Cristiano Ronaldo puhui lopettamisesta – eläköityminen mahdollista jo ensi vuonna!

schedule 22 elokuun 2019 - 06:18
person Marko Ollonqvist

Cristiano Ronaldo puhui lopettamisesta ja paljasti, että eläkkeelle siirtyminen saattaa olla mahdollista jo tulevan kauden jälkeen.

Juventuksessa toisen kautensa lauantaina aloittava Cristiano Ronaldo on paljastanut aiemmin, että hän saattaa hyvinkin pelata ammattilaisena jopa yli nelikymppiseksi.

Hän näkee sen edelleen mahdollisena, mutta hän kertoi, että samaan aikaan lopettaminen on mahdollista jo vuoden päästä, vaikka hänellä on sopimustaan Juventuksen kanssa jäljellä vielä kolme vuotta.

– En mieti eläkepäiviä. On mahdollista, että lopetan urani ensi vuonna… Mutta saatan myös pelata 40- tai 41-vuotiaaksi saakka. En osaa sanoa, portugalilainen totesi The Independentin mukaan.

– Puhun aina jokaisesta hetkestä nauttimisesta ja hetkessä elämisestä.

Haluatko esimerkiksi Juventuksen pelipaidan?
50 nopeinta mukaan, 25 voittaa suosikkijoukkueensa pelipaidan!

Cristiano Ronaldo näkee, että hänen tekonsa kentällä puhuvat puolestaan ja paljastaa hänen perintönsä olevan pelaajana lähellä valmista.

– Minä olen saanut loistavan lahjan ja aion nauttia siitä. Onko olemassa pelaajaa, jolla olisi enemmän ennätyksiä kuin minulla? En usko, että on olemassa ainoatakaan jalkapalloilijaa, jolla olisi.

Kokeneen portugalilaisen suurin missio tulevalle kaudelle on Juventuksen johdattaminen seuran ensimmäiseen Mestarien liigan voittoon sitten vuoden 1996.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord