VIDEO: Egyptiläismaalivahdilta huikea pelastus oman puskunsa jälkeen!

schedule 22 syyskuun 2019 - 13:50
person Marko Ollonqvist

Egyptiläismaalivahdilta huikea pelastus: hän kävi puskemassa pallon väljemmille vesille, mutta se oli lopulta koitua niin sanotusti hänen kohtalokseen.

Egyptin pääsarjassa nähtiin lauantaina uskomaton pelastus ENPPIä edustavalta maalivahdilta, Mahmoud Gadilta, joskin siihen johtaneet tapahtumat eivät olleet aivan sieltä tavanomaisimmasta päästä.

Gad oli todella pitkällä ulkona maalistaan, kun hän lähti katkaisemaan vastustajan syöttöä. Gad puski pallon väljemmille vesille, mutta valitettavasti hänen kannaltaan siihen ehti ensimmäisenä vastustajajoukkue FC Pyramidsin pelaaja. Tämä tykitti pallon voimalla kohti tyhjänä häämöttänyttä ENPPIn maalia, mutta Gad juoksi kuin pikakiituri maalilleen ja esitti upean pelastuksen, minkä jälkeen hän oli silminnähden huojentunut.

Gadin pelastuksen aikaan tilanne oli FC Pyramidsin eduksi 1-0, joten kyseessä oli sillä hetkellä tärkeä torjunta, mutta se ei lopulta paljoa lohduttanut, sillä ottelu päättyi vastustajan eduksi lopulta 4-0-lukemin.

Tilanne muistuttaa itse asiassa hieman Joe Hartin pelastusta vuodelta 2008. Tuolloin Manchester City haki tasoitusmaalia Manchester Unitedia vastaan ja brittivahti nousi ylös kulmatilanteeseen.

Kulmasta ei syntynyt tasoitusta, mutta sen sijaan Wayne Rooney oli lähellä tehdä maalin, hakiessaan osumaa tyhjänä olleeseen City-maaliin. Hart kuitenkin kirmasi hurjaa vauhtia omaan päähän ja onnistui estämään Rooneyn maalintekoaikeet.

Toki Hartin pelastus oli vielä astetta uskomattomampi kuin Gadin, kun ottaa huomioon, että hän piti käytännössä ottaen juosta kenttä päästä päähän.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord