on ollut hänen ongelmansa koko F1 uran ajan ja pelkästään kisassa on kärkisijoilla vaikea paikata. Vettel taas on ollut aivan uskomaton aika-ajo kuljettaja uransa aikana (se ei taaskaan näkynyt viime vuonna), mutta hän haastaa tosissaan kärkitalleja paikoitellen ja poimii muiden virheet pois. Jos Vettel löytää mojonsa taas, voi hän yllättää aivan täysin.

McLaren

Daniel Ricciardo #3
Lando Norris #4

Mitäs huumorikaksikko Ricciardo ja Norris saavat aikaan? Kovaa haastetta ylöspäin. McLaren on kanssa leikkinyt hieman diffuusorin kanssa muita enemmän, joka voi kanssa tuoda hieman etua muihin esimerkiksi takarenkaiden kuluman suhteen. Kisapituudella tuolla voi olla enemmänkin vaikutusta. Podiumeista haastetaan, mutta ilman edessä olevien perseilyjä ei todennäköisesti kumpaakaan keskimmäisellä paikalla nähdä. Lähelle päästään kuitenkin ja uusi Mersun kone tuo lisää taisteluintoa erityisesti nopeammille radoille.

Tiimikaverusten välillä tulee oletettavasti vallitsemaan hyvä henki verrattuna moneen muuhun talliin, mutta he tulevat ajamaan todella kovaa kisaa toisiaan vastaan. Yllättyisin, jos jossakin vaiheessa ei tulisi hieman romuakin näiden kahden välille, koska molemmat ovat aggressiivisia kuskeja. Hienoja tilanteita, mutta jää mielestäni neljänneksi sarjassa.

Alpine (Renault)

Fernando Alonso #14
Esteban Ocon #31

Renaultin nimenvaihdos toi myös hieman uusia ratkaisuja. Jäähdyttimien siirtäminen ylös paransi aerodynamiikkaa, mutta siirsi painopistettä ylös. Minulla ei riitä tekninen osaaminen sanomaan onko se sen arvoista, mutta koska runko on viimevuotinen niin teoriassa on täysin mahdollista että noita osia voitaisiin siirrellä. Budjettikatto kuitenkin todennäköisesti estää tämän kikkailun ja Alpine yrittää tällä tempulla hakea etua muihin aerodynaamisesti vaativilla radoilla. Voi olla, että se onnistuu todella hyvin tai todella huonosti.

Kuskien välillä voi räiskyä paljonkin, sillä molemmat Alonso ja Ocon ovat todella häikäilemättömiä myös omia tallikavereitaan vastaan. On paha sanoa tuleeko romua heti alkukaudesta, mutta jossakin vaiheessa on hyvinkin mahdollista. Varmaa on kuitenkin se, että Alonso ja Ocon yrittävät tosissaan ja hyppäävät mukaan tähän todella tiukkaan keskikastin kilpailuun.

Ferrari

Charles Leclerc #16
Carlos Sainz jr #55

Onko tehot löydetty, onko? Ferrari on suuri kysymysmerkki alkavalle kaudelle ja tulos voi olla aivan mitä tahansa. Vaikuttaisi siltä, että tehoa on taas löydetty moottorista, mutta varmaksi ei testien perusteella tietenkään voi sanoa. Bahrainissa nähdään kyllä sitten miten käy. Tänä vuonna on kuitenkin viimeinen kausi, kun Ferrarilla katsellaan räpiköimistä ja jos ei tulosta tule niin ainakin Mattia Binotto on matkalla giljotiiniin.

Leclerc ja Sainz ovat molemmat nopeita ja aggressiivisia kuskeja, mutta jos auto ei toimi niin on mahdollista, että romuakin alkaa tulemaan, kun yritetään raivolla paikata huonon auton suorituskykyä. Kuskikaksikko kuitenkin tuo auton vielä järkeville sijoille suuren osan ajasta. Mutta vain jos viime vuoden ongelmiin on löydetty ratkaisua. Ferrari voi siis realistisesti sijoittua mille tahansa sijalle 2-9 kauden lopussa, ja varmaksi sanominen on todella vaikeaa.

AlphaTauri

Pierre Gasly #10
Yuki Tsunoda #22

Autossa on vauhtia ja Gaslyllä on tarve näyttää pystyvänsä tuloksiin, jotta pääsisi pois Red Bullin leivistä. Hän ei kuitenkaan tule nousemaan päätalliin enää, joten nyt olisi varmasti kiinnostusta vaihtaa. Tsunoda tuo hyviä tuloksia paikoitellen, mutta jää hieman kokeneemman tallikaverinsa jalkoihin. Lopputuloksena on se, että tasaiset tulokset jää tallilta puuttumaan ja sen takia sijoitus lopputuloksissa kärsii hieman. Kuitenkin kovaa tulosta voi tulla ja jos tähdet asettuvat oikein niin voi AT napata myös podiumeja, koska molemmilla kuskeilla riittää kyllä taidot ratissa siihen.

Alfa Romeo

Kimi Räikkönen #7
Antonio Giovinazzi #99

Kimi ja Giovinazzi tuovat kyllä paikoitellen tuloksia, mutta todennäköisesti ei luotettavasti top 5 tuloksia. Kimi ajaa tällä hetkellä kuitenkin pitkälti huvikseen, eli täyttä hyökkäystä ei varmastikaan tule ja Giovinazzi ei ole aivan riittävän kova haastamaan edelle jääviä kuljettajia. Jos Ferrari on ratkaissut moottoriongelmat niin se toki auttaa myös Alfa Romeota paljon ja siten voi tulla paikoitellen ihan hyviäkin kisoja.

Kimi saa paljon enemmän pisteitä kuin viime vuonna, mutta se ei paljoa vaadi. Jonnekin 50 pisteen huiteville on mahdollisuudet verrattuna viime vuoden järkyttävän huonoon 4 pisteen saldoon. Giovinazzi saa Kimiltä pataan kisoissa pahasti, mutta aika-ajoissa haastaa paikoitellen. Kimi tuo varmasti tuttuun tapaan Alonson kanssa parhaita tiimiradion helmiä, joten ainakin katsojille tarjotaan hieman kilpailun ulkopuolistakin viihdettä. Auto vaan ei kanna parempaan näillä näkymin.

Haas

Mick Schumacher #47
Nikita Mazepin #9

Tricolourin väreissä, mutta ei kuitenkaan tricolourin väreissä ajettava Haas tuskin löytää vielä tälle kaudelle kunnon tulosta. Mazepinin miljardit ei tuo huikeaa hyppäystä suorituskyvyssä paitsi jos budjettikaton kiertämiselle on löydetty useampia porsaanreikiä. Suoritusta löytyy enemmän kuin viime kaudella, mutta se ei ketään varmasti yllätä. Kaksi kokematonta kuskia tuo kanssa oman elementtinsä.

MSC tulostaululla näyttää hienolta, mutta Mick on ollut uransa aikana hieman hitaasti lämpeävää sorttia, joka tarkoittaa todennäköisesti sitä, että tämä ensimmäinen kausi menee tuntuman hakemisessa. Ferrarin kanssa tiivistetty yhteistyö näyttää kunnolla kyntensä vasta 2022, jolloin MSC alkaa haastamaan isoja poikia pisteissä. Mazepin ajaa kohtalaista tulosta, mutta ei kuitenkaan pärjää tallikaverilleen.

Kolareita heidän välilleen voi myös sattua ja Steinerilla on tällä kertaa varmaankin mahdoton paikka öykkäröidä kuskeilleen, koska Mazepinin rahat ja Schumacherin nimi ja Ferrari-tuki tuovat heille paljon kovemman auktoriteetin tallissa kuin Grosjeanilla ja Magnussenilla oli. Drive to Survivessa tullaan näkemään varmaankin sitten 2022 keväällä, että Mazepin ja Steiner ottavat hieman yhteen ja Schumacher käyttäytyy itselleen tyypilliseen tapaan rauhallisesti, koska tietää tulevaisuutensa olevan turvattu kunhan tulosta tulee. En olisi uskonut kymmenen vuotta sitten kirjoittavani tuota edeltävää lausetta, mutta Mick on osoittautunut paljon maltillisemmaksi kuin isänsä.

Williams

George Russell #63
Nicholas Latiffi #6

Williams on ostettu, mutta vaikutus ei näy vielä suorituskyvyssä. Tämän on jo George Russellkin sanonut. Russell yrittää tuoda autoa pisteille ja varmasti onnistuukin siinä, jos hieman tuuria on mukana. Latifi tulee hieman perässä, mutta koska kaikenlaista voi tänä vuonna tapahtua keskikastin tasaisuuden vuoksi niin on hyvinkin mahdollista, että hänkin pääsee avaamaan pistetilinsä.

Russell havittelee Mersupaikkaa ja onkin jo todistanut sen, että on maailmanmestariainesta. Kunhan saadaan auto alle, joka kulkee niin alkaa voittoja pukkaamaan, mutta se vuosi ei ole tänä vuonna. Raivostuttavaa katsottavaa riittää koko perheelle, kun George ajelee sijoista ynnää muut, vaikka vauhtia olisi haastamaan Hamilton mies miestä vastaan. Omasta mielestäni on jo hieman turhauttavaa, että sarjan omasta mielestäni toiseksi paras kuljettaja ajelee ylivoimaisesti sarjan huonoimmassa autossa, mutta kyllä Georgen aika vielä koittaa.

Vahvistettu F1-kisakalenteri kaudelle 2021

28.3. Bahrainin GP
18.4. Emilia-Romagnan GP (Italia)
2.5. Portugalin GP
9.5. Espanjan GP
23.5. Monacon GP
6.6. Azerbaidzhanin GP
13.6. Kanadan GP
27.6. Ranskan GP
4.7. Itävallan GP
18.7. Britannian GP
1.8. Unkarin GP
29.8. Belgian GP
5.9. Hollannin GP
12.9. Italian GP
26.9. Venäjän GP
3.10. Singaporen GP
10.10. Japanin GP
24.10. Yhdysvaltain GP
31.10. Meksikon GP
7.11. Brasilian GP
21.11. Australian GP
5.12. Saudi-Arabian GP
12.12. Abu Dhabin GP

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord