VIDEO: Marouane Fellaini, pääpelin sensei – iski hattutempun 7 minuutissa

schedule 26 heinäkuun 2020 - 20:40
person Teemu Sohkanen

Belgialainen keskikenttämies Marouane Fellaini on todellinen pääpelin taitaja – iski hattutempun seitsemässä minuutissa, kun Shandong kaatoi Dalian 3-2.

Marouane Fellaini, joka lähti Kiinaan Manchester Unitedista helmikuussa 2019, on iskenyt urallaan maaleja pääpelissä ennenkin, mutta että hattutemppu seitsemään minuuttiin -se on jo hurja suoritus.

Kiinan Super League -kausi 2020-2021 starttasi sunnuntaina ja 32-vuotiaan belgialaisen Shandong Luneng matkasi Dalian Pro:n vieraaksi.

Isännät siirtyivät 1-0 johtoon ottelun 57. peliminuutilla, mutta edessä oli vielä Fellaini-show.

Entinen United-mies tasoitti ottelun keskityksestä 79. minuutin kohdalla.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin 194 senttinen Fellaini oli jälleen pahanteossa, kun brasilialainen Moises siirtyi antamaan kulmapotkua.

Fellaini viimeisteli hattutemppunsa 86. minuutin kohdalla, ja jälleen kulmapotkusta.

Belgialainen asetettiin ottelussa alkuun hyökkääjän paikalle, mutta hänet pudotettiin myöhemmin takaisin tutulle paikalleen.

– En ole numero yhdeksän. Jos se voi auttaa joukkuetta, teen sen, hän sanoi ottelun jälkeen.

– Mutta asemani on keskikentällä. Tiedän kuinka toimia keskikentällä.

Shandong-manageri Li Xiaopeng sanoi siirron johtuneen Fellainin väsymyksestä.

– Fellaini juoksi ensimmäisellä puoliskolla paljon ja väsyi. Joten siirsin hänet takaisin keskikentälle, missä hän pystyi ryhmittymään ja hyökkäämään, Xiaopeng sanoi.

32-vuotiaasta Fellainista tuli ensimmäinen hattutempun tehnyt belgialaispelaaja.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord