VIDEO: Gunnar Yliharju oli Suomen huoltaja lähes 50 vuotta – pelaajilta upea ele!

schedule 16 marraskuun 2019 - 07:04
person Marko Ollonqvist

Gunnar Yliharju Suomen huoltaja liki 50 vuotta: eilen tuon Huuhkajien emeritushuoltajan unelma, jonka eteen hän teki vuosikymmeniä töitä, toteutui.

Kun Huuhkajat saavutti eilisiltana Helsingissä historiallisen EM-kisapaikan, liikuttavia hetkiä, jotka saivat jopa raavaan miehen silmät täyteen roskaa, koettiin useita.

Ne kaikkein liikuttavimmat hetket liittyivät kuitenkin Gunnar Yliharjuun, joka toimi Suomen eri maajoukkueiden huoltajana lähes 50 vuotta. Hän aloitti uransa huoltajan roolissa 28 vuotiaana ja hänen ensimmäisessä pelissään Suomi kaatoi MM-karsinnoissa historiallisesti Espanjan numeroin 2-0.

Nykyisin 79-vuotias Yliharju oli jo käytännössä ottaen luopunut toivosta sen suhteen, että hän näkisi omana elinaikanaan Huuhkajat arvokisoissa.

Kun se unelma alkoi kuitenkin meneillään olevien karsintojen aikana näyttää mahdolliselta, ja jopa todennäköiseltä viimeistään Armenia-voiton jälkeen, antoi hän Ilta-Sanomille varsin koskettavan haastattelun Liechtenstein-ottelun alla.

– Se on niin mahtava 80-vuotislahja, että voisi sanoa melkein että voisin tyytyväisin mielin tästä maailmasta mennäkin, kun se on saatu, mitä on haluttu. Niin kova juttu se on, Yliharju sanoi Ilta-Sanomille.

Eilen tuo unelma konkretisoitui todeksi ja Yliharju antoi välittömästi ottelun päätyttyä haastattelun Viasatille, missä purkautui yhdessä hetkessä noin 60 vuoden työ, jonka hän on kaiken kaikkiaan jalkapallon eteen tehnyt.

– Voi Jumalan pyssy! Tää on niin kova juttu, etten oo turhaa ollu jalkapallossa 60 vuotta kaiken näköisissä hommissa. Tää on niin kova juttu, ettei voi mitään muuta kuin sanoa, että kyllä on hienoa et se tulee – minäkin näin sen. Tää on niin hieno juttu, että hienoa, mutta silti lähden vielä Kreikkaan (viimeinen karsintaottelu) ja nyt voin mennä varmoin mielin ja vähän nauttiakin tästä.

Yliharju oli täysin ansaitusti melkoisen juhlittu hahmo Huuhkajien pelaajien keskuudessa. Kapteeni Tim Sparv oli tehnyt jo ennen ottelua selväksi, että Yliharju tulee olemaan mukana Suomen pukukoppijuhlissa, mikäli Liechtenstein kaatuu ja kisapaikka varmistuu. Niin myös kävi.

Tämän 79-vuotiaan suomalaisen jalkapallolegendan merkitys joukkueelle näkyi jo heti ottelun päättymisen jälkeen, kun pelaajat kävivät halaamassa miestä. Erityisesti mieliin jäi Teemu Pukin ja Gunnar Yliharjun välinen hetki.

Huuhkajien pelaajien kuvia Yliharjun kanssa:

Tässä vielä Yliharjun Viasatille antama haastattelu:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord