Kommentti: Käsivirhesääntö muuttuu? Kuka idiootti näistä oikein päättää?!

schedule 1 lokakuun 2020 - 02:45
person Marko Ollonqvist

Tälle kaudella Valioliigaan tullut käsivirhesääntö muuttuu? Koko sääntömuutoksessa ei ole ollut yhtikäs mitään järkeä ja kritiikki on ollut valtavaa.

Englannin Valioliigaa on pelattu kauden 2020-21 osalta toistaiseksi kolmen kierroksen verran ja tuomittujen rangaistuspotkujen määrä on jatkanut kovaa kasvuaan.

Toistaiseksi rankkareita on tuomittu jo 20, vaikka otteluita on pelattu vasta 28: se tarkoittaa sitä, että keskiarvolta 71,43 prosentissa otteluissa on tuomittu vähintään yksi rangaistuspotku.

Näistä 20 rankkarituomiosta kuusi on tullut uuden käsivirhesääntöön tehdyn muutoksen kautta: jos pelaaja pelaa palloa kädellään niin, että käsi on olkapään yläpuolella tai että kädet ovat leveämällä eivätkä kiinni vartalossa, niistä vihelletään esimerkiksi rangaistusalueella rangaistuspotku.

Esimerkiksi Tottenham-pelaaja Eric Dierin kohdalla tilanteesta, jossa hän ei edes nähnyt takaa tulevaa palloa, vihellettiin rankkari, koska se osui hänen käteensä ja täytti edellä mainitut kriteerit.

Liverpool-manageri Jürgen Klopp kommentoi asiaa toteamalla seuraavaa Sky Sportsin haastattelussa: “Dier ei tehnyt mitään väärää ja siitä tuomittiin rangaistuspotku. Ainoa vaihtoehto on leikata hänen kätensä irti!”

Jokainen jalkapalloa koskaan pelannut tietää, että esimerkiksi hypätessä käsien liikkuminen on täysin normaalia ja oleellinen osa muun muassa ponnistusvaihetta tai juoksemista.

Miten siis voi olla, että tällaista ei osata ottaa huomioon tai sitä ei edes ymmärretä sääntömuutosta tehtäessä ja ketkä idiootit näistä oikein ovat päättämässä?

Sitä voisi kuvitella, että muutoksia peliin suunniteltaessa asiasta kysyttäisiin pelaajilta, valmentajilta ja tuomareilta, mutta ei – niin tehdään vasta jälkikäteen siinä vaiheessa, kun tällaisen idiotismin ominaispiirteet ovat tulleet koko kansan tietoisuuteen ja herättäneet valtaisan määrän kritiikkiä.

Kyllä vain, nyt asiaa on kysytty niiltä, jotka oikeasti ovat osa itse peliä ja heidän tuomionsa oli selvä: eihän tässä ole mitään järkeä.

Koska sääntö itsessään on tullut jalkapallon säännöistä päättävältä kansainväliseltä elimeltä, IFAB:lta, ja se on käytössä ympäri maailman, Valioliigalla ei ole oikeutta lähteä perumaan sääntöä kokonaisuudessaan, vaan sen on tapahduttava IFAB:n toimesta, mutta nyt Valioliiga-tuomareita on ohjeistettu olemaan höllempiä säännön tulkitsemisessa ja soveltamisessa.

Tässä uudessa ohjeistuksessa tuomareita on kehotettu ottamaan huomioon pelaajan etäisyys palloon, pelaajan käden asento ja miten paljon pelaajalla on aikaa reagoida tilanteeseen.

Sinällään on varsin ikävää, ettei IFAB tai Valioliiga ole järjestänyt esimerkiksi erillisiä testiotteluita, joissa sääntöön tutustuttaisiin, vaan siitä on joutunut kärsimään esimerkiksi Manchester Unitedin puolustaja Victor Lindelöf, joka “aiheutti” rankkarin Crystal Palacelle; United hävisi tuon ottelun maalein 1-3.

Jatkossa siis tällaisesta edellä olevasta tilanteesta ei tuomita rankkaria.

Yksi urheilun suurimpia ja pitkäaikaisimpia ongelmia, lajista riippumatta, ovat olleet juuri kabineteissa tehdyt päätökset, joissa asialla ovat kaikesta päätellen ihmiset, joilla ei ole tuon taivaallista tietoa itse pelistä.

Ja, koska mitään muutoksia päätöksenteossa ei ole vuosien saatossa nähty, on sitä turha odottaa myöskään nyt.

Ei muuta kuin siis odottelemaan seuraavaa idioottimaista keksintöä tai sääntömuutosta, josta luovutaan vasta sitten, kun se on maksanut joukkueille kenties kymmenien tai satojen miljoonien eurojen edestä pisteitä.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord